Tuhansia töitä, valvottuja öitä

Eilen järjestin makkariin uuteen uskoon ja valmiiksi Veikkaa ajatellen. Pinnasänky on nyt sängyn vieressä sivuvaununa ja Veikan oma hoitopöytä on sängyn toisella laidalla. Kiinnitin myös kaksi taulua seinään ja järjestelin tavarat uusiin paikkoihin muutenkin. Tilaamamme sisarusvaunut saapuivat iltapäivästä ja päästiin  kasaamaan ja kokeilemaan ne illasta ja ainakin Eino viihtyi! Teen vaunuista myöhemmin erillisen postauksen arvosteluineen. Päivän riehuminen tuntui kyllä vatsassa ja muutama todella kipeä supistus tuli levossa. Einon nukkuessa päikkäreitä toivoin vain, ettei hän herää kesken supistuksen, mutta onneksi laantuivat kuitenkin nopeasti. Illalla pyörähdettiin kaupungilla ostamassa uusi suihku, sillä edellinen halkesi tippuessaan lattialle ja käytiin samalla kaupassa. Eino sammuikin yöunille heti kaupasta kotiin päästyämme klo 20.

Katsottiin telkkaria hetki ja syötiin ja sitten painuttiin sänkyyn. Ehdittiin naurahtamaan, että kerrankin mentiin aikaisin nukkumaan. Mitä vielä. Eino heräsi itkemään klo 23. Juho meni tarjoamaan tuttua, mutta ei auttanut ja kävin itse lämmittämässä maidon. Ei auttanut sekään. Loppujen lopuksi pieni mies sammui, kun hetken aikaa silitteli selästä. Pääsin takaisin sänkyyn ja torkuin tunnin ja taas huutoa. Tällä kertaa oli pissat tulleet vaipasta läpi. Ei muuta kuin vaipanvaihtoon, haalarit vaihtoon ja lakanoiden vaihtaminen. Nappasin Einon syliin ja menin sohvalle istumaan ja nukuttamaan Einoa uudestaan ja n.tunnin kuluttua Eino taas nukahtikin. Vein takaisin sänkyyn ja kömmin tyytyväisenä peiton alle ja ei kun taas huutoa. Niinpä keräsin kiltisti kaksi peittoa ja möngin Einon huoneen lattialle nukkumaan, pää pehmolelujen päällä. Ja selvisi mihin Eino oli herännyt. Ihana naapuri rymisteli yläkerrassa jotakin. Onneksi Eino nukahti ja nukuin itsekin tunnin verran lattialla. Aamulla veti suonta pohkeesta niin hurjasti, että tuli kyllä huomattua nukkuneensa lattialla!

Onneksi näitä heräämisiä on todella harvoin. Ensi yönä Juho lupasi antaa minun nukkua, jos sama härdelli toistuu. On nimittäin aikainen lähtö aamulla kohti koiranäyttelyä.

Herääkö teidän lapset montako kertaa yössä ja millä saatte heidät uudestaan nukahtamaan? 

Vauva pilaa elämäsi?

Internetissä surffaillessa törmää usein keskusteluihin, missä puhutaan siitä, kuinka lapsi tai vauva pilaa elämän. On myös monia, jotka sanovat kaipaavansa jotain ajasta ilman lapsia. Päätin lyödä vähän vettä rattaisiin ja kysyä ihmisiltä, mitä lapsi/vauva pilaa heidän elämästään ja yritän peilata sitä omaan mielipiteeseeni ja kokemuksiini.

1. Vauvan saaminen pilaa kehon. 
Kyllä ja ei. Itse olen nyt muutaman kilon kevyempi, kuin ennen raskautumista. Ihoni on kuitenkin roikkuvampi vatsan kohdalta, puhumattakaan muutamasta raskausarvesta. Mutta toisaalta. Minulla on maailman ihanin poika. Välillä asioista pitää luopua tai kärsiä, jotta ne saavuttaa. Kyllä koiranpentukin sen muutaman kuukauden pissii ja kakkaa sisälle, kunnes kasvaa. Sekin pitää vain kestää, jos aikoo koiran hankkia. Itse voin ainakin ylpeänä sanoa, että nämä arvet tulivat pojan vuoksi. Ei takia, vaan vuoksi.

2. Alapää löystyy eikä seksi tunnu miltään
Löystyy- ehkä, mutta ei siitä tunto katoa. :D Minä kuitenkin repesin pahasti (III-IV -asteisesti) eikä seksi ole muuttunut  mihinkään. En sitten tietenkään osaa sanoa, muuttuuko tilanne viiden lapsen jälkeen.

3. Yhteinen aika häviää
Meillä yhteinen aika vain lisääntyi. Tietenkään emme voi enää vain makoilla sohvan nurkassa toistemme kainalossa, mutta silloin pitää improvisoida. Voimme käydä yhdessä lenkillä, kaupungilla, kalassa, marjassa, koiranäyttelyissä... vain taivas on rajana. Kun kaksi ihmistä sitoutuu lapsen hoitamiseen samalla tavalla on kaikki puolitettu.

4. Yöunet vähenevät tai häviävät kokonaan
Tämä on vaihe, mikä kestää jonkin aikaa. Meillä se kesti ehkä 1,5kk. Eino herätti alkuun kolmen tunnin sykleissä, mikä sekin oli minulle ihan ok. Elimistö alkoi pikkuhiljaa tottua siihen, että kolmen tunnin välein oli herätys ja usein heräsin jo muutama minuutti ennen vauvaa. 1,5kk eteenpäin Eino alkoi nukkumaan öitä 11-12h putkeen ja nykyäänkin nukutaan hyvät yöunet. Joillakin vaihe kestää pidempään ja joillakin vähemmän aikaa, mutta ei se ikuista ole. :)

5. Ystäviä ei enää näe
Riippuu pitkälti, missä elämäntilanteessa ystävät ovat. Jos ystävät ovat vielä ns.biletysiässä voi olla, että näiden ystävien näkeminen loppuu herkästi. Mutta sekin osaltaan kuuluu vanhemmuuteen, että kasvetaan vanhemman rooliin, missä ollaan vastuussa pienestä ihmisestä. Toisaalta, jos ystävät ovat samanlaisessa elämäntilanteessa kanssasi, voi ystävyytenne jopa lujittua ja saada uusia ulottuvuuksia.

6. Viihteelle ei enää pääse
Ennen vauvaa en käynyt muutenkaan viihteellä. Saatoin kyllä ennen raskautta juoda muutaman vaikka leffaa katsoessa, mutta mikään bilettäjä en ole. En vain yksinkertaisesti saa siitä oikein mitään irti. Ainoa kerta, kun olen nyt ollut viihteellä oli töiden kesäpäivät. Join kolme siideriä ja kipitin äkkiä kotiin miehen ja vauvan viereen.
Sanotaan, ettei viihteelle pääse ehkä yhtä helposti. Itse en jättäisi pientä vauvaa vielä yökylään, jolloin viihteellä ollessaan pitäisi juoda kohtuullisesti, jotta pystyy huolehtimaan lapsesta. Eri asia on nähdä esimerkiksi ystäviä ja juoda lasilliset viiniä.

7. Harrastuksista/lemmikeistä joutuu luopumaan
Tämäkin on hieman harrastuksesta kiinni. Et tietenkään pysty lähtemään toiselle puolelle maailmaa riippuliitämään viikoksi, mutta mikä estää esim. pari kertaa viikossa käymästä salilla tai lenkillä. Ainakin meillä mies pystyy hyvin katsomaan poikaa sen aikaa.
Lemmikkien pitäminen riippuu tietenkin lemmikistä. Jos lemmikki on aggressiivinen lasta kohtaan on oikein luopua siitä ja estää vahingot. Tosin uskoisin, että jokaisella ihmisellä oma lapsi menee lemmikin edelle.

Onko vauvan saaminen "pilannut" jotain elämästänne? 

Lapsentahtisuus?

Monella nettisivulla törmää aiheeseen "lapsentahtisuus". Odotusaikana tuo sana oli minulle täyttä hepreaa ja ihmettelin, miksi lapsen kasvattamisen pitää olla niin suunniteltua. Myöhemmin aloin lukea blogeja, missä eri ihmiset opettivat vauvalle päivärytmin, syömisen tietyllä tavalla, potalla käymisen, vaatteiden pukemisen... Sitten oli äitejä, jotka tekivät asiat lapsentahtisesti.

Asiaa mietittyäni tajusin, että meidän Einohan nukkuu juurikin lapsentahtisesti. Pienestä pitäen opetettiin kyllä, että nukkumaan mennessä on pimeää ja hiljaista. Yösyötöt hoidettiin hiljaa, samoin vaipanvaihdot. Nyt Eino nukkuu päikkäreitä silloin, kun häntä itseään väsyttää. Meillä ei siis ole tarkkaa päiväuniaikaa. Eikä oikeastaan edes yöuniaikaa. Kuitenkin tuo yöunille meno on vakiintunut illalla klo 21-22. Päivällä Einon alkaessa hieroa silmiään vien hänet makkariin ja annan pienen hörpyn maitoa, johon hän nukahtaakin melkein samantien. Päikkärit ovat lyhyet n.30min kahden tunnin välein. Ikinä ei ole joutunut Einoa varsinaisesti nukuttamaan. Eikä sille ole ollut tarvetta. Tosin tuolla pienellä miehellä on sellaiset unenlahjat, että kateeksi käy!

Syömisen suhteen ollaan myös rentoja. Meillä maistellaan kasvissoseita, riisipuuroa ja hedelmäsoseita. Pari kertaa on Eino mutustellut maissinaksuakin. Poika kyllä ilmaisee, kun ruoka riittää. Nykyisin menee 1/2 pilttipurkillista kumpaakin sosetta päivässä. Myös puuron seassa on pieni sosesilmä. En ole perehtynyt vielä sormiruokailuun, mutta se kiinnostaisi kovasti. Varsinkin huomatessani, että maissinaksu eksyi suoraan kädessä suuhun.

Onko teillä lapsentahtisuutta perheessä?

Vauvan menettämisen pelko

Menettämisen pelko? Aika moni, jos ei ihan jokainen äiti, kokee tuon tunteen jossakin kohtaa. Aiemmin välttämin uutisia, missä jonkun lapsi oli joko kuollut kohtuun tai kätkytkuolemaan. En halunnut edes ajatella, että voisi olla tuollainen mahdollisuus. Ihmiset puhuivat internetissä kätkytkuolemaa ehkäisevistä antureista, mitkä asetettaisiin pinnasänkyyn. Tämä laite reagoisi vauvan hengitykseen. Synnytyksen jälkeen osastolla tarkkailin Einon hengitystä peläten, että kohta se lopettaa hengittämisen. Synnyttyään pelkäsin, ettei Eino itke ollenkaan ja kuolisi jo siinä. Raskausaikana pelkäsin vauvan kuolevan kohtuun.

Nykyään en enää pelkää Einon kuolemaa. Olen oppinut, ettei minun tarvitse tarkkailla hengitystä. Silti pelko menettämisestä on jäänyt alitajuntaan.
Viime öinä olen nähnyt unta, missä Eino jostakin syystä joutuu pois luotani. Niin epärealistisia kuin ne ovat olleetkin. Milloin Einon isä on ollut merimies ja kaapannut hänet mukaansa merimatkalle eikä ikinä tullut takaisin. Milloin jokin yliluonnollinen on vienyt hänet. Aina olet herännyt ja kironnut unet maan alimpaan rakoon. Miksi minun pitää nähdä tuollaisia unia?

Ehkä kyseessä on samanlainen ajatus, kuin minulla on mustasukkaisuudesta. Olen sitä mieltä, että parisuhteessa osapuolten kuuluukin olla hieman mustasukkaisia. Jos toista ihmistä rakastaa, ei hänestä halua luopua ja siksi sitä myös pelätään. Enkä tarkoita sairaalloista mustasukkaisuutta. Käy siis järkeen, että koska rakastan Einoa niin paljon, en halua menettää häntä. Eikö? Jos en välittäisi en varmasti pelkäisikään.
En usko, että ikinä pääsen pelosta eroon, mutta voin oppia elämään sen kanssa. Koska lopulta kuitenkin kaiken voittaa rakkaus.<3

Hei meillä pyöritään!

Nyt se hetki tuli, kun Eino otti ja käännähti selältä vatsalleen!  Tein keittiössä ruokaa ja Eino oli lattialla leikkimatolla. Ohimennen katsahdin lattialle ja herra oli vatsallansa. Hihkaisin,  että Nytkö sitä käännyttiin ja Eino kääntyi äkkiä takaisin selälleen. Ihan kuin kukaan ei olisi huomannut. Nyt sitä pyöritään koko ajan. On muuten vaippojen vaihdostakin tullut aikamoinen operaatio!

Herra kierijä

Torstaina on neuvolalääkäri ja päästään kuulemaan uudet mitat. Eino syö nyt herätessään vellin klo 6-9, n. joka toinen päivä aamupuuron,  päivällä 1/3 piltin sosetta, iltapäivästä 1/3 piltin marjasosetta ja illalla ennen nukkumaanmenoa vellin. Nukkumaan mennään klo 21 ja Eino herää lopullisesti klo 9 aamulla. Joskus mennään yöt ilman syöttöjä ja joskus herätään kerran. Hyvin siis nukutaan kaikki!

Eino nukahti ostoskärryihin

Nyt on saatu koti suhteellisen kasaan ennen lauantain kihlajais/tupareitamme. On ihanaa istua kodissa, mikä tuntuu oikeasti kodilta ja missä viihdymme. Sisustuksemme on itämainen ja sensuelli, mikä sopii matkustus intoomme paremmin kuin hyvin. Vallitsevana elementtinä on myös musiikki, mikä on kummallekin tärkeä. Viikonloppuna voisin lisäillä kuvia kodistamme.

Käteeni tuli mahdollisesti hermopinne ja nyt odottelen kutsua ENMG-tutkimukseen. Polveni odottavat aikaa taas kirurgille. Tätä menoa olen kohta invalidi!  Polvet haluan kuntoon mahdollisimman pian, että pääsisin taas treenaamaan ja harrastamaan.

Äiti ja poika♡

Mitähän muuta? Viime viikonloppuna kävin Maltin kanssa Kouvolassa ja Heinolassa koiranäyttelyissä. Kouvolassa saatiin tulokseksi EH3 ja Heinolassa EH2. Lisäksi esitin ryhmäkehässä tutun serran. Tyytyväinen olen ja kummatkin tuomarit kehuivat Maltin päätä, mittasuhteita ja luustoa. Vielä kun saadaan höseltäminen pois liikkeessä niin hyvä tulee!

Maltti 9kk

Tässä lyhyt ja ytimekäs paketti kuulumisista! Kirjoittelen torstaina sitten neuvolakuulumiset.

Ensimmäinen käynti neuvolassa

Tänään oli neuvolakäynti vauvan kanssa. Painoa oli tullut hienosti 4220g eli syntymäpaino ylitetty! Pituuttakin oli tullut lisää 3,5cm ja oli nyt 55,5cm. Terveydenhoitaja kirjoitti korttiin: "Söpö pikkumies. Suu, silmät, iho ja napa siistit. Mainiosti paino nousee!"
Jätkä oli muuten kiltisti, mutta vaatteet kun riisui niin närkästyttiin. Vähemmästäkin, kun tulee kylmä. Oma hemoglobiini oli noussut 99. Neuvolatäti sanoi sen olevan vallan hyvä ja naureskeli perään, että harvoinpa hän tuota arvoa normaalisti hyväksi sanoisi. Pääasia, että on noussut kuitenkin.

Sitten lähdettiin kohti Lahtea pikku-ukon kanssa. Koko automatkan hän nukkui kiltisti ja vasta perällä heräsi. Syömisen jälkeen alkoikin kauhea ihmettely, missä ollaan ja sitten nukahti taas. Eipä kyllä paljoa stresssaile. Ja niin. Saatiin samalla hankittua meille uusi autokin. Nyt on tila-auto alla ja mahtuu ajelemaan koirien ja vauvan kanssa.

Imetyksen kanssa on epäonnistumisia ja onnistumisia. Nyt olen tarjonnut aina rintaa syömisen aluksi ja mahdollisesti vielä toista, jos on nälkäiseksi jäänyt. Öisin, aamuisin ja päivisin rinta riittääkin ukolle, mutta iltaisin ei maitoa enää tule tarpeeksi ja silloin ollaan annettu lisäksi korviketta. Tuntuu, että hän imee niin tiuhaan iltaisin, ettei rinnat ehdi täyttyä. Tosin tiheällä imemisellähän vauva varmistaa maidontulon.

Yöt ovat menneet hyvin ja ollaan saatu nukkua aina 4-5h pätkissä, mikä sopii paremmin kuin hyvin. Normaalisti mennään nukkumaan ehkä klo 23 ja ensimmäinen herätys on klo 04. Jätkä on tosin nukkumassa jo ennen meitä. Toinen herätys on sitten vaihtelevasti klo 07-10, jolloin noustaan myös ylös. Juho nostaa vielä yöllä vauvan viereeni imemään ja vaihtaa vaipan, etten joudu kauheasti tikkejäni repimään.

Viikon päästä viikonloppuna on ristiäiset. Päivän päätähdelle pitäisi keksiä vielä asu. Oma mekko löytyi omasta kaapista ja on silitystä vaille valmis. Ensi viikolla pitäisi saada värjättyä vielä tämä takkupehko punaiseksi. Se on ihan väljähtänyt melkein ruskeaksi. Sitten vielä leipomiset ja ristiäispaikan kuntoon laittaminen. Toivotaan, että aurinko paistaisi ja voitaisiin olla ulkona.

Maltin ensimmäinen "virallinen" näyttely on helatorstaina Helsingissä. Aikataulut tuli jo nyt ja Maltti on ainoa irlanninsusikoira. Peukut pystyyn siis! Piina pitäisi viedä rokotuksille Jyväskylään 26.5 ja sitten voi unohtaa rokotukset marraskuuhun asti.

Viikko takana!

Jätkä täyttää tänään jo viikon! Muutama yö nukuttiin tosi huonosti, mutta nyt jätkä on alkanut nukkumaan 3-4h jaksoja öisin niin helpottaa kummasti. Herää silloin syömään ja nukahtaa yleensä tissille.

Eilen käytiin kaupassa ja apteekissa ensimmäistä kertaa. Oli pakko lähteä hakemaan Buranaa tuohon alapään särkyyn. Autossa istuminen ja pieni kävely saa särkemään aivan mielettömästi, mutta nyt vessassa käyminen ja suihkuttelu on jo suht kivutonta. Hieman tikit kiristää, mutta paranemaan päin! Uskalsinpa jopa kurkistaa peilillä, mitä siellä on tehty, mutta eipä tuosta turvotuksesta hirveästi osaa mitään sanoa. Voi olla, että makuuhuoneen puolella on hetken aikaa hiljaista! :D

Maito on lähtenyt kunnolla nousuun ja täysimetyksellä mennään. Nännit ovat kärsineet ja jouduin siksi taipumaan nännikumiin ja Lansinohiin. Nännikumista en kuitenkaan ota paineita sillä maitoa tulee kuitenkin kunnolla ja sen ansiosta pystyn imettämään. Muuten ei tulisi yhtään mitään. Eilen pumppasin hieman maitoa pakkaseenkin talteen. Vaikka ei sitä jätkän syömisen jälkeen saanut kuin kaksi jääpalallista. :)

Kävin vaa'alla tänään ja raskauskiloja on jäljellä 3,3kg. 3 päivää synnytyksen jälkeen oli vielä 6kg! Hurjaa vauhtia häviää. Vatsakin on jo aika hyvin kadonnut, vaikka onkin kuin puolityhjä ilmapatja. :D Katsotaan, jos tänä kesänä vielä bikinit päälle saisi.

Päivä on mennyt ristiäiskutsuja askarrellessa ja kohta ne postiin tipahtavatkin. Tänään kävi jätkä myös ekaa kertaa kylvyssä. Odotettiin kamalaa huutoa, kun hän ei pidä ollenkaan märästä ja kylmästä, mutta hyvin viihtyikin ja sitten olikin taas hyvä nukkua. Hereillä ollessaan tutkailee jo kauheasti ympärilleen. :) Torstaina tulee neuvolatäti kylään punnitsemaan. Nähdään paljonko ollaan saatu painoa takaisin. Osastolta lähtiessä painoa oli reilu 3700g. :)

Loppuun vielä muutama kuva jätkästä sekä vatsastani.

Turhia odotuksia

Viime yönä tuli taas hyvin kipeitä supistuksia. En edes kellottanut vaan päätin, että huomaan kyllä jos liikaa sattuu. Heräilin ja pyörin monta kertaa ja oli kaiken kaikkiaan tosi tukala olla.

Aamulla herätessä oli olo taas ihan "ok." Väsytti aivan mielettömästi, mutta muuten ei erityistä kipuilua. Sohvalla maatessa alkoi vihlomaan alavatsa silloin tällöin ja vatsa tyhjeni. Useathan mieltävät nuo synnytystä edeltäviksi oireiksi, mutta itse en jotenkin osaa ajatella, että ne mitään enteilisivät. Olen asennoitunut siihen, että yli mennään ja reippaasti. Pessimisti ei pety.

Olo alkaa olla kohtalaisen tukala. Eilen istuin suihkussa pitkän aikaa vain, koska se tuntui hyvältä. Istuminen ja nouseminen ärsyttää. Makaaminen ärsyttää. Syöminen ärsyttää. Mikäpä ei ärsyttäisi?

Huomenna alkaa rv40. Hurjaa. Ja ensi perjantaina olisi laskettuaika. Tiistaina olisi neuvola ja sieltä pitäisi saada lähete äitipolille lasketuksi. Tosin en tiedä, tulenko saamaan sitä silloin, kun pyhät ovat kuitenkin välissä eli pitäisi odottaa siitä vielä viikon päähän tiistaiksi, huoh. Miksi tämä aika onkin näin pitkä? Eniten kuitenkin ärsyttää ja ahdistaa tämä tekemättömyys. Tai ehkä se, ettei mitään voi tehdä. Olo on jotenkin tosi turha. Makaan vain sohvalla ja juon mansikkasmoothieta, (minkä aineksetkin loppui kaapista.)

Näillä mietteillä kohti viikonloppua pikku hiljaa. Huomenna päivittelen masukuvaa 39+0.

Väsymys

On tullut rampattua taas niin paljon lääkärissä, että huhhuh. Aina sama tilanne: käyrälle piirtyy säännölliset supistukset alle 5min välein, mutta paikat ovat vain 1,5cm auki. Kohdunkaula sentäs on kadonnut. Päivät ovat olleet vaikeita, kun öisin saan nukuttua max 4h vihlomisten takia. Päivällä ei meinaa jaksaa tehdä mitään.

Eilen kävin neuvolassa. Kaikki edelleen ok ja otettiin samalla streptokokkinäyte. Sieltä mentiin painoarvioon äippäpolille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, että lapsi kasvaa hienosti omalla käyrällään, vaikka pää onkin iso. Painoarvio oli nyt 3350g eli jos laskettuun menee niin tulee painamaan n. 4kg, hui! Kysyttiin, mitä voidaan tehdä sille, etten pysty nukkumaan, mutta ei kuulemma oikein mitään voi tehdä. Ehdotti, että tulisin osastolle pariksi päiväksi ja saisin vahvempaa kipulääkettä, mutta tyrmäsin ehdotuksen samantien. Ennne rv38 eivät kuulemma lähde käynnistämään ja nyt saatiin uusi aika polille torstaiksi ja katsotaan, mitä sitten tehdään. Silloin onkin jo rv37+6. Tuli pienet hormoni-itkutkin itkettyä. Myöhemmin nolotti, mutta lähinnä turhautti tuo nukkumattomuus. Papereihin oli myös merkitty, että kun tulen synnyttämään, pitää ottaa verikokeet ja tilata valmiiksi lisäverta. Hemoglobiini on tosiaan taas laskenut ja on nyt 93. Millään sitä ei saa nousemaan.

Eilen kokeiltiin vielä illalla kaikki S:t ja Juho paineli lisäksi akupisteet jaloista läpi. Pisteet on vieläkin kipeet ja saivat tänään aikaan muutaman ikävän tuntuisen supistuksen, mutta muuten ei vielä edistystä. Laitettiin myös kämppä uuteen järjestykseen.

Nyt vain odotellaan ja odotellaan ja turhaudutaan. Pahoinvointikin on alkanut uudestaan ja syöminen on mitä on. Jos saisi nukuttua niin en valittaisi! Vaikka tällä hetkellä turhauttaakin, että vain valitan jatkuvasti. Pahoittelut!

Ihana aamu!

Tänä aamuna heräsin puoli tuntia ennen kellon soittoa. Avasin verhot ja sitten ikkunan ja aurinko paistoi. Takapihamme näytti kutsuvalta ja teki mieli alkaa heti aamusta tekemään sille jotain. Ehkä kuitenkin jätän rakentamiset vähän pysyvämpään asuntoon sitten. Kiipesin rappuset ylös ja hieroin kivistävää vatsaa ja kylkiä. Olin kai nukkunut jotenkin ihmeellisessä asennossa, mutta en valita! Kerrankin nukuin hyvin! Puin päälleni ja päästin koirat ulos ovesta ja kierrettiin metsälenkki. Oli kivan valoista ja koirat juoksivat into pinkeänä koko matkan. Sitten aamupala sekä minulle että koirille! Kani meillä syökin aina öisin.

Tänään ajattelin siivota hieman ja hinnoitella kirpputorituotteita, jos joskus saataisiin aikaiseksi viedä nekin sinne. Ihanaa, kun ei ole kiire minnekään. Voi mennä ihan omalla ajallaan tai olla menemättä. Lauantaina onkin sitten edessä pitkä automatka mummolle ja kummitädille ja sunnuntaina menen viimein otattamaan ne rastani takaisin! Lupasin Juholle, että sitten ei ole enää hiuskriisiä ainakaan puoleen vuoteen. Pitää pitää siitä sitten kiinni!

Katselin myös matchshowta Maltille ja 6.4 olisi Lappeenrannassa yksi minne mennään, jos olen vielä yhdessä osassa. Pakko päästä treenaamaan kunnon ympäristössä ennen virallisia kehiä. Hyvin tuo poika malttaa jo nyt seistä paikallaan, mutta pitää pidentää aikaa ennestään. Onhan se vielä ihan eri asia, kun kehässä on monta koiraa vielä samaan aikaan. Saa nähdä, mitä tulee!

Nyt on tosiaan päivittäin ollut supistuksia ja sukkapuikkovihlaisuja alapäässä. En tiedä sitten ovatko paikkoja kypsytelleet mihinkään suuntaan. Ensi maanantaina neuvola ja siellä sovitaan sitten neuvolalääkäri, joka seuraavaksi katsoo paikat. Yliaikaiseksi en tosiaan toivo, että tämä menisi. Vaikka kuulostaa ehkä kauhealta sanoa, niin en tiedä nautinko raskausajasta. Hetkittäin se on mukavaa ja hetkittäin ihan hirveää. Kyllä silti haluan vielä raskaaksi, kun sen aika tulee.

Katsoin eilen yhteishakua ja pohdin, laitanko paperit vetämään eläinlääketieteelliseen. Päädyin siihen, etten kerkeä lukemaan kemiaa ja fysiikkaa niin hyvin ennen kokeita. Biologia pitäisi sen verran olla hallussa, mutta onhan tuosta lukion suorittamisesta jo aikaa sen 6 vuotta, että kaikki eivät tuoreessa muistissa ole. Ehkä pysyn vanhassa suunnitelmassa ja haen sinne Kajaaniin pieneläinklinikka hoitajaksi. Silloin opiskelu alkaisi tammikuussa 2015.

Raskasta raskautta!

Viikonloppu oli yhtä hulinaa. Töissä oli kamala kiire koko ajan ja sai juosta vatsa viidentenä jalkana paikasta toiseen. Nyt on alkanut supistelemaan, jos pikkasen nopeampaa liikkuu paikasta toiseen. Ei kivuliaita, mutta epämukavia. Lauantaina oli jo suhteellisen mukava fiilis, kun tiesi ettei tarvitse tehdä töitä piiiitkään aikaan! Ei jäänyt edes haikea olo. Onhan tuota samaa työtä tultu tehtyä kohta 7 vuotta, vaikka välissä on kaikkea muutakin kokeiltu.

Eilen käväistiin Jyväskylässä ja pakko myöntää, että oli rankka reissu. Kylkeen alkaa pistämään, jos on kauan samassa asennossa. Nyt autossa istuminen ja näyttelypaikalla istuminen alkoi sattumaan. Yöllä sattuu nukkuminen ja töissä sattui pitkään seisominen. Tuomari oli tosi tiukka eikä kleineilla ollut mitään selvää linjaa, mistä olisi tykännyt. Rokotti paljon kehäkäyttäytymisestä. Onneksi Teho kerrankin esiintyi spitzimäisesti korvat pystyssä. Kuitenkin kolmesta avouroksesta Teho ja toinen sai H ja viimeinen EH. "hyvä koko, mutta olemukseltaan matalaraajainen. Silmät saisi olla pienemmät, muuten hyvä pää. Hyvä kaula ja etuosa. Häntä saisi olla korkeammalle kiinnittynyt. Turhan heikot kintereet. Kaunis karva ja väri. Saisi liikkua reippaammin ja ryhdikkäämmin." Tuomarina siis Jussi Liimatainen. Keskiviikkona on Maltin ensimmäiset rokotukset ja kohta päästään siis kakarankin kanssa kehään juoksemaan.

Jätkä on alkanut potkia aivan kyljessä olevia alimpia kylkiluita. Tai oikeammin möyrii siellä. Möyriminen on melkeinpä kivuliasta, eikä silloin oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eilisen lätkäpelin katsomisesta ei meinannut tulla mitään, kun nauratti ja itketti samaan aikaan vauvan kiemurtelu. Muutama yö on menty taas 3-4h yöunilla, mutta viime yönä onneksi sain nukuttua. Käytiin hankkimassa vehnätyyny, jota voin öisin käyttää ja oli kyllä kannattava ostos!

Nyt on kyllä niin helpottunut olo, kun on virallisesti äitiyslomalla! Lomaan kuuluu sohva, peitto, sitruuna-kivennäisvettä ja hyvä kirja. Jos vielä yöt saisi nukuttua kunnolla, niin en muuta pyydä! Loma alkaa neuvolalla nyt aamusella. Näkee, mihin hb on pompannut ja kuinka paljon painoa taas tullut lisää. Tuntuu, että olen syönyt aivan mielettömästi viime aikoina! Aloin muuten miettimään, kuinka alussa oli niin jännää kuulla aina sydänäänet, mutta nykyään ne ei kauheasti merkitse neuvolassa, kun tunnen liikkeet aivan koko ajan. Kahden viikon päästä olisi jo synnytysvalmennuskin. Huhhuijaa!

Ärrin murrin!

Olisi kiva kirjoittaa siitä, kuinka mukavaa raskausaika on, mutta pikku hiljaa aletaan kyllä olemaan siinä pisteessä ettei enää jaksaisi. Kylki- ja selkäsärky on äitynyt järjettömäksi. Öisin ei pysty nukkumaan kivun takia ja pyörin vain kyljeltä kyljelle. Päivän seisominen aiheuttaa järjettömät kivut ja kaupassa joudun puhisemaan ja vaappumaan. Iso vatsa alkaa olemaan edessä joka paikassa. Tänään töissä työhousut repesivät. Taisi olla liian iso vatsa edessä. Onneksi enää kaksi vuoroa töitä ja sitten alkaisi loma.

Jatkuva pieni kipu, saa minut todella räjähdysherkäksi. Suutun todella helposti ja todella pienistä asioista. Tämä ärsyttää tilanteessa jopa itseänikin, mutta ei sille vain yksinkertaisesti mahda mitään. Onneksi Juho on ollut ihana ja ymmärtää, vaikka tiuskinkin ja kiukuttelen jatkuvasti. Mikään ei tunnu olevan hyvin, ärh.

Nyt voin todellakin sanoa, että loma tulee tarpeeseen. Haluaisin vain käpertyä peiton alle sohvalle ja lukea kirjaa. Aloitin kirjasarjan "Myyttihovi", jonka on kirjoittanut Brandon Mull. Loistavaa fantasiaa kertakaikkiaan. Nyt menossa kolmas kirja viidestä. Sen jälkeen pitää keksiä lisää luettavaa.

Ainiin! Värjäsin hiukseni taas. Nyt olen taas punatukkainen ja hiuskriisi helpottikin kummasti. Jotenkin punainen vain on se minun värini. En näytä enää kalpealta, eikä kulmakarvani liian vaaleilta. Yritän viimeistään ensi viikolla lisäillä kuvia hieman. Huomenna vielä töitä 1100-1700 ja lauantaina 0830-1330. Sunnuntaina kohti Jyväskylän koiranäyttelyä, joten taidan olla niin väsynyt, että kirjoittaminen jää väkisinkin ensi viikkoon.

Hyvää syntymäpäivää minulle!

Eilen täytin taas vuosia. En odottanut päivältä mitään ihmeellistä ja jotenkin turhalta tuntui täyttää 24. Ehkä ensi vuonna kriisi on isompi! Onhan se jo neljännes sadasta. Aamulla hyvä ystäväni soitti ja toivotti hyvät syntymäpäivät ja myöhemmin myös äiti. Juho tuli päivällä kotiin ja toi kauniin kukkakimpun ja itse leiponeensa kakun, vadelma-lime juustokakun! Kukkakimppu oli ollut kuulemma ihan näköiseni ja pakko myöntää, että kyllä tuo mies minut tuntee. 

Illalla käytiin syömässä ja kotiin päästyämme Juho laittoi lämpimät eukalyptukselta tuoksuvat pyyhkeet hartioilleni ja hieroi niskat ja hartiat kokonaan. Illalla vielä sänkyyn mennessä sain selkä-, jalka-, käsi-, ja pakarahieronnan! Oli kyllä rentoutunut olo!

Yöllä en nukkunut kunnolla. Pyörin koko yön ja mietin, pitäisikö hakea Opamox, että saisi edes vähän nukuttua. Kyljet särki eikä mikään asento ollut hyvä. Näin tosi levottomia unia, missä adoptoimme lapsen. En tiedä, mitä omallemme kävi. Adoptoitu oli n. 5-vuotias aasialainen tyttö. Olin hieman harmissani, kun en päässyt hoitamaan vauvaa vaan lapsi oli jo kasvanut. Muutaman päivän päästä lapsi olo valittanut meistä, että olimme pahoinpidelleet häntä. Hyi olkoon, mikä uni!
Toisessa unessa olin MasterCheffissä ja tein ruisleivän päälle vuohenjuustomoussea, Maustekurkkua, karpaloa ja ruisleivän murusia. Ja minähän en mikään huippukokki ole. Leipominen on enemmän minun heiniäni ja kokkaaminen jää miehelle.

Miten raskaus on muuttanut minua?

Olen nyt jo hyvän aikaa pyöritellyt tätä aihetta päässäni, kun Elsa pyysi minua kirjoittamaan tästä. Alkuun ajattelin, ettei mitenkään, mutta sitten aloin ryhmittelemään asioita henkisiin ja konkreettisiin asioihin.

Konkreettiset asiat:
- Kahvin ja energiajuomat olen jättänyt lähes kokonaan. Energiajuomia en ole muutenkaan juurikaan juonut, mutta sekin vähä on pannassa nyt. Kahvin haju teki todella pahaa alkuraskaudessa ja se jäi kokonaan sekä minulta, että Juholta. Nyt tykkään haistella töissä kahvipapupusseja ja silloin tällöin voin erikoiskahvin juoda. Korkeintaan sen kerran kuukaudessa, jos silloinkaan.

- Olen alkanut nukkumaan enemmän. Aiemmin liika nukkuminen sai minut ahdistumaan, mutta nyt voisin nukkua vuorokauden ympäri hyvällä omallatunnolla. Olen myös alkanut näkemään mitä erikoisempia unia. Olen aiemminkin ihmetellyt outoja uniani, mutta nyt niistä on tullut hyvin todentuntuisia. Voin lisäksi nähdä kymmeniä unia yössä ja muistaa aamulla niistä jokaisen. Väsymys on alkanut myös painamaan, vaikka aiemmin en ole ollut juuri koskaan väsynyt. Nyt kaiken aloittaminen tuntuu ponnistelulta.

-  Ulkonäkökriittisyyteni on tasoittunut. Aiemmin olin todella tarkka siitä, mitä söin ja peili oli painajainen. Nyt omaa kehoaan on oppinut arvostamaan ja ymmärtämään enemmän. Ei se tosin ikuista hiuskriisiä ole poistanut! Iho-ongelmia raskaus ei ole mukanaan tuonut, eikä niitä minulla aiemminkaan ole ollut.

- Limakalvot kuivuvat. Yöllä tuntuu, ettei meinaa saada henkeä ja aamulla on nenäontelot täynnä kuivunutta verta. Ikävä osuus raskaudessa. Myös lysyssä istuminen tai selällään makaaminen estävät hapen kulun.

Henkiset asiat:
- Olen aina kokenut olevani kauhean tasainen persoona, mutta nyt olen huomannut, kuinka saatan räjähtää hyvinkin pienestä asiasta. Huomaan itsekin ärsyyntyväni siitä, että ärsyynnyn jostakin. Maiskuttaminen, ryystäminen ja muut häiritsevät äänet saavat minut ihan tolaltaan, ja täysin syyttä suotta! Mielialat hyppivät myös ylionnellisesta surkeaan ja ärtyneeseen. Onneksi töissä on pystynyt pitämään pään suhteellisen tasapainossa. Itkenyt en ole sen enempää kuin aiemminkaan, vaikka alkuraskaudessa jotkut tv-ohjelmat saivat kyyneleet silmiin. En ole ikinä muutenkaan pitänyt itseäni herkistelijänä.

- Perhe ja sukulaiset ovat tulleet eri tavalla tärkeiksi. Sitä osaa arvostaa ja kunnioittaa ihmisiä ihan eri tavalla. Harmi, että meidän pieni suku on hajaantunut vähän ympäriinsä tällä hetkellä.

- Tunteiden syventyminen. Jotenkin sitä vain nauttii Juhon seurasta myös pieninä lyhyinä hetkinä todella vahvasti. Itsekseen oleminen saa taas ajattelemaan yhdessä oloa. Vauvat eivät vielä aiheuta "aww"- kohtauksia kadulla. Ainoa, mistä olen ollut innoissani on, kun on nähnyt aivan pienen vauvan. Silloin sitä ajattelee, että kohta meilläkin on tuollainen. Ei muiden lapset saa sellaista tunneryöppyä, mutta oma lapsi on aina oma lapsi.

- Olen käynyt koko tunneskaalan läpi siitä, millainen äiti minusta tulee. Olenko hyvä, myötätuntoinen ja osaanko kasvattaa lapsen oikein? Osaanko näyttää rakastavani häntä? Varmasti kaikki käyvät nämä samat tunteet läpi odottaessaan. En kuitenkaan ole epävarma tai epätietoinen. Lähinnä olemme Juhon kanssa miettineet, miten tietyistä asioista kerrotaan lapselle. Vaikka siihen onkin vielä monta vuotta aikaa. Esim. Mitä on kuoleman jälkeen? Meistä kumpikaan ei osaa ihan kunnolla itsekään vastata tuohon, mutta kummatkin uskomme, ettei elämä lopu kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei itse tiedostaisikaan. Raamatun taivaaseen en usko, enkä uudelleensyntymään. Silti haluaisin lapselle kertoa enkeleistä ja siitä, ettei kuolema ole lopullista, mutta Juho ateistina ei taas enkeleihin usko. Enkä nyt sano itsekään uskovani, mutta se jollakin tasolla on rinnastettavissa Joulupukkiin, pääsiäispupuun ja hammaskeijuun, mitkä ehdottomasti haluan lapsen elämään tuoda. Lapsen pitää saada olla lapsi ja kokea nuo juhlapyhät juhlapyhinä.

Voihan isous!

Nyt alkaa tuntumaan siltä, että on ISO, vaikka tämä vielä kasvaakin. Kenkien jalkaan laittaminen, kumartuminen, kaulitseminen, käveleminen, kantaminen, nukkuminen, tiskaaminen, lattioiden pesu... kaikki on niin hankalaa. Jopa sohvalla makaaminen tuntuu tukalalta. Alan melkein jo toivomaan, että aika menisi nopeasti ja pääsisin vatsasta eroon ja samalla se on kuitenkin jo iso osa identiteettiä.

Viime yönä sain kauhean paniikkikohtauksen. Näin unta hämähäkeistä, joita inhoan yli kaiken. Pienet ja suuret hämähäkit ovat ihan ok, mutta peukalonpään kokoiset jotain sietämätöntä. En muista unesta juurikaan mitään, mutta heräsin siihen, että haukoin henkeä. Meni hetki saada itsensä taas kasaan ja käperryin Juhon viereen hämähäkit unohtaen. Yh.

Pitäisi ehkä kirjoittaa välillä jostain mukavastakin. Tuntuu, että vain valitan kaikesta jatkuvasti. Kuitenkin ollaan jo viimeisellä kolmanneksella ja olisi ehkä outoa, jos olo olisi mitä mainioin. Viikosta 37 otan kyllä käyttöön kaikki keinot, millä synnytyksen käynnistymistä voi jouduttaa. Siihen olisi aikaa vielä pikkaista alle 9vko. Reilu 2kk siis. Mihin tämä aika oikein hukkuu?

Tänään käytiin metsässä juoksuttamassa koiria. Koirat telmivät tyytyväisinä lumihangessa, kun pakkanenkin oli lauhtunut. Aamulla tosin kiukuttelin taas Juholle kaikesta, kun joka paikka oli kipeä. Se saa jotenkin karvani pystyyn. Pieni, ärsyttävä ja jatkuva kipu. Onneksi huomenna on edessä hölläilypäivä ja sitten ti-to taas töitä. Perjantaina on neuvolalääkäri ja saa kuulla, saanko jatkaa normaalisti töitä. Nyt on muutama ilta tuntunut ikäviä vihlaisuja alapäässä, joten toivotaan, ettei paikat ole pehmenneet ainakaan vielä!

Kivut

En lähtenytkään uimisen jälkeen enää joogaamaan, koska alkoi hieman taas supistelemaan. Uiminenkin oli hieman hassua. Tottakai painopiste on sen verran edessä, että se muuttaa koko uima-asennon. Ja vesikin oli kylmää. Palelin porealtaassakin.

Viime yönä nukuin taas tosi katkonaisesti. Näin mitä ihmeellisimpiä unia ja heräilin vähän väliä. Selkä ja kyljet särkivät, enkä meinannut löytää mitään hyvää asentoa. Ei tämä onneksi samanlaista selkäkipua ole kuin viimeksi, mutta ikävää silti. Varsinkin, kun unentarpeen huomaa. Yli 9h kun saa nukuttua niin olo on aamulla paljon parempi.

Pakkaset ovat olleet armottomat. Eilen aamulla auto ei meinannut käynnistyä, vaikka oli ollut tolpassa kiinni. Ja itse kun ei saa puettua niin paljon, että olisi lämmin. Onneksi tänä aamuna mittari näyttää vain -10, niin on parempi fiilis hypätä autoon ja suunnata töihin. Tänään tj 11 työpäivää äitiyslomaan. Hurjaa! Kohta sitä pääseekin vain oleilemaan. Pitää kehittää jotakin tekemistä loman ajaksi. Onko kenelläkään vinkkejä?

Eilen töissä asiakas hämmensi kysymällä: "Onko toukokuun lapsi?" Hetken jouduin miettimään, että kuka ja mies kertoi itse syntyneensä toukokuun 15. Jännää, että alle 3kk ja toisen pitäisi syntyä. Kyllä aika menee nopeasti!