Katsottiin telkkaria hetki ja syötiin ja sitten painuttiin sänkyyn. Ehdittiin naurahtamaan, että kerrankin mentiin aikaisin nukkumaan. Mitä vielä. Eino heräsi itkemään klo 23. Juho meni tarjoamaan tuttua, mutta ei auttanut ja kävin itse lämmittämässä maidon. Ei auttanut sekään. Loppujen lopuksi pieni mies sammui, kun hetken aikaa silitteli selästä. Pääsin takaisin sänkyyn ja torkuin tunnin ja taas huutoa. Tällä kertaa oli pissat tulleet vaipasta läpi. Ei muuta kuin vaipanvaihtoon, haalarit vaihtoon ja lakanoiden vaihtaminen. Nappasin Einon syliin ja menin sohvalle istumaan ja nukuttamaan Einoa uudestaan ja n.tunnin kuluttua Eino taas nukahtikin. Vein takaisin sänkyyn ja kömmin tyytyväisenä peiton alle ja ei kun taas huutoa. Niinpä keräsin kiltisti kaksi peittoa ja möngin Einon huoneen lattialle nukkumaan, pää pehmolelujen päällä. Ja selvisi mihin Eino oli herännyt. Ihana naapuri rymisteli yläkerrassa jotakin. Onneksi Eino nukahti ja nukuin itsekin tunnin verran lattialla. Aamulla veti suonta pohkeesta niin hurjasti, että tuli kyllä huomattua nukkuneensa lattialla!
Onneksi näitä heräämisiä on todella harvoin. Ensi yönä Juho lupasi antaa minun nukkua, jos sama härdelli toistuu. On nimittäin aikainen lähtö aamulla kohti koiranäyttelyä.
Herääkö teidän lapset montako kertaa yössä ja millä saatte heidät uudestaan nukahtamaan?
Meillä heräillään vaihtelevasti, ikinä ei tosin ole nukkunut kokonaista yötä, ikää jo 1,2 vuotta. Asiaan vaikuttaa varmasti se kun poika on edelleen ihan hirveästi tissin perään, yösyöttöjen lopettaminen oli hyvällä mallilla kunnes vappuna tuli takapakkia kun meille rantautui vatsatauti ja melkein heti sen jälkeen vauvarokko..
VastaaPoistaAuts, meillä ei onneksi vielä ole mahatautia ollut. Nyt huomasin, että Einolla vähän kuultaa poskihampaat läpi eli ilmeisesti siitä johtuu kiukkuisuus. :/
Poista