Leikkaus

Kaksi viikkoa sitten tein positiivisen raskaustestin. Olimme onnellisia ja jännittyneitä tulevasta. Olemme päättäneet, että toinen lapsi saa tulla, kun on tullakseen. Haluamme kuitenkin kaksi ensimmäistä lasta suht pienillä ikäeroilla. Näköjään minun onkin helppo raskautua, vaikka toisin luulin. Kuitenkin viime keskiviikkona alkoi pieni tiputteluvuoto ja heitin jo hanskat tiskiin, että tämäkin meni kesken. Vuoto oli kuitenkin tosi pientä eikä kipuja ollut paljon, joten soitin ensineuvoon ja kysyin ohjeita. Ensineuvosta ohjattiin ensin terveyskeskukseen ja sieltä naistentautien poliklinikalle. Lääkäri ultrasi ja totesi kohdun olevan tyhjä ja pyysi uusiin verikokeisiin 27.pvä, että nähdään miten hcG laskee. Perjantaina aloin vuotamaan hieman enemmän, mutta kipuja ei edelleenkään ollut. Itkin hetken taas ja mietin, että miksi juuri meidän pitää kokea näitä keskenmenoja. On tosi vaikea olla iloinen muiden iloisista vauvauutisista, kun meiltä revitään mattoa jalkojen alta. Kuitenkin olen vilpittömästi iloinen näiden ihmisten onnesta ja onhan meillä maailman ihanin pienimies jo kotona, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Eilen olin jo valmistautunut töihin lähtöön, kun yht äkkiä alkoi vatsaan koskemaan todella paljon. Jouduin kävelemään kyyryssä ja makasin vain sängyllä. Juho käski soittamaan töihin ja sanomaan, etten pääse töihin ja menemään sairaalaan. Soitin siis taas ensineuvoon ja he ohjasivat päivystykseen. Ei tarvinnut mennä edes päivystyksen kautta, vaan pääsin suoraan naistentaudeille. Toimistossa hoitaja pyysi minua labraan verikokeisiin, mutta koska en päässyt kävelemään, tultiin kokeet ottamaan polille. Odottelin melkein kaksi tuntia labrojen vastausta ja pääsin lääkärille. Lääkäri paineli vatsaa, mikä sattui todella paljon ja ultrasi sisältä. Kohdun limakalvo oli normaalin ohut, mutta oikeassa munatorvessa oli 2cm pituinen löydös. Myös munatorvi oli paksuuntunut ja siellä oli nestettä. Vielä toinen lääkäri kävi katsomassa ja se todettiin kohdunulkoiseksi. Myös hcG oli noussut perjantaista.

Hoitaja ohjasi minut osastolle ja laittoi kipulääketipan. Suonta oli vaikea löytää, kun olin niin kuiva, joten useampi neulanjälki tuli käteen. En saanut syödä enkä juoda, sillä riskinä oli munatorven repeäminen, jolloin mentäisiin kiireesti leikkaussaliin. Juho ja Eino kävivät katsomassa minua ja Eino hurmasi koko osaston naureskelemalla.

Illalla kivut yltyivät ja päivystävä lääkäri ultrasi uudelleen. Nesteen määrä oli hieman noussut, joten hän määräsi päivystysleikkauksen. 1,5h myöhemmin minua vietiin jo saliin. Kun minua valmisteltiin leikkaukseen palelin kuin horkassa. Herätessäni luulin olevani töissä ja hoin hoitajille aterioiden summia. Heräämössä palelin ja sain kaksi ylimääräistä peittoa ja lämpöpuhaltimen. Lämpö oli pikkaisen reilu 35 eli ei ihmekään, että palelin! Kipulääkkeet auttoi kipuun hetkittäin ja minulle sanottiin, että sitä saa aina lisää jos siltä tuntuu. Kahden aikaan yöllä pääsin takaisin osastolle.

Oikea munatorvi jouduttiin poistamaan kokonaan. Löydös oli niin iso, että oli vaurioittanut torvet ja jos sitä ei olisi leikattu, olisi seuraavan kohdunulkoisen riski suuri. Lääkäri tosin sanoi, ettei sen pitäisi juurikaan vaikuttaa raskautumiseen. Tottakai se silti pelottaa. Mitä jos en enää saisikaan lapsia? Samalla on myös jotenkin "viallinen" ja "tyhjä" olo. Osa naisellisuuttani on jotenkin käsittämättömällä tavalla viety. Mutta nyt ei auta kuin yrittää toipua ja ajatella positiivisia. Vain aika näyttää, mitä se tuo tullessaan.

Onko kellään kokemusta/tietoa raskautumisesta munatorven poiston jälkeen? 

Jälkitarkastus

Kirjoittelu on taas käynyt vähiin, kun ohjelmaa on ollut senkin edestä. Aloitetaan siis viime viikosta.

Viime viikkona jouduin soittamaan ensineuvoon ja kysymään, mitä teen. Alapää oli niin kipeä, etten meinannut pystyä kävelemään tai tekemään mitään muutakaan. Lisäksi vuodin kellertävää nestettä. Ensineuvosta ohjasivat sitten suoraan päivystykseen. Eikka oli mummilla hoidossa ja menin istumaan päivystykseen. Sanoin onneksi jo ilmoittautuessa, että minulla on pieni vauva hoidossa, enkä ihan yöhän asti joutunut istumaan. Minua ennen olisi meinaan ollut 20 potilasta! Lääkäri teki sisätutkimuksen ja konsultoi gynekologia, joka määräsi 10pvä antibioottikuurin kahdella eri antibiootilla. Ilmeisesti pitkään olleet tikit olivat aiheuttaneet arpikudoksen tulehduksen. Yh! Nyt on kuitenkin jo huomattavasti helpompi olla.

Tänään oli sitten jälkitarkastus ja Eikan lääkärintarkastus. Ensin punnittiin Eino ja hän painoi jo hurjat 6090g ja pituuttakin oli 58,0cm. On kyllä huomattu, että kasvaa hyvin, kun 56cm vaatteet eivät enää mahdu! Hurjaa, kuinka nopeasti aika menee. Pipo oli kasvanut 41,3cm. Lääkäri kirjoitti: "Kasvaa hyvin. Nyt mennyt pelkkä korvike, koska äidillä antibioottikuuri, jonka aikana imetys kielletty. Lonkat ok, sydän ok, iho terve, kivekset +/+, jäntevä, virkku poika!" Lääkäriltä saatiin myös "lupa" aloittaa vellejä maidon kanssa niin saadaan korvikkeen määrää pienemmäksi. Poika kun tosiaan syö sen 1,5l korviketta/pvä! 

Hymypoika<3

Omaan jälkitarkastukseeni lääkäri kirjoitti: "Haava parantunut. Emätin ja portio siistit. Kohdun koko, kiinteys, liikkuvuus ja sisäelimet tavalliset." Hieman tulehtunut arpikudos kuulemma vielä punoittaa ja lääkäri sanoi, että tuo sivu voi vielä kiristää jonkin aikaa. Lähinnä petihommia ajatellen. Sain reseptin nyt minipillereille Desogestrel ja niitä kokeillaan puoli vuotta ja sitten PAPA-kokeisiin ehkäisyneuvolaan. 

Muuten meillä menee loistavasti. Äitiys rupee tuntumaan päivä päivältä paremmalta, kun ei ole enää kipuja. Eino syö samalla tavalla ja nukkuu ensimmäisen hetken 4h yöllä ja herää sitten vielä kerran 3h päästä. Kun häntä katsoo, hän hymyilee tunnistaessaan kasvot ja jokeltelee tyytyväisenä. Eilen myös ensimmäisen kerran läpsäistiin lelua! Äidillä voi alkaa pää pehmetä kotona ollessa. Eilen ajoin Juhoa hakemaan töistä ja Eino alkoi itkemään. Radiosta soi Haddaway - What is love. Selitin Eikalle, kuinka radiossa lauletaan siitä, mitä on rakkaus. "Joo kyllä se välillä on itkua ja kiukkuakin, mutta ei nyt sentään koko ajan!" Vähän itseäkin jo nauratti. 

Nyrkki maistuu

Huomenna suunnataan ensimmäiselle lomalle Forssaan irlanninsusikoirien erikoisnäyttelyyn. Takaisin tullaan vasta sunnuntaina. Sormet ristiin, että muistetaan kaikki Einon tavarat. Hänelle meinaan tulee meistä kaikista eniten tavaraa. On se vauvan mukaan ottaminen oma hommansa ainakin tavaroiden puolesta! Ensi viikolla päivittelen sitten kuvien kanssa viikonloppua paremmin!

Koulusuunnitematkin alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Mietin pitkään, mihin haen kouluun. Ajattelin, että aloittaisin tammikuussa 2015 opiskelemaan eläinklinikkahoitajaksi, jos kouluun pääsisin ja nyt selvisi, ettei kyseistä koulutusta ole enää tuossa koulussa. Siitähän se ahdistus sitten alkoi. Kävin vaihtoehtoja läpi ja puntaroin ja puntaroin. Nyt päätin hakea ensihoitajaksi tammikuussa 2015 alkavaan koulutukseen. Työ olisi sopivan hektistä minulle ja päivät erilaisia. Ja mikä tarkeintä, saisi tehdä työtä, millä on oikeasti tarkoitus. 

Maltti keinuttaa sitteriä

Ps. Einon kelakortti tuli! Nyt sitä kuulutaan virallisesti tähän oravanpyörään! Heija byrokratia!

Viikko takana!

Jätkä täyttää tänään jo viikon! Muutama yö nukuttiin tosi huonosti, mutta nyt jätkä on alkanut nukkumaan 3-4h jaksoja öisin niin helpottaa kummasti. Herää silloin syömään ja nukahtaa yleensä tissille.

Eilen käytiin kaupassa ja apteekissa ensimmäistä kertaa. Oli pakko lähteä hakemaan Buranaa tuohon alapään särkyyn. Autossa istuminen ja pieni kävely saa särkemään aivan mielettömästi, mutta nyt vessassa käyminen ja suihkuttelu on jo suht kivutonta. Hieman tikit kiristää, mutta paranemaan päin! Uskalsinpa jopa kurkistaa peilillä, mitä siellä on tehty, mutta eipä tuosta turvotuksesta hirveästi osaa mitään sanoa. Voi olla, että makuuhuoneen puolella on hetken aikaa hiljaista! :D

Maito on lähtenyt kunnolla nousuun ja täysimetyksellä mennään. Nännit ovat kärsineet ja jouduin siksi taipumaan nännikumiin ja Lansinohiin. Nännikumista en kuitenkaan ota paineita sillä maitoa tulee kuitenkin kunnolla ja sen ansiosta pystyn imettämään. Muuten ei tulisi yhtään mitään. Eilen pumppasin hieman maitoa pakkaseenkin talteen. Vaikka ei sitä jätkän syömisen jälkeen saanut kuin kaksi jääpalallista. :)

Kävin vaa'alla tänään ja raskauskiloja on jäljellä 3,3kg. 3 päivää synnytyksen jälkeen oli vielä 6kg! Hurjaa vauhtia häviää. Vatsakin on jo aika hyvin kadonnut, vaikka onkin kuin puolityhjä ilmapatja. :D Katsotaan, jos tänä kesänä vielä bikinit päälle saisi.

Päivä on mennyt ristiäiskutsuja askarrellessa ja kohta ne postiin tipahtavatkin. Tänään kävi jätkä myös ekaa kertaa kylvyssä. Odotettiin kamalaa huutoa, kun hän ei pidä ollenkaan märästä ja kylmästä, mutta hyvin viihtyikin ja sitten olikin taas hyvä nukkua. Hereillä ollessaan tutkailee jo kauheasti ympärilleen. :) Torstaina tulee neuvolatäti kylään punnitsemaan. Nähdään paljonko ollaan saatu painoa takaisin. Osastolta lähtiessä painoa oli reilu 3700g. :)

Loppuun vielä muutama kuva jätkästä sekä vatsastani.

Synnytyskertomus

28.4.2014
Maanantaina mentiin yliaikaiskontrolliin äippäpolille sairaalakassimme kera. Alkuun käyrille, jossa kaikki niinkuin pitikin. Pissatestissä oli proteiinit edelleen heikosti plussalla ja verenpaineet normaalit. Päästiin nopeasti lääkärille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, ettei sen kummempaa painoarviota tee, kun se on kymmenen päivää sitten katsottu. Kuitenkin mittaili ja sai tulokseksi 4,3kg, minkä sanoi olevan hieman yläkantissa. Lääkäri kysyi, mitä mieltä olemme. Vauvalla näytti kaikki olevan hyvin, joten voisimme kahden päivän päästä tulla uudestaan, mikäli ei ole ennen sitä syntynyt. Sanoin, että olimme varautuneet siihen, että tänään käynnistellään, kun viimeksi näin meille sanottiin. Niinpä lääkäri sanoi, että minut siirretään osastolle, mutta jos mitään ei tapahdu niin sitten vielä kotiin.

Käyrillä äippäpolilla

Osastolla odottelimme hetken hoitajaa, joka näytti huoneen ja paikan. Sain ensimmäisen Cytotecin klo 11 ja naureskelin, että tekeeköhän tämä mitään. Hetken päästä alkoikin tiheät supistukset, mutta ne eivät sattuneet ollenkaan. Niinpä sain toisen pillerin klo 13 ja viimeisen vielä klo 18. Käyrä piirsi hurjia supistuksia! Parhaimmillaan toco näytti 127 ja tunsin vain vatsan kovettumiset ilmapalloksi. Juho lähti kotiin illalla klo 2015, sillä osastolle hän ei voinut jäädä. Kätilö sanoi, että aamulla siirryn kuitenkin synnärille ja siellä puhkotaan sitten kalvot. Katselin huippumalli haussa ja sitten alkoikin kipeät supistukset klo 2230. Kätilö käski suihkuun. Pääsin suihkuhuoneeseen ja tipahdin polvilleni, kun oksetusaalto pyyhkäisi yli. Hetken mietin, miten edes tulen suihkun alle pääsemään, mutta vihdoin siellä hieman helpotti. Suihkun jälkeen kätilön sisätutkimus, jossa olin väljästi 2cm auki. Kätilö lähti siirtämään minua synnärin puolelle. Soitin Juholle klo 0120 ja sanoin, että siirryin synnärille, mutta vielä ei ole mitään hätää. Juho tuli kuitenkin nopeasti ja siinä vaiheessa supistukset yltyivätkin ja jouduin jo puhisemaan niiden tullessa. Kätilö toi kipulääkkeeksi Oxydornia ja helpotti hetkeksi. Synnärillä oli kauhea ruuhka, joten kätilöt eivät juurikaan käyneet katsomassa minua. Särkylääke auttoi ja sain torkuttua aamuun asti.

29.4.2014
Aamulla kätilö tuli pistämään minut taas käyrille klo 07 ja lähti sen jälkeen kotiin. 40min päästä soitan kelloa ja pyydän, että pääsisin jo irti. Hyvin tympeä kätilö irrottaa minut ja lähtee samalla pois. Myöhemmin toinen kätilö käy sanomassa, ettei tiedä kohtaloani ja että synnytyssalit ovat täynnä. Sanoi, että lääkäri tulee katsomaan, kunhan joskus kerkiää. Itkin turhautumisitkut kun oli niin epätietoinen olo koko päivästä ja olin äärettömän väsynyt. Klo 9 tulikin jo lääkäri ja teki sisätutkimuksen. Tilanne oli hyvin pehmeä, kahdelle sormelle reilusti auki. Ballonki ei kuulemma enää hyödyttäisi yhtään mitään, sillä se vain tipahtaisi pois. Sanoi, että iltapäivästä ruuhkan loppuessa puhkaistaan kalvot ja tarvittaessa vauhditetaan tipalla. Tavoite olisi kuulemma saada tänään lapsi syliin. Klo 13 käymme kysymässä väliaikatietoja ja kätilö toteaa tylysti, että ei ole saleja ja puhe oli, että EHKÄ puhkotaan kalvot. Itkin taas parit turhautumisitkut ja mietin, miksei täällä voi saada mistään mitään tietoa ja miksi kaikki puhuvat niin hiton ristiriitaisesti.

Suurimmat supistukset ilman kipua

Klo 14 saan iltapäiväteen ja pullan. Luen Torey Hadenin kirjaa ja juon teetä, kun kätilö ja lääkäri porhaltavat huoneeseen ja sanovat, että nyt siirrytään synnytyssaliin. Hämmennyin ja annoin Juhon juoda teeni lopun. Salissa vaihdoin vaatteet kaapuun ja kipusin pöydälle. Lääkäri laittoi pyllyni alle astian ja sitten olikin jo kalvot puhki. Vedet vain holisi kuppiin. Lääkäri totesi veden olevan hieman vihertävää ja toivotti onnea synnytykseen. Olo oli outo, kun aina pikkaisenkaan jännittäessä lihaksia, holahti lisää vettä. N. 10 minuutin päästä vihlaisi ensimmäisen kerran alavatsasta ja siitä se meno sitten lähtikin. Kätilöksi vaihtui juuri mukava hieman nuorempi nainen, joka kysyi mitä kivunlievitystä haluan. Vastasin, että kaikki kelpaa, kunhan ei vain satu. Kätilö naurahti ja antoi alkuun taas Oxydornia, neuvoi ilokaasun käytön ja ohjasi sitten suihkuun. Pääsin suihkuun ja pystyin istumaankin siellä hetken, mutta sitten kivut vyöryivät päälle toden teolla. Oksetti, pyörrytti ja sattui aivan mielettömästi. Kipu ei tullut supistusten mukana vaan oli kuin koko ajan olisi ollut supistus päällä. Olin kontillani lattialla ja Juho hälytti kätilön paikalle, joka auttoi minut sängylle ja sängyllä siirryttiin takaisin synnytyssaliin. Salissa kätilö totesi minun olevan aivan väritön kasvoilta ja tökkäsi ilokaasun taas käteen ja sanoi tekevänsä sisätutkimuksen. Sisätutkimuksessa olin jo 4cm auki ja vauva kiinnittynyt, joten epiduraalia lähdettiin tilaamaan. Olin niin tuskissani, etten pystynyt puhumaan juurikaan ja vetelin ilokaasua senkin edestä. Supistusten välissä vajosin jonkinasteiseen transsitilaan ja kuulin vain muutamia sanoja sieltä täältä. Selkä putsattiin ja kaikki laitettiin valmiiksi mutta anestesialääkäriä ei saatu kiinni. Meni kauan, (kuulemma tunnin verran), ennen kuin anestesialääkäri viimein tuli ja laittoi epiduraalin. Epiduraalin jälkeen vaivuin euforiaan. Oli ihanaa olla, kun ei enää sattunut ollenkaan. Sain syötyäkin yhden myslipatukan ja laitettiin synnytys-cd soimaan. Melkein heti epiduraalin laitoin jälkeen alkoi kamala painontunne pyllyssä. Sanoin siitä kätilölle ja kätilö teki sisätutkimuksen todeten, että täydet 10cm ollaan jo auki. Ei siis ihme, että sattui niin jumalattomasti, kun avautuminen vain humpsahti. Kysyin pitääkö minun laittaa vastaan painon tunteelle aina supistusten tullessa vai saanko jo ponnistaa. Kätilö vastasi, että varovasti voidaan aloitella ponnistaminen, sillä vauva oli saatava alaspäin vielä. Aluksi ponnisteltiin seisaalteen hetki ja sitten säkkituolin päällä synnytyssalin sängyllä. Sitten käännyin puoli-istuvaan ja alkoi kunnon ponnistaminen. Joka supistuksella kerkesin ponnistamaan aina kolme kertaa. Ponnistaminen ei sattunut ollenkaan, mutta kyllä siinä kunnon työ oli. Juho antoi aina väleissä juotavaa ja sitten taas uusi ponnistus. Kätilö sanoi minun tuntuvan kuumalta ja mittasi kuumeen, mikä oli 37,9. Tippaan lisättiin uusi pullo laskemaan kuumetta, ettei vauva häiriinny siitä. Epätoivo alkoi iskemään, sillä tuntui etten etene minnekään vaikka kuinka ponnistan. Kätilö sanoi, että pää aina pikkaisen ponnahtaa takaisin ja pitää vain ponnistaa pitkään joka ponnistuksella. Lopuksi saatiin pää siihen kohtaan, ettei se enää ponnahtanut takaisin ponnistusta lopettaessa. Tässä vaiheessa alkoi taas kipu. Ensin alkoi kiristämään ja ehdin miettimään, että miksi ihmeessä tämä näin sattuu. Kuitenkin apinanraivolla jatkettiin. Kätilö puudutti välilihan valmiiksi, jos se jouduttaisiin leikkaamaan. Kuitenkin hetken päästä saatiin pää ulos ja kätilöt puhdistivat vauvan ilmatiet. Vielä muutama ponnistus ja vauva oli kokonaan ulkona järjettömän kivun kanssa. Kätilö totesi vauvan syntyneen käsi poskella. Sain jätkän heti syliini ja olo parani heti. Tirautettiin pienet itkut Juhon kanssa ja vain siliteltiin pientä ihmettä. Kätilö sanoi, että joutuu ikävästi vähän painamaan, että saadaan istukka nopeasti ulos. Kun istukka saatiin ulos, totesi kätilö sen olevan jo hieman kalkkeutunut ja oli hyvä, että nyt syntyi. Kätilö otti valmiiksi ompelutarvikkeet ja alkoi ommella. Hetken aikaa katsellessaan alapäätäni hän ilmoitti, ettei pysty näitä ompelemaan ja soitti päivystävän kirurgin paikalle.

Hetken päästä saapui kirurgi ja pyysi erilaisia välineitä ja alkoi puuduttamaan alapäätäni. Kätilö kehoitti minua ottamaan ilokaasua ja ehdin miettimään miksi, sillä olihan alapääni kuitenkin jo puudutettu. Hetken päästä syy selvisi, kun kirurgi alkoi painelemaan alapäätäni ja kipu vyöryi yli. Kolmas kätilö soitettiin paikalle ja Juhoa pyydettiin pitämään lamppua kirurgille. Kävi sääliksi Juhoa, kun hän katsoi minua niin säälien. Myöhemmin hän kertoi, miltä olin näyttänyt alapäästä enkä yhtään ihmettele, että oli myötätunto noussut pintaan. Vetelin ilokaasua kuin viimeistä päivää. Kolmas kätilö ilmoitti, ettei pysty olemaan paikalla ja lähti äkkiä pois. Selitin kirurgillekin, kuinka tuntuu, kuin olisin mielettömässä kännissä ja Juholle, ettei taida vähään aikaan olla purrpurr makuuhuoneen puolella. Kirurgi ilmoitti, että lähdetään leikkaussaliin, kun näitä haavoja ei saa paikattua salissa. Juho sai vauvan syliinsä ja minua lähdettiin kiireellä kärräämään leikkaussaliin. Salissa olin jotenkin täysin hämmentynyt koko tilanteesta. Sain spinaalipuudutuksen, enkä tuntenut mitään rintakehästä alaspäin. Minua alettiin operoimaan ja kirurgi totesi paikkojen olevan "tuhannen pillun päreinä." Vauriot ulottuivat kuulemma virtsaputkeen ja hyvin syvälle. Tikkaukseen meni tunti ja koko sen ajan olin ihan itkuun pillahtamassa.

Viimein pääsin takaisin synnytyssaliin, missä Juho oli. Vauva nukkui omassa kopassaan vieressä. Aloin itkemään hysteerisesti, kun kaikki oli käynyt niin nopeasti. En tiennyt vauvan painoa, pituutta, pisteitä... En yhtään mitään. Kätilö toi meille onnittelukahvit, leivät ja pullat. Niiden syömiseen meni aikaa kyyneleiltä. Kätilö katsoi säälien ja kysyi onko kaikki hyvin, enkä edes muista mitä vastasin. Muistin sentäs kysyä mitat. Juhokaan ei niitä muistanut, kun oli ollut myös niin sumussa. Aamuyöstä Juho joutui lähtemään ja jäin itsekseni saliin. Kätilö kävi nostamassa jätkän viereeni ja torkuin joten kuten aamuun.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli järkyttävä. Ei ehkä niinkään kipujen osalta, vaan sen sumun osalta, kun kaikki kävi niin nopeasti. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja lopputuloksena siis III-IV asteen repeämät. Nyt joudun olemaan ainakin kaksi viikkoa istumakiellossa. Sängystä nouseminen on yhtä tuskaa, samoin syöminen makuullaan. Muuten olo alkaa olla jo suhteellisen hyvä. Toivon, ettei tästä jää traumaattista kokemusta vaan vielä joskus haluaisin alakautta synnyttää. Aika kultaa muistot, sanotaan. Toivotaan, että myös tässä asiassa. Kuitenkin nyt meillä vihdoin on maailmassa meidän jätkä.<3 Oli kyllä kaiken kivun arvoinen.

Ps. Juho on kauheasti kehunut ja sanoi ihmetelleensä, kun en koko synnytyksen aikana kertaakaan huutanut tai kiroillut. Taisin olla niin omissa maailmoissani, etten tajunnut!

Osastolla odotellaan käynnistystä

Turhia odotuksia

Viime yönä tuli taas hyvin kipeitä supistuksia. En edes kellottanut vaan päätin, että huomaan kyllä jos liikaa sattuu. Heräilin ja pyörin monta kertaa ja oli kaiken kaikkiaan tosi tukala olla.

Aamulla herätessä oli olo taas ihan "ok." Väsytti aivan mielettömästi, mutta muuten ei erityistä kipuilua. Sohvalla maatessa alkoi vihlomaan alavatsa silloin tällöin ja vatsa tyhjeni. Useathan mieltävät nuo synnytystä edeltäviksi oireiksi, mutta itse en jotenkin osaa ajatella, että ne mitään enteilisivät. Olen asennoitunut siihen, että yli mennään ja reippaasti. Pessimisti ei pety.

Olo alkaa olla kohtalaisen tukala. Eilen istuin suihkussa pitkän aikaa vain, koska se tuntui hyvältä. Istuminen ja nouseminen ärsyttää. Makaaminen ärsyttää. Syöminen ärsyttää. Mikäpä ei ärsyttäisi?

Huomenna alkaa rv40. Hurjaa. Ja ensi perjantaina olisi laskettuaika. Tiistaina olisi neuvola ja sieltä pitäisi saada lähete äitipolille lasketuksi. Tosin en tiedä, tulenko saamaan sitä silloin, kun pyhät ovat kuitenkin välissä eli pitäisi odottaa siitä vielä viikon päähän tiistaiksi, huoh. Miksi tämä aika onkin näin pitkä? Eniten kuitenkin ärsyttää ja ahdistaa tämä tekemättömyys. Tai ehkä se, ettei mitään voi tehdä. Olo on jotenkin tosi turha. Makaan vain sohvalla ja juon mansikkasmoothieta, (minkä aineksetkin loppui kaapista.)

Näillä mietteillä kohti viikonloppua pikku hiljaa. Huomenna päivittelen masukuvaa 39+0.

Äippäpoli ja turhautuminen

Eilen oli äippäpolin aika. Ensin taas käyrillä, johon jälleen piirtyi selvät supistukset säännöllisesti. Verenpaineet oli pikkaisen koholla, mutta eivät pahasti ja pissa puhdas. Erikoislääkäri kokeili vatsan päältä ja sanoi pään painuneen syvälle lantioon. Kohdunsuussa ei muutosta juurikaan. Sanoi, etteivät lähde ensimmäistä käynnistämään, mutta jos olisi toinen lapsi kyseessä niin olisivat jo käynnistäneet. Tavallaan siis todella turha sairaalakäynti. Oli kyllä taas hormooneille tilaa, kun teki mieli vaan itkeä turhautumista. Kai se on unenpuute, mikä tuon olon tekee. Osittain kai myös se, kun en tee päivisin mitään. Juho tekee pitkää päivää töissä ja sillä aikaa itse istun kotona seinää tuijottaen. Nyt on sen verran tiukempaa rahankin kanssa, etten voi lähteä mihinkään. Juho ehdotteli kauneushoitoja tai vyöhyketerapiaakin, mutta turhan tyyriitä ovat nyt.

En jaksaisi olla enää hetkeäkään raskaana. Vatsa painaa, kävely sattuu alapäähän. Tuntuu, kuin joku olisi potkaissut jalkoväliin ja sinne olisi tullut verenpurkauma. Kaikki mahdolliset kotikonstit on käyty läpi. En enää edes jaksa yrittää. Kaikki puhuvat siitä, ettei varmasti mene laskettuun asti, kun paikat ovat jo niin kypsät, mutta tavallaan olen ihan varma, että vasta vappuna syntyy. Nyt paino oli 3,6kg eli täysiaikaisena painaisi jo 4kg. Alkaa ahdistaa tuo iso kokokin. Ensimmäisestä lapsesta ei haluaisi saada pahoja traumojakaan synnytyksestä. Vaikka vain arvioita ovatkin.

Huomenna sentäs jotain ohjelmaa, kun lähdetään koirien kanssa mätsäriin. Voi päiväksi unohtaa kodin luuttuamisen ja kaappien järjestelyn. Tasan kaksi viikkoa laskettuun. Jätkä, tule jo!

Väsymys

On tullut rampattua taas niin paljon lääkärissä, että huhhuh. Aina sama tilanne: käyrälle piirtyy säännölliset supistukset alle 5min välein, mutta paikat ovat vain 1,5cm auki. Kohdunkaula sentäs on kadonnut. Päivät ovat olleet vaikeita, kun öisin saan nukuttua max 4h vihlomisten takia. Päivällä ei meinaa jaksaa tehdä mitään.

Eilen kävin neuvolassa. Kaikki edelleen ok ja otettiin samalla streptokokkinäyte. Sieltä mentiin painoarvioon äippäpolille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, että lapsi kasvaa hienosti omalla käyrällään, vaikka pää onkin iso. Painoarvio oli nyt 3350g eli jos laskettuun menee niin tulee painamaan n. 4kg, hui! Kysyttiin, mitä voidaan tehdä sille, etten pysty nukkumaan, mutta ei kuulemma oikein mitään voi tehdä. Ehdotti, että tulisin osastolle pariksi päiväksi ja saisin vahvempaa kipulääkettä, mutta tyrmäsin ehdotuksen samantien. Ennne rv38 eivät kuulemma lähde käynnistämään ja nyt saatiin uusi aika polille torstaiksi ja katsotaan, mitä sitten tehdään. Silloin onkin jo rv37+6. Tuli pienet hormoni-itkutkin itkettyä. Myöhemmin nolotti, mutta lähinnä turhautti tuo nukkumattomuus. Papereihin oli myös merkitty, että kun tulen synnyttämään, pitää ottaa verikokeet ja tilata valmiiksi lisäverta. Hemoglobiini on tosiaan taas laskenut ja on nyt 93. Millään sitä ei saa nousemaan.

Eilen kokeiltiin vielä illalla kaikki S:t ja Juho paineli lisäksi akupisteet jaloista läpi. Pisteet on vieläkin kipeet ja saivat tänään aikaan muutaman ikävän tuntuisen supistuksen, mutta muuten ei vielä edistystä. Laitettiin myös kämppä uuteen järjestykseen.

Nyt vain odotellaan ja odotellaan ja turhaudutaan. Pahoinvointikin on alkanut uudestaan ja syöminen on mitä on. Jos saisi nukuttua niin en valittaisi! Vaikka tällä hetkellä turhauttaakin, että vain valitan jatkuvasti. Pahoittelut!

Vihloo, vihloo

Eilen alkoi kunnon vihlominen. Koko päivän iski kipupiikit alaselkään, alavatsaan ja siitä sitten takareisiin. Välillä makasin vain myttynä sohvan nurkassa ja yritin keskittyä telkkariin. Ei kipu kuitenkaan ollut niin pahaa, että olisin puuskutellut tai muuten kauheammin kärsinyt. Yölläkin sain ihan hyvin nukuttua vaikka aina herätessä huomasinkin, että vihloo edelleen.

Vatsa on koko ajan pinkeä, joten ota tästä nyt selvää ovatko supistuksia vai eivät. Tänään aamulla ne alkoivat uudestaan. En oikeastaan osaa edes sanoa, kuinka paljon aikaa niiden välissä on vai onko niissä ollenkaan väliä. 1g paratabsin otin aamulla, mutta eihän se mitään auttanut. Nyt kokeillaan kauratyynyä. Synnärille en kyllä turhaan lähde, ennen kuin alkaa olemaan aivan käsittämätöntä kipua. Tai sitten synnytän tien päälle. :D

Limatulppa

Tänä aamuna irtosi limatulppa. Hetken aikaa piti netistä lueskennella, että onkohan tämä nyt sitä, mutta eihän tuosta voi erehtyä. Joillakin limatulppa irtoaa päivän tai kaksi ennen synnytystä ja toisilla voi mennä monta viikkoa. En nyt elättele toiveita synnytyksen alkamisesta, mutta kelpaisi kyllä! 36cm päänympärykseltään riittää kyllä minulle, kiitos!

Viime yönä sai taas tosi huonosti nukuttua, kun vatsaan sattui koko vatsan seudulta. Pyörin koko yön ja puhisin. Tänä aamuna taas oksetti niin paljon, etten juuri mitään pystynyt tekemään. En usko, että tänään saan mitään aikaan. Huomenna pitäisi viedä Maltti rokotuksille ja käydä koirapuistossa pyörähtämässä ainakin. Ja kaupassa. Huh.

No, odotellaan ja katsellaan tapahtuuko mitään vai ei. :)

Päivystys

Eilen sain aikaiseksi soittaa äitipolille tuon kylkikivun takia. En ole muutamaan päivään syönyt paljon mitään, sillä kylkikipu pahenee syönnin jälkeen. Toissayönä heräsin mielettömään kylkikipuun ja nyt ajattelin selvittää, mikä ihme tämä on.

Äitipolilla vastasi kätilö, joka ei osannut sanoa oikein yhtään mitään. Kysyi vielä kaiken hyvän lisäksi olenko raskaana?! Herranen aika! Tuskin äitipolille soittaisin, jos en raskaana olisi. Niinpä aloin jonottamaan ensineuvoon, josta hoitaja käskikin sitten päivystykseen.

13:18 pääsin päivystykseen, missä ensin hoitaja haastatteli. Verenpaine oli vähän korkeampi kuin yleensä 129/96, lämpöä 37,4 ja verensokeri 7,1. Otettiin vielä verikokeet ja jäin odottamaan lääkäriä. Päivystyksessä oli kauhea ruuhka ja pääsin lääkärille vasta viiden aikaan. Lääkäri tosin pahoitteli myös paljon, kun olin joutunut odottamaan. Kyseli ja paineli. Verikokeissa kaikki muuten hyvin, mutta hb matala (mikä ei uutta olekaan) ja veren valkosolut koholla. Veikkasi joko alkavaa sappitulehdusta tai sappikiviä. Seuraavana aamuna pitäisi mennä kontrollikokeisiin ja ultraääneen ja sitten uudestaan lääkärille, niin keksittäisiin syy. 
Tänä aamuna siis uudestaan ensin verikokeisiin ja sitten odottelemaan ultraääneen pääsyä. Lähete ultraan oli kadonnut, mutta se tehtiin samantien uudestaan. Ultrassa sappi ja maksa olivat normaalit, mutta munuaisissa painetta. Sanoi, että johtuu usein siitä, kun vauva ja kohtu painaa, mutta kipu voi johtua juuri tuosta. Katsoi samalla vauvaakin ja sanoi, että alkaa pienellä olla aika ahtaat oltavat. Niinpä lääkärin odottelua. Odotustilassa vanha nainen alkoi juttelemaan ja kertomaan lapsuudestaan ja kyseli lasketusta ajasta.

Lääkärille pääsin viimein. Arvot olivat pysyneet samana kuin eilen ja kuulemma pientä hydronefroosin oiretta olisi munuaisissa, mutta ei mitenkään varmaa, kun raskaudessa kohtu kuitenkin painaa. Niinpä määräsi haponestäjiä ja pyysi sanomaan neuvolassa ensi ma, jos vielä jatkuu. Sitten pitää kuulemma miettiä keuhkoröntgeniä, mihin en tule suostumaan, joten tämän kivun kanssa sitten kärvistellään. Tättärää. Jos vielä kolme viikkoa jaksaisi ja jos vaikka syntyisi jo silloin. Sormet ja varpaat ristiin!

Synnytysvalmennus

Eilen oli tosiaan synnytysvalmennus. Päästiin äitipolille, jossa hieman vanhempi kätilö kertoi alkuun itsestään ja kyseli kaikilta lasketut ajat, ovatko he mistä ja kuinka mones lapsi on kyseessä. Kaikkien paikalla olleiden perheiden laskettu aika oli huhtikuussa ja kaikille oli ensimmäinen lapsi. Kätilö kertoi alkuun synnytyskivusta ja siitä, kuinka se on hirveintä, raastavinta luonnollista kipua. Vähän alkoi naurattamaan joidenkin äitien ja isien ilmeet. Itse en tosiaan tuota kipua pelkää, niin en kai osaa ottaa sitä "tosissaan" jollakin tapaa. Tiedän sen sattuvan, mutta se on kuitenkin vain kipua ja loppuu aikanaan.

Sitten puhuttiin erilaisista kivunlievityksistä. Ns. pehmeitä keinoja oli amme, suihku, jääpussit, lämpöpussit, jumppapallo, keinutuoli yms. Itse voisin ehkä muuten kokeilla tuota ammetta, mutta sinne pääsee vasta kun on 4cm auki ja siellä saa tunnin oleskella yhtäjaksoisesti. En ehkä myöskään halua ihan ilkosen alasti olla synnytyshuoneessa vaikka kuinka luonnollista onkin. Jotenkin en vain osaisi olla. Mutta ajatuksena tuo kiehtoo. Lisäksi ammeeseen oli todella paljon rajoitteita; ei saa olla yli- eikä ennenaikainen, ei myrkytystä, ei leikkausuhkaa, ei puudutuksia yms. Joten en edes tiedä, olisiko tuo käytännössä mahdollista. Pallo ja lämpöpussit kuulostivat noista siis hyvinkin realistisilta itselleni.

Lääkkeellisistä kivunlievityksistä ajattelin kokeilla, (jos mahdollista), ilokaasua ja epiduraalia. Spinaalipuudutuskin olisi vaihtoehto, mutta haluaisin kuitenkin pystyä kävelemään suhteellisen normaalisti. Myös pudendaalipuudutus, eli häpyhermon puudutus, kuulosti ihan vaihtoehdolta.

Kätilö kertoi teoriassa, miten lapsi ponnistetaan ulos ja meille näytettiin erilaisia ponnistusasentoja. Myös isän roolista synnytyksessä keskusteltiin. Kätilö myös sanoi, että jollemme muista mitään muuta tästä valmennuksesta niin pitää muistaa ainakin, ettei laita vastaan supistuskivuille, koska se voi vain pahentaa oloa. Isää muistutettiin ottamaan mukaan evästä ja äidille herkkuja. Lohdullista oli myös kuulla, ettei täältä käännytettäisi kotiin, vaan sairaalaan pitää lähteä, kun olo kotona alkaa olla sietämätön. Ei siis tarvitse kellotella supistuksia ja hyvä niin!

Sitten käytiin kierroksella synnärillä. Alkuun käytiin vastaanottohuoneessa, jossa oltiinkin jo oltu käyrillä aiemmin. Sitten nähtiin tarkkailuhuoneet, missä yhdessä oli leveä runkopatjasänky, mikä näytti suhteellisen mukavalta. Synnytyssalit olivat ehkä kodikkaammat, kuin mitä olin kuvitellut. Tietenkin niissä näkyi, että sairaalassa ollaan, mutta yllätyin positiivisesti! Pitää vielä polttaa oma cd musiikkia synnäriä varten, niin pystyy keskittymään ehkä siihenkin paremmin. Saatiin hypisteltäväksi virkkuukoukku, jolla puhkaistaan kalvot, sydänäänianturi, mikä asetetaan lapsen päähän sekä erilaisia imukuppeja. Meinattiin Juhon kanssa kuolla nauruun, kun kävelimme yhden synnytyssalin ohi, jossa joku oli synnyttämässä ja huoneesta kuului luonnollisesti huutoa. Kaikki hiljenivät ja kätilön kasvoille levisi leveä hymy ja hän sanoi: "No niin! Ja jatketaan!" Aivan kuin suoraan brittikomediasta! Käytiin vielä pyörähtämässä olohuoneessa ja isien huoneessa ja sitten suunnattiin osastolle.

Osastolle on kuulemma alettu sijoittamaan muitakin, kuin synnyttäneitä. Kirurgisen puolen potilaat ja gynekologiset potilaat ovat myös osastolla. Kätilö kertoi, että osastolla voi olla kaiken ikäisiä ja kuoleviakin potilaita. Nice. Ei lohduttanut kauheasti. Muuten osasto oli ihan ok. En tietenkään sairaaloista pidä, mutta ihan toimiva ratkaisu kuitenkin. Tuolla on nykyään myös yksi perhehuone, jonne ajateltiin mennä, jos se vain mahdollisesti on vapaa silloin. Ei tarvisi olla kenenkään vieraan kanssa osastolla vaan saisi olla Juhon ja vauvan kanssa kolmistaan. Toivotaan, että päästään sinne, kun aika koittaa. Käväistiin vauvalassa, missä opetetaan vauvojen hoitoa ja nähtiin ovet vauvojen teholle. Usein kuulemma vauva joutuu sokeritippaan teholle, jos äidillä on raskausdiabetes. Se oli hurjaa kuultavaa, sillä en olisi ikinä kuvitellut sen noin konkreettisesti vaikuttavan, vaikka myöhemmin tajusikin kuinka loogista se on. Vauvahan on silloin vatsassa tottunut suurempaan sokeripitoisuuteen kuin syntyessään saa, jolloin sokeripitoisuudet lähtevät laskemaan. Kätilön mukaan täälläpäin on kauhean yleistä tuo lapsen sokeritippa nimenomaan raskausdiabeetikoille.

Kaiken kaikkiaan valmennus oli mielestäni hyvin hyödyllinen. Nyt tuntuu ihan mukavalta lähteä synnyttämään, kun on nähnyt tilat ja tietää suunnilleen miten kaikki etenee.

Illalla Juhon sisko ja hänen lapsensa tulivat meille. Tehtiin ruokaa, katsottiin Putous ja pelattiin lautapelejä. Tuli naurettua aivan liikaa koko päivänä ja se kostautui illalla, kun alkoi repivä kylkikipu. Lämpöpussikin auttoi vain hetken. Kun menin nukkumaan alkoi myös aaltomainen reisikipu! Kipu meni aalloissa alas vasenta reittä, kesti hetken ja loppui sitten. Ja hetken päästä alkoi taas. Tätä onneksi kesti ehkä vain 10min ja pääsin jotenkin nukkumaan. En nukkunut taaskaan hyvin, mutta ainakin kipu on nyt ohi.

Tänään vielä Juhon äidille auttamaan koulutyössä ja ostoksille. Tarvitsen rintaliivit, imetysliivit ja alushousuja. Lisäksi joku uusi paita voisi olla kiva! Lähinnä kuitenkin lähdetään hakemaan nuo tarpeelliset. Pitkä päivä tulossa siis tästäkin, huhhuh. Onneksi voi sitten koko viikon vain olla ja lauantaina lähteä ajamaan kohti Tamperetta!

Raskasta raskautta!

Viikonloppu oli yhtä hulinaa. Töissä oli kamala kiire koko ajan ja sai juosta vatsa viidentenä jalkana paikasta toiseen. Nyt on alkanut supistelemaan, jos pikkasen nopeampaa liikkuu paikasta toiseen. Ei kivuliaita, mutta epämukavia. Lauantaina oli jo suhteellisen mukava fiilis, kun tiesi ettei tarvitse tehdä töitä piiiitkään aikaan! Ei jäänyt edes haikea olo. Onhan tuota samaa työtä tultu tehtyä kohta 7 vuotta, vaikka välissä on kaikkea muutakin kokeiltu.

Eilen käväistiin Jyväskylässä ja pakko myöntää, että oli rankka reissu. Kylkeen alkaa pistämään, jos on kauan samassa asennossa. Nyt autossa istuminen ja näyttelypaikalla istuminen alkoi sattumaan. Yöllä sattuu nukkuminen ja töissä sattui pitkään seisominen. Tuomari oli tosi tiukka eikä kleineilla ollut mitään selvää linjaa, mistä olisi tykännyt. Rokotti paljon kehäkäyttäytymisestä. Onneksi Teho kerrankin esiintyi spitzimäisesti korvat pystyssä. Kuitenkin kolmesta avouroksesta Teho ja toinen sai H ja viimeinen EH. "hyvä koko, mutta olemukseltaan matalaraajainen. Silmät saisi olla pienemmät, muuten hyvä pää. Hyvä kaula ja etuosa. Häntä saisi olla korkeammalle kiinnittynyt. Turhan heikot kintereet. Kaunis karva ja väri. Saisi liikkua reippaammin ja ryhdikkäämmin." Tuomarina siis Jussi Liimatainen. Keskiviikkona on Maltin ensimmäiset rokotukset ja kohta päästään siis kakarankin kanssa kehään juoksemaan.

Jätkä on alkanut potkia aivan kyljessä olevia alimpia kylkiluita. Tai oikeammin möyrii siellä. Möyriminen on melkeinpä kivuliasta, eikä silloin oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Eilisen lätkäpelin katsomisesta ei meinannut tulla mitään, kun nauratti ja itketti samaan aikaan vauvan kiemurtelu. Muutama yö on menty taas 3-4h yöunilla, mutta viime yönä onneksi sain nukuttua. Käytiin hankkimassa vehnätyyny, jota voin öisin käyttää ja oli kyllä kannattava ostos!

Nyt on kyllä niin helpottunut olo, kun on virallisesti äitiyslomalla! Lomaan kuuluu sohva, peitto, sitruuna-kivennäisvettä ja hyvä kirja. Jos vielä yöt saisi nukuttua kunnolla, niin en muuta pyydä! Loma alkaa neuvolalla nyt aamusella. Näkee, mihin hb on pompannut ja kuinka paljon painoa taas tullut lisää. Tuntuu, että olen syönyt aivan mielettömästi viime aikoina! Aloin muuten miettimään, kuinka alussa oli niin jännää kuulla aina sydänäänet, mutta nykyään ne ei kauheasti merkitse neuvolassa, kun tunnen liikkeet aivan koko ajan. Kahden viikon päästä olisi jo synnytysvalmennuskin. Huhhuijaa!

Ärrin murrin!

Olisi kiva kirjoittaa siitä, kuinka mukavaa raskausaika on, mutta pikku hiljaa aletaan kyllä olemaan siinä pisteessä ettei enää jaksaisi. Kylki- ja selkäsärky on äitynyt järjettömäksi. Öisin ei pysty nukkumaan kivun takia ja pyörin vain kyljeltä kyljelle. Päivän seisominen aiheuttaa järjettömät kivut ja kaupassa joudun puhisemaan ja vaappumaan. Iso vatsa alkaa olemaan edessä joka paikassa. Tänään töissä työhousut repesivät. Taisi olla liian iso vatsa edessä. Onneksi enää kaksi vuoroa töitä ja sitten alkaisi loma.

Jatkuva pieni kipu, saa minut todella räjähdysherkäksi. Suutun todella helposti ja todella pienistä asioista. Tämä ärsyttää tilanteessa jopa itseänikin, mutta ei sille vain yksinkertaisesti mahda mitään. Onneksi Juho on ollut ihana ja ymmärtää, vaikka tiuskinkin ja kiukuttelen jatkuvasti. Mikään ei tunnu olevan hyvin, ärh.

Nyt voin todellakin sanoa, että loma tulee tarpeeseen. Haluaisin vain käpertyä peiton alle sohvalle ja lukea kirjaa. Aloitin kirjasarjan "Myyttihovi", jonka on kirjoittanut Brandon Mull. Loistavaa fantasiaa kertakaikkiaan. Nyt menossa kolmas kirja viidestä. Sen jälkeen pitää keksiä lisää luettavaa.

Ainiin! Värjäsin hiukseni taas. Nyt olen taas punatukkainen ja hiuskriisi helpottikin kummasti. Jotenkin punainen vain on se minun värini. En näytä enää kalpealta, eikä kulmakarvani liian vaaleilta. Yritän viimeistään ensi viikolla lisäillä kuvia hieman. Huomenna vielä töitä 1100-1700 ja lauantaina 0830-1330. Sunnuntaina kohti Jyväskylän koiranäyttelyä, joten taidan olla niin väsynyt, että kirjoittaminen jää väkisinkin ensi viikkoon.

Neuvolalääkäri ja uudet tropit

Eilen oli tosiaan neuvolalääkäriaika aamulla. Sain samalla myös tietää sokerirasituksen luvut, jotka olivat 0h: 4,8mmol/l, 1h: 5,4mmol/l ja 2h: 5,0mmol/l. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni ja pituus oli 3cm. Vauva on kuitenkin alkanut jo laskeutumaan ja neuvolalääkäri sanoi, että hyvin tuntee vauvan pään jo alvahaalta kokeiltaessa. Sf- mitta oli 27cm eli pikkaisen keskikäyrän yläpuolella. Paineet olivat kuitenkin korkeat 148/96 ja siksi varattiin ensi tiistaiksi kontrolliaika. Päänsärky ei ollut hellittänyt, joten soitettiin sitten synnärille ja kysyttiin, miten toimitaan. Synnäri kehotti tulemaan paikan päälle.

Synnärillä makoilin käyrillä taas puolisen tuntia. Käyrä oli hyvin katkonainen, kun jätkällä oli iltapäiväjumpat menossa ja kauhea meno päällä. Paineet olivat laskeneet 132/75, mutta lääkäri ultrasi vielä varmuuden vuoksi ja otatti verikokeet. Pääsin odottelemaan kokeiden tuloksia tarkkailuhuoneeseen, missä oli mukava pehmeä sänky. Verikokeet olivat kunnossa ja neurologi kävi vielä juttelemassa ja arveli, että migreenini on päässyt kroonistumaan, kun sitä ei ole päästy katkaisemaan. Konsultoi gynekologia ja määräsi lääkkeiksi panacodia, primperania ja tramalia tarvittaessa. Ei siis kaikkia samaan aikaan vaan jotakin noista. Luin vielä internetistä ja useille muillekin raskaana oleville on samoja lääkkeitä määrätty satunnaiseen käyttöön raskausaikana. Vaarallisimpia kaikki lääkkeet ovat yleensäkin alkuraskauden aikana.

Nyt päänsärky on jo hieman hellittänyt ja pystyy tekemään jopa jotakin, eikä vain murjottamaan.Tänään olen siivoillut ja heittänyt turhat vaatteet pois vaatekaapista. Näin siitä unta ja pitihän se sitten toteuttaa. Tuli jollakin tavalla haikea olo, kun katseli vaatteita ja muisti tilanteita, joissa niitä on pitänyt päällään. Intiassa tuli pidettyä vaikka mitä kivoja kesävaatteita. Olisipa jo kesä! Rintaliivejä pitää ostaa lisää, sillä kaikki ovat liian pieniä. Itseasiassa olivat jo ennen raskautta, mutta en vain ole saanut aikaan käydä ostamassa lisää. Ehkä muiden hankintojen kanssa voisi hieman skarpata.

Koirat pääsivät tänään taas metsälenkille. Ollaan otettu tavaksi pyörähtää nyt metsälenkki joka aamu ja ilta. On ihana nähdä, kuinka koirat nauttivat, kun saavat vapaana juoksennella ja telmiä. Koiran ilo välittyy jotenkin niin aidosti ja vilpittömästi. Maltille on rokotusaikakin varattu nyt 19.2 klo 10. Tänään myös punnittiin Maltti ja painoa oli reilu 14kg jo. Muutama kuukausi niin meidän pentu ei ole enää pennun mitoissa. Huhhuh, kun aika juoksee.

Eilen illalla Juho naureskeli, kun juttelin vatsalleni ja sanoin, että jätkä saa luvan syntyä maaliskuun 28.-30. viikonloppuna. Silloin pidän teekestit ja juon vadelmanlehtiteetä saunoessani! Sitä pitää kyllä alkaa juomaan kuulemma jo viikolla 34, eli kuukauden päästä. Kyllä sitä vaan alkaa toivomaan, että syntyisipä jo. Tietenkin niin, että pärjäisi jo itsekseen eikä keskoseksi jäisi. Tuolloin maaliskuun lopussa olisi jo 37 viikkoa täynnä ja hän olisi täysiaikainen. Ajattelin kokeilla myös välilihan rasvausta ihan vain varmuuden vuoksi. Sitä varten pitäisi käydä ostamassa Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä. Rasvaus alkaa samoilla viikoilla teen kanssa.

Sairaalalaukun ajattelin pakata maaliskuun lopussa varmuuden vuoksi. Ikinä ei tiedä millaisia yllätyksiä sitä voi tulla ja sitten on hyvä, että kaikki tavarat on valmiiksi pakattuna. Olen jo alustavasti miettinyt sairaalasta lähtö-vaatteitakin. Muutama pikku juttu pitää vielä hommata maaliskuun alussa ja sitten on bebe vapaa tulemaan. Toisaalta minun tuurillani menee niin yliaikaiseksi, että ehdin jo monta kertaa turhautumaan.

Tässä vielä vähän tavaralistan täydennystä kuvineen:

- Pikkupyyhkeitä Ikeasta 

- Harsoja Ikeasta

- Säilyskorit Ikeasta

- Säilytysrasiat hoitopöydän alle Ikeasta

- Lokerikko hoitopöydälle myös Ikeasta

- Seinälokerikko Ikeasta

- Kantoliina 

- Itkuhälytin

- Rintakumi (varmuuden vuoksi)

- Tutti x 2

- Vaippoja

- Imetysliivit x 2

- Rintaliivit x 2

- Talkkia

- Vanulappuja

- Kosteuspyyhkeitä

- Korviketta

- Vauvaöljyä

- Syöttötuoli

- Potta

- Unipussi? 

- Särkylääkettä vauvalle

- Sinkkivoidetta

- Tuttinauha

- Kaksi roskista

- Vadelmanlehtitee

- Weleda synnytykseen valmistautumisöljy

Kaikkiahan ei ihan heti alkuun tarvitsisi edes hankkia, mutta suurin osa näistä löytyy Ikean puolelta ja sinne kun on meiltä vähän matkaa, niin samalla hankkii sitten kaikkea mitä tarvitsee.

Voihan isous!

Nyt alkaa tuntumaan siltä, että on ISO, vaikka tämä vielä kasvaakin. Kenkien jalkaan laittaminen, kumartuminen, kaulitseminen, käveleminen, kantaminen, nukkuminen, tiskaaminen, lattioiden pesu... kaikki on niin hankalaa. Jopa sohvalla makaaminen tuntuu tukalalta. Alan melkein jo toivomaan, että aika menisi nopeasti ja pääsisin vatsasta eroon ja samalla se on kuitenkin jo iso osa identiteettiä.

Viime yönä sain kauhean paniikkikohtauksen. Näin unta hämähäkeistä, joita inhoan yli kaiken. Pienet ja suuret hämähäkit ovat ihan ok, mutta peukalonpään kokoiset jotain sietämätöntä. En muista unesta juurikaan mitään, mutta heräsin siihen, että haukoin henkeä. Meni hetki saada itsensä taas kasaan ja käperryin Juhon viereen hämähäkit unohtaen. Yh.

Pitäisi ehkä kirjoittaa välillä jostain mukavastakin. Tuntuu, että vain valitan kaikesta jatkuvasti. Kuitenkin ollaan jo viimeisellä kolmanneksella ja olisi ehkä outoa, jos olo olisi mitä mainioin. Viikosta 37 otan kyllä käyttöön kaikki keinot, millä synnytyksen käynnistymistä voi jouduttaa. Siihen olisi aikaa vielä pikkaista alle 9vko. Reilu 2kk siis. Mihin tämä aika oikein hukkuu?

Tänään käytiin metsässä juoksuttamassa koiria. Koirat telmivät tyytyväisinä lumihangessa, kun pakkanenkin oli lauhtunut. Aamulla tosin kiukuttelin taas Juholle kaikesta, kun joka paikka oli kipeä. Se saa jotenkin karvani pystyyn. Pieni, ärsyttävä ja jatkuva kipu. Onneksi huomenna on edessä hölläilypäivä ja sitten ti-to taas töitä. Perjantaina on neuvolalääkäri ja saa kuulla, saanko jatkaa normaalisti töitä. Nyt on muutama ilta tuntunut ikäviä vihlaisuja alapäässä, joten toivotaan, ettei paikat ole pehmenneet ainakaan vielä!

Kivut

En lähtenytkään uimisen jälkeen enää joogaamaan, koska alkoi hieman taas supistelemaan. Uiminenkin oli hieman hassua. Tottakai painopiste on sen verran edessä, että se muuttaa koko uima-asennon. Ja vesikin oli kylmää. Palelin porealtaassakin.

Viime yönä nukuin taas tosi katkonaisesti. Näin mitä ihmeellisimpiä unia ja heräilin vähän väliä. Selkä ja kyljet särkivät, enkä meinannut löytää mitään hyvää asentoa. Ei tämä onneksi samanlaista selkäkipua ole kuin viimeksi, mutta ikävää silti. Varsinkin, kun unentarpeen huomaa. Yli 9h kun saa nukuttua niin olo on aamulla paljon parempi.

Pakkaset ovat olleet armottomat. Eilen aamulla auto ei meinannut käynnistyä, vaikka oli ollut tolpassa kiinni. Ja itse kun ei saa puettua niin paljon, että olisi lämmin. Onneksi tänä aamuna mittari näyttää vain -10, niin on parempi fiilis hypätä autoon ja suunnata töihin. Tänään tj 11 työpäivää äitiyslomaan. Hurjaa! Kohta sitä pääseekin vain oleilemaan. Pitää kehittää jotakin tekemistä loman ajaksi. Onko kenelläkään vinkkejä?

Eilen töissä asiakas hämmensi kysymällä: "Onko toukokuun lapsi?" Hetken jouduin miettimään, että kuka ja mies kertoi itse syntyneensä toukokuun 15. Jännää, että alle 3kk ja toisen pitäisi syntyä. Kyllä aika menee nopeasti!

Joulu

Maanantaina käytiin viimeisillä jouluostoksilla. Porukkaa oli vähemmän kuin oletin. Kaupassa kassamyyjä kuitenkin sanoi, kuinka on mukava nähdä iloisia ihmisiä kassajonossa. Piristi kummasti. Sää oli tasaisen harmaa, eikä kummallakaan ollut juurikaan joulufiilistä. Ajeltiin Juvalle Juhon siskon luo ja tehtiin valmiiksi jouluruokia aatoksi. Yö nukuttiin kaikki tosi huonosti. En tiedä miksi. Juho lähti aamulla kuuteen töihin ja itse sain vielä pari tuntia unta. Aamulla kävin siivoamassa tallit ja viimeistä kertaa ratsastamassa. Nyt se lysti saa jäädä hetkeksi! Pihalla onnistuin liukastumaan peilikirkkaalla tiellä ja tulin kylki/vatsa edellä jäähän. Ei varsinaisesti sattunut, mutta tunnin päästä alkoi koskemaan vatsaan. Soitin neuvoon ja ohjasivat sieltä päivystykseen. Sairaalassa ei ollut juurikaan porukkaa ja pääsinkin melkein heti lääkärille. Lääkäri ei vaikuttanut tietävän oikein mistään mitään ja sanoi, että varmaankin vatsalihas revennyt. Ei päästy kuuntelemaan sydänääniä eikä ultraan vaikka neuvossa sanoivat, että voisi olla istukan repeytymä. Onneksi jätkä on nyt liikkunut hyvin ja tänään kuuntelin sydänääniäkin kotidopplerilla, mikä helpottaa. Oikean puolen lihakset ovat kaikki kipeät ja jumissa, samoin niska. Autossa istuminen ja liikkuminen on ihan tuskaa. Ehkä tämäkin tässä parin päivän sisällä helpottaa.

Joulukuusen epätoivoista pystytystä

Joulukuusi kiinni katossa paalinaruilla!

Juho on nyt koko joulun töissä, mutta onneksi meillä on sunnuntaina yhteinen vapaa. Eilinen molemminpuolinen väsymys ja turhautuminen lääkäriin sai pientä kitkaa ilmaan takaisin tullessa. Onneksi kumpikin tiedostaa, ettei se johtunut mistään muusta kuin juurikin väsymyksestä ja kipuilusta. Aattoiltana syötiin ja pukki kävi. Teho pelkäsi yli kaiken pukkia ja purisi ja haukkui pöydän alla. Saatiin Juhon veljen naisystävältä kanituikut, (kiitos Marjaana!) ja Juholta sain sammakkoavaimenperän, jolle seuraa kuulemma jatkoa tammikuussa. Emme kumpikaan ehtineet lahjoja ostelemaan töiden ja muun kiireen ohessa ja päädyimme ostavamme ne sitten myöhemmin. Illalla pelattiin piirrustuspeliä, jonka parissa tulikin naurettua! Scriblish! Suosittelen! Myös alkoholiton punaviini oli hyvää!

Melkein edustava parikuva meistä

Tehon kuvasta tehty joulukortti

Kauhea väsymys vieläkin päällä. Juho meni aamusta töihin ja minä tulin kotiin nukkumaan. Muuta en olekaan juuri saanut aikaiseksi, mutta tarvitseeko sitä välttämättä saadakaan? Illasta hakemaan kulta kotiin ja ehkä vähän elokuvan katselua illasta.

Joulu siis oli ja meni. Perjantaina takaisin töihin. Seuraavat odotuksen arvoiset asiat ovatkin uusi vuosi, koiranpennun tulo, syntymäpäiväni ja siitä sitten jo siskon Suomeen tulo ja jätkän maailmaan putkahtaminen. Kyllä aika menee nopeasti, pakko sanoa!

Supistuksia, auts!

Tänään aamulla alkoi supistukset. Ihan raskauden alkuvaiheessa ajattelin, että mistä sitä ikinä voi tietää, miltä ne supistukset tuntuvat. No, nyt voin tietää. Repii mielettömästi alaselkää ja vatsa muuttuu ihan kovaksi. Kun makaa tai istuu, niin tuntuu ihan hyvältä, mutta seisomaan noustessa ja kävellessä alkaa kipu. Näytin varmasti 80-vuotiaalta mummolta, kun käytin koiran aamulla ulkona!

Soitin neuvolaan ja kysyin, mitä tässä tilanteessa pitää tehdä ja hän ohjasi neuvolalääkärille huomenna klo 13, ettei vain olisi lähtenyt avautumaan liian aikaisin tms. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin!

Järkyttävä päänsärky häiritsee edelleen. Ehkä niskani vain ovat totaalisen lukossa. Rupee jo tympimään 24/7 jatkuva särky. Jätkä kuitenkin potkii kovin, joten sen asian puolesta voi olla rauhallinen.

Kirjoittelen huomenna lisää, kun lääkäristä pääsen. Nyt takaisin vaaka-asentoon ja särkylääkkeet päänsärkyyn.