Aurinkoa päivään!

Tänään käytiin päivällä Juhon isällä tyhjentämässä taloa lisää ja mukaankin tarttui yhtä sun toista. Aurinko paistoi ja oli mielettömän lämmin. Ilman takkia pärjäsi paremmin kuin hyvin. Koiratkin sai olla ulkona ja touhuta omiaan.

Pari päivää olin miettinyt vauvan hiljaisia likkeitä, mutta ajattelin niiden johtuvan loppuraskaudesta. Nyt soitin kuitenkin synnärille ja pyysivät näytille varmuuden vuoksi. Käyrillä makoiltiin varmaan tunnin verran. Ensin kone alkoi hälyttämään, kun vauvan syke näytti 68. Se loppujen lopuksi johtuikin siitä, että anturi oli liikahtanut ja laskikin omaa sykettäni. Toisella kerralla kone hälytti liian korkeasta sykkeestä ja silloin irroitettiin käyriltä muutenkin. Supistuksia piirtyi taas tasaisesti, mutta voimakkuudeltaan korkeintaan 40. Eivät edes olleet juurikaan kipeitä, lähinnä puristivat keuhkoja ikävästi.

Lääkäri ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Kaikki hyvin ja painoarvio himpun alle 4kg. Supistukset olivat edes jotain tehneet ja auki olin 2cm. Lääkäri kehoitti nyt tekemään ahkerasti lenkkejä, joilla saadaan supistuksiin lisää tehoa, eli huomenna lähdetään taas kävelemään. Yliaikaisuuskontrolli saatiin 28.4 klo 10. Varmistin vielä kätilöltä, että onhan tämä deadline, että viimeistään silloin käynnistetään ja kätilö sanoi, että on. Silloin siis kamat mukaan ja sairaalaan. Ihanaa, ettei tarvitse enää elää sumussa sen kanssa, että koska sitten lähtevät käynnistämään jos lähtevät. Fiilis parani huomattavasti!

Kotiin tullessa olin jo vuotanut hieman verensekaista vuotoa, eli lääkärin ronklaaminen sai ehkä jotain aikaan! Nyt on selkeästi kipeämmin myös supistellut. Toivoakin siis edes vähän on! Hyvällä tuurilla meillä on vauva ennen vappua, jee! Viikko kulu nopeasti! Keskiviikkona vielä viimeiseen neuvolaan ja sitten onkin taas muutama päivä vain odottelua.

Neuvolaa 39+3

Käytiinkin jo tänään neuvolassa pyörähtämässä, kun huomenna ystäväni tulee meille. Kaikki oli ok, vain paineet pikkaisen kohonneet. Painokin oli turvotuksien laskiessa tippunut kilon viikkoon.

Neuvolatäti sanoi monta kertaa, että ehkä tämä on lasketunajan lapsi, kun kasvaakin niin keskikäyrällä. Saatiin uusi aika viikon päästä keskiviikolle, kun rv 40+5. Neuvolatädin oma veikkaus oli, että vauva tuossa pääsiäisenä putkahtaisi maailmaan.

Alkoi kyllä masentamaan, kun ovesta ulos käveli. Sanoin Juholle, että olen melkein valmis lyömään satasen vetoa, että vauva syntyy vappuna, kun rv 41+6. Viimeksi sanottiin, ettei täällä anneta mennä niinkään pitkään, mutta pakosti menisi sinne asti, kun tuo seuraava neuvola on ensi viikolla ja äippäpolin saisi vasta siitä seuraavalle viikolle. Huoh.

Ei tässä kai muuten, mutta olo on tosiaan sietämätön. Siihen päälle se, että vain makaa samassa asennossa kaikki päivät tekemättä mitään, alkaa ottamaan psyykeenkin päälle. Päivät toistaa vain toisiaan.

Mutta tällä mennään, mitä on saatu. Ei tässäkään auta nyt itku sen enempää kuin naurukaan. Päivä päivältä alkaa silti hirvittämään enemmän ja enemmän tuo vauvan paino...

Turhia odotuksia

Viime yönä tuli taas hyvin kipeitä supistuksia. En edes kellottanut vaan päätin, että huomaan kyllä jos liikaa sattuu. Heräilin ja pyörin monta kertaa ja oli kaiken kaikkiaan tosi tukala olla.

Aamulla herätessä oli olo taas ihan "ok." Väsytti aivan mielettömästi, mutta muuten ei erityistä kipuilua. Sohvalla maatessa alkoi vihlomaan alavatsa silloin tällöin ja vatsa tyhjeni. Useathan mieltävät nuo synnytystä edeltäviksi oireiksi, mutta itse en jotenkin osaa ajatella, että ne mitään enteilisivät. Olen asennoitunut siihen, että yli mennään ja reippaasti. Pessimisti ei pety.

Olo alkaa olla kohtalaisen tukala. Eilen istuin suihkussa pitkän aikaa vain, koska se tuntui hyvältä. Istuminen ja nouseminen ärsyttää. Makaaminen ärsyttää. Syöminen ärsyttää. Mikäpä ei ärsyttäisi?

Huomenna alkaa rv40. Hurjaa. Ja ensi perjantaina olisi laskettuaika. Tiistaina olisi neuvola ja sieltä pitäisi saada lähete äitipolille lasketuksi. Tosin en tiedä, tulenko saamaan sitä silloin, kun pyhät ovat kuitenkin välissä eli pitäisi odottaa siitä vielä viikon päähän tiistaiksi, huoh. Miksi tämä aika onkin näin pitkä? Eniten kuitenkin ärsyttää ja ahdistaa tämä tekemättömyys. Tai ehkä se, ettei mitään voi tehdä. Olo on jotenkin tosi turha. Makaan vain sohvalla ja juon mansikkasmoothieta, (minkä aineksetkin loppui kaapista.)

Näillä mietteillä kohti viikonloppua pikku hiljaa. Huomenna päivittelen masukuvaa 39+0.

Rv38+3 ja neuvola

Tänään aamulla oli taas neuvola. Pissa ja paineet olivat hyvät, mutta turvotus oli aikaan saanut reilu 2kg painonnousun viikkoa kohden, oho. Streptokokki oli positiivinen, joten antibioottitippaan joudutaan synnytyksessä. Hemoglobiini oli laskenut ennestään ja oli nyt 88. Pikkuhiljaa se kapuaa alaspäin. Neuvolantäti toivoikin, että synnytys lähtisi nyt pian käyntiin. Uusi käynti olisi sitten viikon päästä tiistaina, jolloin jo 39+4. Toivon, että lähtisi syntymään ennen sitä, mutta pahoin pelkään toivovani liikoja.

Olen alkanut tulla skeptiseksi supistusten ja kivun kanssa. Tuntuu, että kipu on niin jatkuvaa, etten enää erota sitä supistuksiksi. Neuvolassakin kohtu oli kuulemma kivikova, enkä itse tuntenut mitään. Hormoonit heittelevät ja tekisi mieli vain itkeä koko ajan. Tai sitten itkeä tätä oloa, en tiedä.

Kysyin neuvolasta, koska lähtevät viimeistään käynnistämään, jos synnytys ei lähde käyntiin. Olen kuullut, että raja olisi 41+6, mutta täälläpäin kuulemma lasketun ajan jälkeen lähdetään jo äippäpolille. Parhaimmassa tapauksessa siis jo ensi viikolla!

Tänään taidan sukeltaa sohvan uumeniin piiloon ja juoda mansikkahilejuomaa, (poistaa kuulemma nesteitä.) Huomisen on pakko olla parempi päivä.

Äippäpoli ja turhautuminen

Eilen oli äippäpolin aika. Ensin taas käyrillä, johon jälleen piirtyi selvät supistukset säännöllisesti. Verenpaineet oli pikkaisen koholla, mutta eivät pahasti ja pissa puhdas. Erikoislääkäri kokeili vatsan päältä ja sanoi pään painuneen syvälle lantioon. Kohdunsuussa ei muutosta juurikaan. Sanoi, etteivät lähde ensimmäistä käynnistämään, mutta jos olisi toinen lapsi kyseessä niin olisivat jo käynnistäneet. Tavallaan siis todella turha sairaalakäynti. Oli kyllä taas hormooneille tilaa, kun teki mieli vaan itkeä turhautumista. Kai se on unenpuute, mikä tuon olon tekee. Osittain kai myös se, kun en tee päivisin mitään. Juho tekee pitkää päivää töissä ja sillä aikaa itse istun kotona seinää tuijottaen. Nyt on sen verran tiukempaa rahankin kanssa, etten voi lähteä mihinkään. Juho ehdotteli kauneushoitoja tai vyöhyketerapiaakin, mutta turhan tyyriitä ovat nyt.

En jaksaisi olla enää hetkeäkään raskaana. Vatsa painaa, kävely sattuu alapäähän. Tuntuu, kuin joku olisi potkaissut jalkoväliin ja sinne olisi tullut verenpurkauma. Kaikki mahdolliset kotikonstit on käyty läpi. En enää edes jaksa yrittää. Kaikki puhuvat siitä, ettei varmasti mene laskettuun asti, kun paikat ovat jo niin kypsät, mutta tavallaan olen ihan varma, että vasta vappuna syntyy. Nyt paino oli 3,6kg eli täysiaikaisena painaisi jo 4kg. Alkaa ahdistaa tuo iso kokokin. Ensimmäisestä lapsesta ei haluaisi saada pahoja traumojakaan synnytyksestä. Vaikka vain arvioita ovatkin.

Huomenna sentäs jotain ohjelmaa, kun lähdetään koirien kanssa mätsäriin. Voi päiväksi unohtaa kodin luuttuamisen ja kaappien järjestelyn. Tasan kaksi viikkoa laskettuun. Jätkä, tule jo!

Väsymys

On tullut rampattua taas niin paljon lääkärissä, että huhhuh. Aina sama tilanne: käyrälle piirtyy säännölliset supistukset alle 5min välein, mutta paikat ovat vain 1,5cm auki. Kohdunkaula sentäs on kadonnut. Päivät ovat olleet vaikeita, kun öisin saan nukuttua max 4h vihlomisten takia. Päivällä ei meinaa jaksaa tehdä mitään.

Eilen kävin neuvolassa. Kaikki edelleen ok ja otettiin samalla streptokokkinäyte. Sieltä mentiin painoarvioon äippäpolille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, että lapsi kasvaa hienosti omalla käyrällään, vaikka pää onkin iso. Painoarvio oli nyt 3350g eli jos laskettuun menee niin tulee painamaan n. 4kg, hui! Kysyttiin, mitä voidaan tehdä sille, etten pysty nukkumaan, mutta ei kuulemma oikein mitään voi tehdä. Ehdotti, että tulisin osastolle pariksi päiväksi ja saisin vahvempaa kipulääkettä, mutta tyrmäsin ehdotuksen samantien. Ennne rv38 eivät kuulemma lähde käynnistämään ja nyt saatiin uusi aika polille torstaiksi ja katsotaan, mitä sitten tehdään. Silloin onkin jo rv37+6. Tuli pienet hormoni-itkutkin itkettyä. Myöhemmin nolotti, mutta lähinnä turhautti tuo nukkumattomuus. Papereihin oli myös merkitty, että kun tulen synnyttämään, pitää ottaa verikokeet ja tilata valmiiksi lisäverta. Hemoglobiini on tosiaan taas laskenut ja on nyt 93. Millään sitä ei saa nousemaan.

Eilen kokeiltiin vielä illalla kaikki S:t ja Juho paineli lisäksi akupisteet jaloista läpi. Pisteet on vieläkin kipeet ja saivat tänään aikaan muutaman ikävän tuntuisen supistuksen, mutta muuten ei vielä edistystä. Laitettiin myös kämppä uuteen järjestykseen.

Nyt vain odotellaan ja odotellaan ja turhaudutaan. Pahoinvointikin on alkanut uudestaan ja syöminen on mitä on. Jos saisi nukuttua niin en valittaisi! Vaikka tällä hetkellä turhauttaakin, että vain valitan jatkuvasti. Pahoittelut!

Ärrin murrin!

Olisi kiva kirjoittaa siitä, kuinka mukavaa raskausaika on, mutta pikku hiljaa aletaan kyllä olemaan siinä pisteessä ettei enää jaksaisi. Kylki- ja selkäsärky on äitynyt järjettömäksi. Öisin ei pysty nukkumaan kivun takia ja pyörin vain kyljeltä kyljelle. Päivän seisominen aiheuttaa järjettömät kivut ja kaupassa joudun puhisemaan ja vaappumaan. Iso vatsa alkaa olemaan edessä joka paikassa. Tänään töissä työhousut repesivät. Taisi olla liian iso vatsa edessä. Onneksi enää kaksi vuoroa töitä ja sitten alkaisi loma.

Jatkuva pieni kipu, saa minut todella räjähdysherkäksi. Suutun todella helposti ja todella pienistä asioista. Tämä ärsyttää tilanteessa jopa itseänikin, mutta ei sille vain yksinkertaisesti mahda mitään. Onneksi Juho on ollut ihana ja ymmärtää, vaikka tiuskinkin ja kiukuttelen jatkuvasti. Mikään ei tunnu olevan hyvin, ärh.

Nyt voin todellakin sanoa, että loma tulee tarpeeseen. Haluaisin vain käpertyä peiton alle sohvalle ja lukea kirjaa. Aloitin kirjasarjan "Myyttihovi", jonka on kirjoittanut Brandon Mull. Loistavaa fantasiaa kertakaikkiaan. Nyt menossa kolmas kirja viidestä. Sen jälkeen pitää keksiä lisää luettavaa.

Ainiin! Värjäsin hiukseni taas. Nyt olen taas punatukkainen ja hiuskriisi helpottikin kummasti. Jotenkin punainen vain on se minun värini. En näytä enää kalpealta, eikä kulmakarvani liian vaaleilta. Yritän viimeistään ensi viikolla lisäillä kuvia hieman. Huomenna vielä töitä 1100-1700 ja lauantaina 0830-1330. Sunnuntaina kohti Jyväskylän koiranäyttelyä, joten taidan olla niin väsynyt, että kirjoittaminen jää väkisinkin ensi viikkoon.

Miten raskaus on muuttanut minua?

Olen nyt jo hyvän aikaa pyöritellyt tätä aihetta päässäni, kun Elsa pyysi minua kirjoittamaan tästä. Alkuun ajattelin, ettei mitenkään, mutta sitten aloin ryhmittelemään asioita henkisiin ja konkreettisiin asioihin.

Konkreettiset asiat:
- Kahvin ja energiajuomat olen jättänyt lähes kokonaan. Energiajuomia en ole muutenkaan juurikaan juonut, mutta sekin vähä on pannassa nyt. Kahvin haju teki todella pahaa alkuraskaudessa ja se jäi kokonaan sekä minulta, että Juholta. Nyt tykkään haistella töissä kahvipapupusseja ja silloin tällöin voin erikoiskahvin juoda. Korkeintaan sen kerran kuukaudessa, jos silloinkaan.

- Olen alkanut nukkumaan enemmän. Aiemmin liika nukkuminen sai minut ahdistumaan, mutta nyt voisin nukkua vuorokauden ympäri hyvällä omallatunnolla. Olen myös alkanut näkemään mitä erikoisempia unia. Olen aiemminkin ihmetellyt outoja uniani, mutta nyt niistä on tullut hyvin todentuntuisia. Voin lisäksi nähdä kymmeniä unia yössä ja muistaa aamulla niistä jokaisen. Väsymys on alkanut myös painamaan, vaikka aiemmin en ole ollut juuri koskaan väsynyt. Nyt kaiken aloittaminen tuntuu ponnistelulta.

-  Ulkonäkökriittisyyteni on tasoittunut. Aiemmin olin todella tarkka siitä, mitä söin ja peili oli painajainen. Nyt omaa kehoaan on oppinut arvostamaan ja ymmärtämään enemmän. Ei se tosin ikuista hiuskriisiä ole poistanut! Iho-ongelmia raskaus ei ole mukanaan tuonut, eikä niitä minulla aiemminkaan ole ollut.

- Limakalvot kuivuvat. Yöllä tuntuu, ettei meinaa saada henkeä ja aamulla on nenäontelot täynnä kuivunutta verta. Ikävä osuus raskaudessa. Myös lysyssä istuminen tai selällään makaaminen estävät hapen kulun.

Henkiset asiat:
- Olen aina kokenut olevani kauhean tasainen persoona, mutta nyt olen huomannut, kuinka saatan räjähtää hyvinkin pienestä asiasta. Huomaan itsekin ärsyyntyväni siitä, että ärsyynnyn jostakin. Maiskuttaminen, ryystäminen ja muut häiritsevät äänet saavat minut ihan tolaltaan, ja täysin syyttä suotta! Mielialat hyppivät myös ylionnellisesta surkeaan ja ärtyneeseen. Onneksi töissä on pystynyt pitämään pään suhteellisen tasapainossa. Itkenyt en ole sen enempää kuin aiemminkaan, vaikka alkuraskaudessa jotkut tv-ohjelmat saivat kyyneleet silmiin. En ole ikinä muutenkaan pitänyt itseäni herkistelijänä.

- Perhe ja sukulaiset ovat tulleet eri tavalla tärkeiksi. Sitä osaa arvostaa ja kunnioittaa ihmisiä ihan eri tavalla. Harmi, että meidän pieni suku on hajaantunut vähän ympäriinsä tällä hetkellä.

- Tunteiden syventyminen. Jotenkin sitä vain nauttii Juhon seurasta myös pieninä lyhyinä hetkinä todella vahvasti. Itsekseen oleminen saa taas ajattelemaan yhdessä oloa. Vauvat eivät vielä aiheuta "aww"- kohtauksia kadulla. Ainoa, mistä olen ollut innoissani on, kun on nähnyt aivan pienen vauvan. Silloin sitä ajattelee, että kohta meilläkin on tuollainen. Ei muiden lapset saa sellaista tunneryöppyä, mutta oma lapsi on aina oma lapsi.

- Olen käynyt koko tunneskaalan läpi siitä, millainen äiti minusta tulee. Olenko hyvä, myötätuntoinen ja osaanko kasvattaa lapsen oikein? Osaanko näyttää rakastavani häntä? Varmasti kaikki käyvät nämä samat tunteet läpi odottaessaan. En kuitenkaan ole epävarma tai epätietoinen. Lähinnä olemme Juhon kanssa miettineet, miten tietyistä asioista kerrotaan lapselle. Vaikka siihen onkin vielä monta vuotta aikaa. Esim. Mitä on kuoleman jälkeen? Meistä kumpikaan ei osaa ihan kunnolla itsekään vastata tuohon, mutta kummatkin uskomme, ettei elämä lopu kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei itse tiedostaisikaan. Raamatun taivaaseen en usko, enkä uudelleensyntymään. Silti haluaisin lapselle kertoa enkeleistä ja siitä, ettei kuolema ole lopullista, mutta Juho ateistina ei taas enkeleihin usko. Enkä nyt sano itsekään uskovani, mutta se jollakin tasolla on rinnastettavissa Joulupukkiin, pääsiäispupuun ja hammaskeijuun, mitkä ehdottomasti haluan lapsen elämään tuoda. Lapsen pitää saada olla lapsi ja kokea nuo juhlapyhät juhlapyhinä.

Maltti is in the house

En ole vähään aikaan taas päässyt kirjoittamaan, kun läppäri sanoi itsensä irti. Kummankaan meidän läppäri ei toimi, mutta onneksi kännyköissä on netti. Tällä on vaan todella huono lisätä kuvia.

Lauantaina lähdettiin töiden jälkeen ajamaan kohti Oulua. Juho toi töistä tullessaan minulle kukkakimpun. Se oli todella suloista. Olen ihmisenä tosi huono näyttämään innostusta tai kiitollisuutta kauhean hyvin ja matkalla puhuttiinkin asiasta. Juho onneksi sanoi näkevänsä sen minusta kuitenkin ja hyvä niin. Olisi kauheaa loukata jotakin vain, koska se on osa luonnettani.

Matka oli pitkä! Onneksi autossa oli hyvät penkin, niin selkä ei pahemmin alkanut särkeä. Pysähdyttiin pari kertaa vessaan ja ostamaan kahvia/teetä, mutta ajettiin silti suhteellisen yhtämittaa. Lähdettiin täältä kahden jälkeen ja perillä oltiin seitsemän jälkeen. Pentu kyytiin ja paluumatka alkoi. Minä ajoin Ouluun ja Juho takaisin. Paluumatkalla alkoi väsyttämään mielettömästi ja nukahdin pari kertaa. Kuopiossa käytiin mäkkäristä hakemassa ruokaa ja siitähän se riemu repesi. Jätkä alkoi potkimaan tuhottomasti, kun söi ja minulla alkoi olla jo tuskallinen olo. Potkut osuivat suoraan rakkoon ja kylkiluihin ja seuraavaan vessaan olisi 50km matkaa. Lopuksi löydettiin P-paikka, missä oli wc, (Mihin en kyllä olisi mennyt jos ei olisi ihan pakko ollut,hyi!) Loppumatka meni kuin koomassa. Kaikki tuntui todella epätodelliselta ja kotiin päästessä yöllä klo kaksi, oltiin jo ihan puolikuolleita. Sänkyyn peiton alle ja kuuntelemaan koiran uikutusta, mikä onneksi loppui todella nopeasti.

Eilinen päivä meni kotona ollessa ja siivotessa. Tehtiin suklaachip-cookieita ja kukkakaaligratiinia ja haettiin Teho Juhon äidiltä. Pojat tulikin samantien toimeen, eikä kanikaan ollut ongelma. Toisaalta Maltti tuskin ymmärsi, mikä se edes on. Illalla olin taas todella väsynyt ja huonolla päällä. Ihan itseäkin ärsyttää, kun koko ajan olen niin ärtynyt. Ei tarkoitukseni oli tiuskahdella, mutta en vain mahda sille mitään. Väsymys on lisääntynyt selvästi ja unentarve lisääntynyt. Ruokahalu taas on kasvanut.

Huomenna olisi aamuvuoro ja illalla perhevalmennus. Tänään ajattelin ottaa ihan rauhassa ja käydä ehkä vähän koiria kuvaamassa ulkona. Pääsevät riehumaan yhdessä. Ihan mahdottomia sisällä. Lisään tähän nyt kännykällä muutaman kuvan, mutta ne asettuvat varmasti tyhmästi tekstiin. Katsoo, jos jossain vaiheessa saisi uuden läppärin hankittua!

Taas on mennyt muutama päivä, ettei ole ehtinyt kirjoittaa. Mukamas niin kauhea kiire koko ajan. No olenhan toki tällä viikolla 5 päivää töissä eli siihen se suurin osa ajasta sitten meneekin. Tänäänkin töihin taas klo 13-17, toisin sanoen tosi turhaan vuoroon!

Ps. nenäni näyttää ankan nokalta.

 Eilen oli vapaapäivä ja näin yhtä työkaveria kahvilla. Käytiin läpi Intian kuvia ja tuli kauhea kaipuu takaisin sinne. Ehkä vielä joku päivä taaperon kanssa. Käytiin samalla ostamassa Juhon kanssa koiraportti rappusiin, sekä koiraa että vauvaa ajatellen, muutama lelu koiralle, hihna ja näyttelypanta ja kanille aktivointipallo. Se olikin ihan hullu sen pallon perään, kun kerrankin saa luvan kanssa nököttää jotakin rikki! Maanantaina käyn vielä koiran kanssa hakemassa talvimanttelin, niin pärjää ensimmäisen talven ulkona. Kasvattajallemme oli eilen syntynyt uusi pentue, josta 12 oli jäänyt henkiin ja kaksi kuollut! Hurja määrä! Edellinen koira teki mustia pentuja ja tämä vaaleita. Sitten, kun asutaan joskus omakotitalossa niin meillekin tulee vielä blondi.

Ed nukkuu

Eilen oli tosi outo olo. Ei jotenkin kai innostanut oikein mikään. Juho yritti kysellä painaako joku, mutta ei mielestäni. Ainakaan en keksi yhtäkään sellaista asiaa. Eilen minulla oli harvinaisen kiva olo ja tuntui, että kaikki menee nyt harvinaisen putkeen.Työt vähän turhauttaa, kun tuntuu etten osaa taas vaihteeksi tehdä mitään oikein. Putsasin toissapäivänä yhden kaapin ovia polvillani lattialla, kun vuoropäällikkö tuli sanomaan, etten saisi olla polvillani, koska se näyttää asiakkaille hassulta. Siis mitä hittoa? En minä ainakaan asiakkaana katso, miten joku putsaa jotakin kaappia. Kysyin, miten minun sitten pitäisi olla, kun en pysty kyykyssäkään olemaan ja minua vain kehoitettiin sitten olemaan ottamatta niitä. No selvä. Tulipas harvinaisen turha olo! Varsinkin, kun yhtäkään asiakasta ei ollut, niin seisoin sitten ja tuijotin tyhjää salia. Huokaus. Ehkä tuo oli jokin hormonimyrsky.

Teho tuli viereen<3

Nukuin yöllä huonosti. Heräsin jossain vaiheessa vatsakipuun, enkä saanut käännyttyä oikein mihinkään viisaaseen asentoon. Niinpä vain pyörin sängyssä muutaman tunnin. Aamulla Juho nosti Tehon sänkyyn ja heräsin, kun se nukkui kainalossani tyytyväisenä. Harvemmin se edes jää sänkyyn nukkumaan. Nyt on vähän huolestuttanut, kun jätkä ei ole potkinut kunnolla, mutta voihan olla, että se vain nukkuu. (Ja juuri edellisen kirjoitettuani, alkoi kauhea jytä vatsassa! :D) Toissapäivänä oli syntynyt ensimmäinen huhtikuinen tyttö. Hänellä oli ollut laskettuaika 6.4 ja jouduttiin käynnistämään, koska napavirtaus oli heikentynyt. Pieni oli painanut vain alle 600g. Ja vau.fin sovellus kertoi tänään, että meidän jätkä painaa jo kilon! Hurjaa vauhtia se aika meneekin. Tänään kuulin myös tapauksesta, jossa erään tutun veljen täti (34v) oli ollut raskaana ja suunniteltu sektioaika olisi ollut 2.2. Yöllä oli hakeutunut lääkäriin vatsakipujen takia ja istukka oli irronnut ja vauva kuollut. Kauheaa jo pelkästään yksittäisenä tapauksena, mutta tämä oli heidän toinen kuollut vauvansa. Edellinen oli kuollut synnytyksessä. En haluaisi enää lukea yhtäkään kauheaa tarinaa, kun alkaa samantien itsekin murehtimaan, että entä jos meille käy noin? Kuinka tuosta pääsisi yli? Hyi kamala.

Nyt on hyvä tuudittautua siihen, että kaikki on hyvin ja kasvu on ollut normaalia. Välillä tuntuu, ettei tämä vatsa kasva mihinkään ja kaikki vain kummastelevat, kuinka iso se jo on. Jollakin tapaa olen kateellinen ihmisille, joilla on jo iso vatsa ja tavallaan onnellinen siitä, että pystyn suhteellisen hyvin vielä tekemään asioita. Ristiriitaista, I know. Päätin jättää mammajoogan kokonaan väliin, sillä en töiltä ehdi jokaiseen joogaan. Tänäänkin olisi jooga klo 1630, mutta pääsen vasta klo 1700. Ja äitiyslomaan on kuitenkin vielä kuukausi aikaa.

Päätettiin Juhon kanssa, että tehdään itse soseet vauvalle, kun aika koittaa. Pakkaseen voidaan jo valmiiksi keitellä erilaisia soseita. Tulee paljon halvemmaksi ja tietää, mitä mikäkin sose varmasti sisältää. Lainasin kirjastosta pari hyvää vauvanruoka-kirjaa, jossa on reseptejä. Nyt joku päivä aletaan kokkailemaan yhdessä. Laitan siitä sitten enemmän informaatiota ja kuvia, kun sinne asti päästään.

Onko muuten jotakin, mistä haluaisitte minun erityisesti kirjoittavan tai mikä kiinnostaisi? Nyt olen lähinnä kirjoittanut päivien kulusta. Ehdotelkaa toki aiheita!

Tehon kanssa aamulenkillä.