Helsinki EPN 29.5

Maltin ensimmäinen pentunäyttely oli tänään Tuomarinkartanossa Helsingissä. Oli aivan mielettömän kylmä ja satoi vettä. Eikka jäi mummille hoitoon, koska emme halunneet hänen kastuvan vaunuissa.

Maltilla oli herjapäivä ja kehässä mentiin hyppien ja pomppien. Tuomari haukkui Maltin lyttyyn. Hieno päivä siis!

Tuomari: Maija Sylgren
"6kk, vielä kauttaaltaan kevyt ja kesken kehityksen. Pään linjat saisivat olla yhdensuuntaisemmat. Paksut korvat. Keskiruskeat silmät. Oikea purenta. Hyvä kaula. Ylälinja saa asettua ja rintakehä tilavoitua. Riittävä luusto. Vielä kapea edestä. Liikkuu edestä löysästi. Sivuliike kaipaa tasapainoa. Köyristää ylälinjaa liikkeessä."
PEK 1

Ihanko tosi 6kk irlanninsusikoira on kesken kehityksen?! Huhhuh. Huomasipa ainakin, ettei tuomari osaa arvostella pentuja pentuina vaan koiran pitäisi olla jo valmis. Turha reissu siis kaikkineen.

Viikon päästä sunnuntaina on Lahden näyttely. Saa nähdä miten siellä käy vai haukutaanko meidät sieltäkin ulos. Nyt lämpimien vällyjen alle, Eikka kainaloon ja hieman Supernaturalia. Ehkä se päivä tästä hieman kirkastuu...

Synnytyskertomus

28.4.2014
Maanantaina mentiin yliaikaiskontrolliin äippäpolille sairaalakassimme kera. Alkuun käyrille, jossa kaikki niinkuin pitikin. Pissatestissä oli proteiinit edelleen heikosti plussalla ja verenpaineet normaalit. Päästiin nopeasti lääkärille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, ettei sen kummempaa painoarviota tee, kun se on kymmenen päivää sitten katsottu. Kuitenkin mittaili ja sai tulokseksi 4,3kg, minkä sanoi olevan hieman yläkantissa. Lääkäri kysyi, mitä mieltä olemme. Vauvalla näytti kaikki olevan hyvin, joten voisimme kahden päivän päästä tulla uudestaan, mikäli ei ole ennen sitä syntynyt. Sanoin, että olimme varautuneet siihen, että tänään käynnistellään, kun viimeksi näin meille sanottiin. Niinpä lääkäri sanoi, että minut siirretään osastolle, mutta jos mitään ei tapahdu niin sitten vielä kotiin.

Käyrillä äippäpolilla

Osastolla odottelimme hetken hoitajaa, joka näytti huoneen ja paikan. Sain ensimmäisen Cytotecin klo 11 ja naureskelin, että tekeeköhän tämä mitään. Hetken päästä alkoikin tiheät supistukset, mutta ne eivät sattuneet ollenkaan. Niinpä sain toisen pillerin klo 13 ja viimeisen vielä klo 18. Käyrä piirsi hurjia supistuksia! Parhaimmillaan toco näytti 127 ja tunsin vain vatsan kovettumiset ilmapalloksi. Juho lähti kotiin illalla klo 2015, sillä osastolle hän ei voinut jäädä. Kätilö sanoi, että aamulla siirryn kuitenkin synnärille ja siellä puhkotaan sitten kalvot. Katselin huippumalli haussa ja sitten alkoikin kipeät supistukset klo 2230. Kätilö käski suihkuun. Pääsin suihkuhuoneeseen ja tipahdin polvilleni, kun oksetusaalto pyyhkäisi yli. Hetken mietin, miten edes tulen suihkun alle pääsemään, mutta vihdoin siellä hieman helpotti. Suihkun jälkeen kätilön sisätutkimus, jossa olin väljästi 2cm auki. Kätilö lähti siirtämään minua synnärin puolelle. Soitin Juholle klo 0120 ja sanoin, että siirryin synnärille, mutta vielä ei ole mitään hätää. Juho tuli kuitenkin nopeasti ja siinä vaiheessa supistukset yltyivätkin ja jouduin jo puhisemaan niiden tullessa. Kätilö toi kipulääkkeeksi Oxydornia ja helpotti hetkeksi. Synnärillä oli kauhea ruuhka, joten kätilöt eivät juurikaan käyneet katsomassa minua. Särkylääke auttoi ja sain torkuttua aamuun asti.

29.4.2014
Aamulla kätilö tuli pistämään minut taas käyrille klo 07 ja lähti sen jälkeen kotiin. 40min päästä soitan kelloa ja pyydän, että pääsisin jo irti. Hyvin tympeä kätilö irrottaa minut ja lähtee samalla pois. Myöhemmin toinen kätilö käy sanomassa, ettei tiedä kohtaloani ja että synnytyssalit ovat täynnä. Sanoi, että lääkäri tulee katsomaan, kunhan joskus kerkiää. Itkin turhautumisitkut kun oli niin epätietoinen olo koko päivästä ja olin äärettömän väsynyt. Klo 9 tulikin jo lääkäri ja teki sisätutkimuksen. Tilanne oli hyvin pehmeä, kahdelle sormelle reilusti auki. Ballonki ei kuulemma enää hyödyttäisi yhtään mitään, sillä se vain tipahtaisi pois. Sanoi, että iltapäivästä ruuhkan loppuessa puhkaistaan kalvot ja tarvittaessa vauhditetaan tipalla. Tavoite olisi kuulemma saada tänään lapsi syliin. Klo 13 käymme kysymässä väliaikatietoja ja kätilö toteaa tylysti, että ei ole saleja ja puhe oli, että EHKÄ puhkotaan kalvot. Itkin taas parit turhautumisitkut ja mietin, miksei täällä voi saada mistään mitään tietoa ja miksi kaikki puhuvat niin hiton ristiriitaisesti.

Suurimmat supistukset ilman kipua

Klo 14 saan iltapäiväteen ja pullan. Luen Torey Hadenin kirjaa ja juon teetä, kun kätilö ja lääkäri porhaltavat huoneeseen ja sanovat, että nyt siirrytään synnytyssaliin. Hämmennyin ja annoin Juhon juoda teeni lopun. Salissa vaihdoin vaatteet kaapuun ja kipusin pöydälle. Lääkäri laittoi pyllyni alle astian ja sitten olikin jo kalvot puhki. Vedet vain holisi kuppiin. Lääkäri totesi veden olevan hieman vihertävää ja toivotti onnea synnytykseen. Olo oli outo, kun aina pikkaisenkaan jännittäessä lihaksia, holahti lisää vettä. N. 10 minuutin päästä vihlaisi ensimmäisen kerran alavatsasta ja siitä se meno sitten lähtikin. Kätilöksi vaihtui juuri mukava hieman nuorempi nainen, joka kysyi mitä kivunlievitystä haluan. Vastasin, että kaikki kelpaa, kunhan ei vain satu. Kätilö naurahti ja antoi alkuun taas Oxydornia, neuvoi ilokaasun käytön ja ohjasi sitten suihkuun. Pääsin suihkuun ja pystyin istumaankin siellä hetken, mutta sitten kivut vyöryivät päälle toden teolla. Oksetti, pyörrytti ja sattui aivan mielettömästi. Kipu ei tullut supistusten mukana vaan oli kuin koko ajan olisi ollut supistus päällä. Olin kontillani lattialla ja Juho hälytti kätilön paikalle, joka auttoi minut sängylle ja sängyllä siirryttiin takaisin synnytyssaliin. Salissa kätilö totesi minun olevan aivan väritön kasvoilta ja tökkäsi ilokaasun taas käteen ja sanoi tekevänsä sisätutkimuksen. Sisätutkimuksessa olin jo 4cm auki ja vauva kiinnittynyt, joten epiduraalia lähdettiin tilaamaan. Olin niin tuskissani, etten pystynyt puhumaan juurikaan ja vetelin ilokaasua senkin edestä. Supistusten välissä vajosin jonkinasteiseen transsitilaan ja kuulin vain muutamia sanoja sieltä täältä. Selkä putsattiin ja kaikki laitettiin valmiiksi mutta anestesialääkäriä ei saatu kiinni. Meni kauan, (kuulemma tunnin verran), ennen kuin anestesialääkäri viimein tuli ja laittoi epiduraalin. Epiduraalin jälkeen vaivuin euforiaan. Oli ihanaa olla, kun ei enää sattunut ollenkaan. Sain syötyäkin yhden myslipatukan ja laitettiin synnytys-cd soimaan. Melkein heti epiduraalin laitoin jälkeen alkoi kamala painontunne pyllyssä. Sanoin siitä kätilölle ja kätilö teki sisätutkimuksen todeten, että täydet 10cm ollaan jo auki. Ei siis ihme, että sattui niin jumalattomasti, kun avautuminen vain humpsahti. Kysyin pitääkö minun laittaa vastaan painon tunteelle aina supistusten tullessa vai saanko jo ponnistaa. Kätilö vastasi, että varovasti voidaan aloitella ponnistaminen, sillä vauva oli saatava alaspäin vielä. Aluksi ponnisteltiin seisaalteen hetki ja sitten säkkituolin päällä synnytyssalin sängyllä. Sitten käännyin puoli-istuvaan ja alkoi kunnon ponnistaminen. Joka supistuksella kerkesin ponnistamaan aina kolme kertaa. Ponnistaminen ei sattunut ollenkaan, mutta kyllä siinä kunnon työ oli. Juho antoi aina väleissä juotavaa ja sitten taas uusi ponnistus. Kätilö sanoi minun tuntuvan kuumalta ja mittasi kuumeen, mikä oli 37,9. Tippaan lisättiin uusi pullo laskemaan kuumetta, ettei vauva häiriinny siitä. Epätoivo alkoi iskemään, sillä tuntui etten etene minnekään vaikka kuinka ponnistan. Kätilö sanoi, että pää aina pikkaisen ponnahtaa takaisin ja pitää vain ponnistaa pitkään joka ponnistuksella. Lopuksi saatiin pää siihen kohtaan, ettei se enää ponnahtanut takaisin ponnistusta lopettaessa. Tässä vaiheessa alkoi taas kipu. Ensin alkoi kiristämään ja ehdin miettimään, että miksi ihmeessä tämä näin sattuu. Kuitenkin apinanraivolla jatkettiin. Kätilö puudutti välilihan valmiiksi, jos se jouduttaisiin leikkaamaan. Kuitenkin hetken päästä saatiin pää ulos ja kätilöt puhdistivat vauvan ilmatiet. Vielä muutama ponnistus ja vauva oli kokonaan ulkona järjettömän kivun kanssa. Kätilö totesi vauvan syntyneen käsi poskella. Sain jätkän heti syliini ja olo parani heti. Tirautettiin pienet itkut Juhon kanssa ja vain siliteltiin pientä ihmettä. Kätilö sanoi, että joutuu ikävästi vähän painamaan, että saadaan istukka nopeasti ulos. Kun istukka saatiin ulos, totesi kätilö sen olevan jo hieman kalkkeutunut ja oli hyvä, että nyt syntyi. Kätilö otti valmiiksi ompelutarvikkeet ja alkoi ommella. Hetken aikaa katsellessaan alapäätäni hän ilmoitti, ettei pysty näitä ompelemaan ja soitti päivystävän kirurgin paikalle.

Hetken päästä saapui kirurgi ja pyysi erilaisia välineitä ja alkoi puuduttamaan alapäätäni. Kätilö kehoitti minua ottamaan ilokaasua ja ehdin miettimään miksi, sillä olihan alapääni kuitenkin jo puudutettu. Hetken päästä syy selvisi, kun kirurgi alkoi painelemaan alapäätäni ja kipu vyöryi yli. Kolmas kätilö soitettiin paikalle ja Juhoa pyydettiin pitämään lamppua kirurgille. Kävi sääliksi Juhoa, kun hän katsoi minua niin säälien. Myöhemmin hän kertoi, miltä olin näyttänyt alapäästä enkä yhtään ihmettele, että oli myötätunto noussut pintaan. Vetelin ilokaasua kuin viimeistä päivää. Kolmas kätilö ilmoitti, ettei pysty olemaan paikalla ja lähti äkkiä pois. Selitin kirurgillekin, kuinka tuntuu, kuin olisin mielettömässä kännissä ja Juholle, ettei taida vähään aikaan olla purrpurr makuuhuoneen puolella. Kirurgi ilmoitti, että lähdetään leikkaussaliin, kun näitä haavoja ei saa paikattua salissa. Juho sai vauvan syliinsä ja minua lähdettiin kiireellä kärräämään leikkaussaliin. Salissa olin jotenkin täysin hämmentynyt koko tilanteesta. Sain spinaalipuudutuksen, enkä tuntenut mitään rintakehästä alaspäin. Minua alettiin operoimaan ja kirurgi totesi paikkojen olevan "tuhannen pillun päreinä." Vauriot ulottuivat kuulemma virtsaputkeen ja hyvin syvälle. Tikkaukseen meni tunti ja koko sen ajan olin ihan itkuun pillahtamassa.

Viimein pääsin takaisin synnytyssaliin, missä Juho oli. Vauva nukkui omassa kopassaan vieressä. Aloin itkemään hysteerisesti, kun kaikki oli käynyt niin nopeasti. En tiennyt vauvan painoa, pituutta, pisteitä... En yhtään mitään. Kätilö toi meille onnittelukahvit, leivät ja pullat. Niiden syömiseen meni aikaa kyyneleiltä. Kätilö katsoi säälien ja kysyi onko kaikki hyvin, enkä edes muista mitä vastasin. Muistin sentäs kysyä mitat. Juhokaan ei niitä muistanut, kun oli ollut myös niin sumussa. Aamuyöstä Juho joutui lähtemään ja jäin itsekseni saliin. Kätilö kävi nostamassa jätkän viereeni ja torkuin joten kuten aamuun.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli järkyttävä. Ei ehkä niinkään kipujen osalta, vaan sen sumun osalta, kun kaikki kävi niin nopeasti. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja lopputuloksena siis III-IV asteen repeämät. Nyt joudun olemaan ainakin kaksi viikkoa istumakiellossa. Sängystä nouseminen on yhtä tuskaa, samoin syöminen makuullaan. Muuten olo alkaa olla jo suhteellisen hyvä. Toivon, ettei tästä jää traumaattista kokemusta vaan vielä joskus haluaisin alakautta synnyttää. Aika kultaa muistot, sanotaan. Toivotaan, että myös tässä asiassa. Kuitenkin nyt meillä vihdoin on maailmassa meidän jätkä.<3 Oli kyllä kaiken kivun arvoinen.

Ps. Juho on kauheasti kehunut ja sanoi ihmetelleensä, kun en koko synnytyksen aikana kertaakaan huutanut tai kiroillut. Taisin olla niin omissa maailmoissani, etten tajunnut!

Osastolla odotellaan käynnistystä

Neuvolaa 39+3

Käytiinkin jo tänään neuvolassa pyörähtämässä, kun huomenna ystäväni tulee meille. Kaikki oli ok, vain paineet pikkaisen kohonneet. Painokin oli turvotuksien laskiessa tippunut kilon viikkoon.

Neuvolatäti sanoi monta kertaa, että ehkä tämä on lasketunajan lapsi, kun kasvaakin niin keskikäyrällä. Saatiin uusi aika viikon päästä keskiviikolle, kun rv 40+5. Neuvolatädin oma veikkaus oli, että vauva tuossa pääsiäisenä putkahtaisi maailmaan.

Alkoi kyllä masentamaan, kun ovesta ulos käveli. Sanoin Juholle, että olen melkein valmis lyömään satasen vetoa, että vauva syntyy vappuna, kun rv 41+6. Viimeksi sanottiin, ettei täällä anneta mennä niinkään pitkään, mutta pakosti menisi sinne asti, kun tuo seuraava neuvola on ensi viikolla ja äippäpolin saisi vasta siitä seuraavalle viikolle. Huoh.

Ei tässä kai muuten, mutta olo on tosiaan sietämätön. Siihen päälle se, että vain makaa samassa asennossa kaikki päivät tekemättä mitään, alkaa ottamaan psyykeenkin päälle. Päivät toistaa vain toisiaan.

Mutta tällä mennään, mitä on saatu. Ei tässäkään auta nyt itku sen enempää kuin naurukaan. Päivä päivältä alkaa silti hirvittämään enemmän ja enemmän tuo vauvan paino...

Turhia odotuksia

Viime yönä tuli taas hyvin kipeitä supistuksia. En edes kellottanut vaan päätin, että huomaan kyllä jos liikaa sattuu. Heräilin ja pyörin monta kertaa ja oli kaiken kaikkiaan tosi tukala olla.

Aamulla herätessä oli olo taas ihan "ok." Väsytti aivan mielettömästi, mutta muuten ei erityistä kipuilua. Sohvalla maatessa alkoi vihlomaan alavatsa silloin tällöin ja vatsa tyhjeni. Useathan mieltävät nuo synnytystä edeltäviksi oireiksi, mutta itse en jotenkin osaa ajatella, että ne mitään enteilisivät. Olen asennoitunut siihen, että yli mennään ja reippaasti. Pessimisti ei pety.

Olo alkaa olla kohtalaisen tukala. Eilen istuin suihkussa pitkän aikaa vain, koska se tuntui hyvältä. Istuminen ja nouseminen ärsyttää. Makaaminen ärsyttää. Syöminen ärsyttää. Mikäpä ei ärsyttäisi?

Huomenna alkaa rv40. Hurjaa. Ja ensi perjantaina olisi laskettuaika. Tiistaina olisi neuvola ja sieltä pitäisi saada lähete äitipolille lasketuksi. Tosin en tiedä, tulenko saamaan sitä silloin, kun pyhät ovat kuitenkin välissä eli pitäisi odottaa siitä vielä viikon päähän tiistaiksi, huoh. Miksi tämä aika onkin näin pitkä? Eniten kuitenkin ärsyttää ja ahdistaa tämä tekemättömyys. Tai ehkä se, ettei mitään voi tehdä. Olo on jotenkin tosi turha. Makaan vain sohvalla ja juon mansikkasmoothieta, (minkä aineksetkin loppui kaapista.)

Näillä mietteillä kohti viikonloppua pikku hiljaa. Huomenna päivittelen masukuvaa 39+0.

Rv38+3 ja neuvola

Tänään aamulla oli taas neuvola. Pissa ja paineet olivat hyvät, mutta turvotus oli aikaan saanut reilu 2kg painonnousun viikkoa kohden, oho. Streptokokki oli positiivinen, joten antibioottitippaan joudutaan synnytyksessä. Hemoglobiini oli laskenut ennestään ja oli nyt 88. Pikkuhiljaa se kapuaa alaspäin. Neuvolantäti toivoikin, että synnytys lähtisi nyt pian käyntiin. Uusi käynti olisi sitten viikon päästä tiistaina, jolloin jo 39+4. Toivon, että lähtisi syntymään ennen sitä, mutta pahoin pelkään toivovani liikoja.

Olen alkanut tulla skeptiseksi supistusten ja kivun kanssa. Tuntuu, että kipu on niin jatkuvaa, etten enää erota sitä supistuksiksi. Neuvolassakin kohtu oli kuulemma kivikova, enkä itse tuntenut mitään. Hormoonit heittelevät ja tekisi mieli vain itkeä koko ajan. Tai sitten itkeä tätä oloa, en tiedä.

Kysyin neuvolasta, koska lähtevät viimeistään käynnistämään, jos synnytys ei lähde käyntiin. Olen kuullut, että raja olisi 41+6, mutta täälläpäin kuulemma lasketun ajan jälkeen lähdetään jo äippäpolille. Parhaimmassa tapauksessa siis jo ensi viikolla!

Tänään taidan sukeltaa sohvan uumeniin piiloon ja juoda mansikkahilejuomaa, (poistaa kuulemma nesteitä.) Huomisen on pakko olla parempi päivä.

Äippäpoli ja turhautuminen

Eilen oli äippäpolin aika. Ensin taas käyrillä, johon jälleen piirtyi selvät supistukset säännöllisesti. Verenpaineet oli pikkaisen koholla, mutta eivät pahasti ja pissa puhdas. Erikoislääkäri kokeili vatsan päältä ja sanoi pään painuneen syvälle lantioon. Kohdunsuussa ei muutosta juurikaan. Sanoi, etteivät lähde ensimmäistä käynnistämään, mutta jos olisi toinen lapsi kyseessä niin olisivat jo käynnistäneet. Tavallaan siis todella turha sairaalakäynti. Oli kyllä taas hormooneille tilaa, kun teki mieli vaan itkeä turhautumista. Kai se on unenpuute, mikä tuon olon tekee. Osittain kai myös se, kun en tee päivisin mitään. Juho tekee pitkää päivää töissä ja sillä aikaa itse istun kotona seinää tuijottaen. Nyt on sen verran tiukempaa rahankin kanssa, etten voi lähteä mihinkään. Juho ehdotteli kauneushoitoja tai vyöhyketerapiaakin, mutta turhan tyyriitä ovat nyt.

En jaksaisi olla enää hetkeäkään raskaana. Vatsa painaa, kävely sattuu alapäähän. Tuntuu, kuin joku olisi potkaissut jalkoväliin ja sinne olisi tullut verenpurkauma. Kaikki mahdolliset kotikonstit on käyty läpi. En enää edes jaksa yrittää. Kaikki puhuvat siitä, ettei varmasti mene laskettuun asti, kun paikat ovat jo niin kypsät, mutta tavallaan olen ihan varma, että vasta vappuna syntyy. Nyt paino oli 3,6kg eli täysiaikaisena painaisi jo 4kg. Alkaa ahdistaa tuo iso kokokin. Ensimmäisestä lapsesta ei haluaisi saada pahoja traumojakaan synnytyksestä. Vaikka vain arvioita ovatkin.

Huomenna sentäs jotain ohjelmaa, kun lähdetään koirien kanssa mätsäriin. Voi päiväksi unohtaa kodin luuttuamisen ja kaappien järjestelyn. Tasan kaksi viikkoa laskettuun. Jätkä, tule jo!

Väsymys

On tullut rampattua taas niin paljon lääkärissä, että huhhuh. Aina sama tilanne: käyrälle piirtyy säännölliset supistukset alle 5min välein, mutta paikat ovat vain 1,5cm auki. Kohdunkaula sentäs on kadonnut. Päivät ovat olleet vaikeita, kun öisin saan nukuttua max 4h vihlomisten takia. Päivällä ei meinaa jaksaa tehdä mitään.

Eilen kävin neuvolassa. Kaikki edelleen ok ja otettiin samalla streptokokkinäyte. Sieltä mentiin painoarvioon äippäpolille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, että lapsi kasvaa hienosti omalla käyrällään, vaikka pää onkin iso. Painoarvio oli nyt 3350g eli jos laskettuun menee niin tulee painamaan n. 4kg, hui! Kysyttiin, mitä voidaan tehdä sille, etten pysty nukkumaan, mutta ei kuulemma oikein mitään voi tehdä. Ehdotti, että tulisin osastolle pariksi päiväksi ja saisin vahvempaa kipulääkettä, mutta tyrmäsin ehdotuksen samantien. Ennne rv38 eivät kuulemma lähde käynnistämään ja nyt saatiin uusi aika polille torstaiksi ja katsotaan, mitä sitten tehdään. Silloin onkin jo rv37+6. Tuli pienet hormoni-itkutkin itkettyä. Myöhemmin nolotti, mutta lähinnä turhautti tuo nukkumattomuus. Papereihin oli myös merkitty, että kun tulen synnyttämään, pitää ottaa verikokeet ja tilata valmiiksi lisäverta. Hemoglobiini on tosiaan taas laskenut ja on nyt 93. Millään sitä ei saa nousemaan.

Eilen kokeiltiin vielä illalla kaikki S:t ja Juho paineli lisäksi akupisteet jaloista läpi. Pisteet on vieläkin kipeet ja saivat tänään aikaan muutaman ikävän tuntuisen supistuksen, mutta muuten ei vielä edistystä. Laitettiin myös kämppä uuteen järjestykseen.

Nyt vain odotellaan ja odotellaan ja turhaudutaan. Pahoinvointikin on alkanut uudestaan ja syöminen on mitä on. Jos saisi nukuttua niin en valittaisi! Vaikka tällä hetkellä turhauttaakin, että vain valitan jatkuvasti. Pahoittelut!

Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä.

Eilen alkoivat kunnon supistukset iltapäivästä. En tehnyt koko päivänä mitään, mutta silti tunnissa tuli useampi kipeä supistus. Välillä joutui ihan miettimään, miten pystyy hengittämään.

Illalla kellottelin supistuksia ja tunnissa niitä tulikin jopa neljä. Soitin synnärille ja kysyin, miten tässä tilanteessa toimitaan. Kätilö pyysi ottamaan sairaalalaukun varaksi mukaan ja käymään tarkistuttamassa, onko synnytys käynnistynyt.

Käyrillä oltiin tunnin verran ja supistuksia piirtyi käyrälle muutama kappale. Epäsäännöllisen säännöllisesti. Pissassa oli heikko + proteiineissa ja verenpaine 130/80. Tosin verenpaineen ottaminen sattui supistuksen kanssa yhteen, niin hieman väärensi arvoa. Kohdunsuu ei kuitenkaan ollut lähtenyt avautumaan enempää. Kätilö palaveerasi lääkärin kanssa pitkän tovin ja loppujen lopuksi sanoi, että voidaan lähteä kotiin jos uskallamme. Sanoi, että tuskin syöksyen lähtee kuitenkaan syntymään. Sitten takaisin synnärille, jos napakoituu entisestään.

Nyt siis jännätään, päättääkö jätkä lähteä syntymään jo ennen aikojaan. Onneksi ollaan jo rv35+3, joten vauvan pitäisi pärjätä oikein hyvin. Tämä viikko taitaakin mennä siis makoillessa ja kirjaa lukiessa. Juho lupasi päivystää kännykän äärellä töissä, jos tuleekin lähtö. Ikävää tässä on vain tällainen epätietoisuus. En tiedä olisiko helpompaa huomata, että lapsivettä lorisisi jatkuvasti, kuin alkavat supistukset. Alan pikkuhiljaa epäilemään, olenko supistuksia tuntenutkaan. Toisaalta nytkin maatessa paikallaan, supistuksia tulee tuon tuosta. Ei kuitenkaan juurikaan kivuliaita.

Huomasin muuten tänään, että napakorun reikä on edelleen auki! Sain työnnettyä hiuspinnin koko reiän läpi, eli se on vain isontunut. Olin ihan varma, että se menisi umpeen.

Maltti is in the house

En ole vähään aikaan taas päässyt kirjoittamaan, kun läppäri sanoi itsensä irti. Kummankaan meidän läppäri ei toimi, mutta onneksi kännyköissä on netti. Tällä on vaan todella huono lisätä kuvia.

Lauantaina lähdettiin töiden jälkeen ajamaan kohti Oulua. Juho toi töistä tullessaan minulle kukkakimpun. Se oli todella suloista. Olen ihmisenä tosi huono näyttämään innostusta tai kiitollisuutta kauhean hyvin ja matkalla puhuttiinkin asiasta. Juho onneksi sanoi näkevänsä sen minusta kuitenkin ja hyvä niin. Olisi kauheaa loukata jotakin vain, koska se on osa luonnettani.

Matka oli pitkä! Onneksi autossa oli hyvät penkin, niin selkä ei pahemmin alkanut särkeä. Pysähdyttiin pari kertaa vessaan ja ostamaan kahvia/teetä, mutta ajettiin silti suhteellisen yhtämittaa. Lähdettiin täältä kahden jälkeen ja perillä oltiin seitsemän jälkeen. Pentu kyytiin ja paluumatka alkoi. Minä ajoin Ouluun ja Juho takaisin. Paluumatkalla alkoi väsyttämään mielettömästi ja nukahdin pari kertaa. Kuopiossa käytiin mäkkäristä hakemassa ruokaa ja siitähän se riemu repesi. Jätkä alkoi potkimaan tuhottomasti, kun söi ja minulla alkoi olla jo tuskallinen olo. Potkut osuivat suoraan rakkoon ja kylkiluihin ja seuraavaan vessaan olisi 50km matkaa. Lopuksi löydettiin P-paikka, missä oli wc, (Mihin en kyllä olisi mennyt jos ei olisi ihan pakko ollut,hyi!) Loppumatka meni kuin koomassa. Kaikki tuntui todella epätodelliselta ja kotiin päästessä yöllä klo kaksi, oltiin jo ihan puolikuolleita. Sänkyyn peiton alle ja kuuntelemaan koiran uikutusta, mikä onneksi loppui todella nopeasti.

Eilinen päivä meni kotona ollessa ja siivotessa. Tehtiin suklaachip-cookieita ja kukkakaaligratiinia ja haettiin Teho Juhon äidiltä. Pojat tulikin samantien toimeen, eikä kanikaan ollut ongelma. Toisaalta Maltti tuskin ymmärsi, mikä se edes on. Illalla olin taas todella väsynyt ja huonolla päällä. Ihan itseäkin ärsyttää, kun koko ajan olen niin ärtynyt. Ei tarkoitukseni oli tiuskahdella, mutta en vain mahda sille mitään. Väsymys on lisääntynyt selvästi ja unentarve lisääntynyt. Ruokahalu taas on kasvanut.

Huomenna olisi aamuvuoro ja illalla perhevalmennus. Tänään ajattelin ottaa ihan rauhassa ja käydä ehkä vähän koiria kuvaamassa ulkona. Pääsevät riehumaan yhdessä. Ihan mahdottomia sisällä. Lisään tähän nyt kännykällä muutaman kuvan, mutta ne asettuvat varmasti tyhmästi tekstiin. Katsoo, jos jossain vaiheessa saisi uuden läppärin hankittua!

Taas on mennyt muutama päivä, ettei ole ehtinyt kirjoittaa. Mukamas niin kauhea kiire koko ajan. No olenhan toki tällä viikolla 5 päivää töissä eli siihen se suurin osa ajasta sitten meneekin. Tänäänkin töihin taas klo 13-17, toisin sanoen tosi turhaan vuoroon!

Ps. nenäni näyttää ankan nokalta.

 Eilen oli vapaapäivä ja näin yhtä työkaveria kahvilla. Käytiin läpi Intian kuvia ja tuli kauhea kaipuu takaisin sinne. Ehkä vielä joku päivä taaperon kanssa. Käytiin samalla ostamassa Juhon kanssa koiraportti rappusiin, sekä koiraa että vauvaa ajatellen, muutama lelu koiralle, hihna ja näyttelypanta ja kanille aktivointipallo. Se olikin ihan hullu sen pallon perään, kun kerrankin saa luvan kanssa nököttää jotakin rikki! Maanantaina käyn vielä koiran kanssa hakemassa talvimanttelin, niin pärjää ensimmäisen talven ulkona. Kasvattajallemme oli eilen syntynyt uusi pentue, josta 12 oli jäänyt henkiin ja kaksi kuollut! Hurja määrä! Edellinen koira teki mustia pentuja ja tämä vaaleita. Sitten, kun asutaan joskus omakotitalossa niin meillekin tulee vielä blondi.

Ed nukkuu

Eilen oli tosi outo olo. Ei jotenkin kai innostanut oikein mikään. Juho yritti kysellä painaako joku, mutta ei mielestäni. Ainakaan en keksi yhtäkään sellaista asiaa. Eilen minulla oli harvinaisen kiva olo ja tuntui, että kaikki menee nyt harvinaisen putkeen.Työt vähän turhauttaa, kun tuntuu etten osaa taas vaihteeksi tehdä mitään oikein. Putsasin toissapäivänä yhden kaapin ovia polvillani lattialla, kun vuoropäällikkö tuli sanomaan, etten saisi olla polvillani, koska se näyttää asiakkaille hassulta. Siis mitä hittoa? En minä ainakaan asiakkaana katso, miten joku putsaa jotakin kaappia. Kysyin, miten minun sitten pitäisi olla, kun en pysty kyykyssäkään olemaan ja minua vain kehoitettiin sitten olemaan ottamatta niitä. No selvä. Tulipas harvinaisen turha olo! Varsinkin, kun yhtäkään asiakasta ei ollut, niin seisoin sitten ja tuijotin tyhjää salia. Huokaus. Ehkä tuo oli jokin hormonimyrsky.

Teho tuli viereen<3

Nukuin yöllä huonosti. Heräsin jossain vaiheessa vatsakipuun, enkä saanut käännyttyä oikein mihinkään viisaaseen asentoon. Niinpä vain pyörin sängyssä muutaman tunnin. Aamulla Juho nosti Tehon sänkyyn ja heräsin, kun se nukkui kainalossani tyytyväisenä. Harvemmin se edes jää sänkyyn nukkumaan. Nyt on vähän huolestuttanut, kun jätkä ei ole potkinut kunnolla, mutta voihan olla, että se vain nukkuu. (Ja juuri edellisen kirjoitettuani, alkoi kauhea jytä vatsassa! :D) Toissapäivänä oli syntynyt ensimmäinen huhtikuinen tyttö. Hänellä oli ollut laskettuaika 6.4 ja jouduttiin käynnistämään, koska napavirtaus oli heikentynyt. Pieni oli painanut vain alle 600g. Ja vau.fin sovellus kertoi tänään, että meidän jätkä painaa jo kilon! Hurjaa vauhtia se aika meneekin. Tänään kuulin myös tapauksesta, jossa erään tutun veljen täti (34v) oli ollut raskaana ja suunniteltu sektioaika olisi ollut 2.2. Yöllä oli hakeutunut lääkäriin vatsakipujen takia ja istukka oli irronnut ja vauva kuollut. Kauheaa jo pelkästään yksittäisenä tapauksena, mutta tämä oli heidän toinen kuollut vauvansa. Edellinen oli kuollut synnytyksessä. En haluaisi enää lukea yhtäkään kauheaa tarinaa, kun alkaa samantien itsekin murehtimaan, että entä jos meille käy noin? Kuinka tuosta pääsisi yli? Hyi kamala.

Nyt on hyvä tuudittautua siihen, että kaikki on hyvin ja kasvu on ollut normaalia. Välillä tuntuu, ettei tämä vatsa kasva mihinkään ja kaikki vain kummastelevat, kuinka iso se jo on. Jollakin tapaa olen kateellinen ihmisille, joilla on jo iso vatsa ja tavallaan onnellinen siitä, että pystyn suhteellisen hyvin vielä tekemään asioita. Ristiriitaista, I know. Päätin jättää mammajoogan kokonaan väliin, sillä en töiltä ehdi jokaiseen joogaan. Tänäänkin olisi jooga klo 1630, mutta pääsen vasta klo 1700. Ja äitiyslomaan on kuitenkin vielä kuukausi aikaa.

Päätettiin Juhon kanssa, että tehdään itse soseet vauvalle, kun aika koittaa. Pakkaseen voidaan jo valmiiksi keitellä erilaisia soseita. Tulee paljon halvemmaksi ja tietää, mitä mikäkin sose varmasti sisältää. Lainasin kirjastosta pari hyvää vauvanruoka-kirjaa, jossa on reseptejä. Nyt joku päivä aletaan kokkailemaan yhdessä. Laitan siitä sitten enemmän informaatiota ja kuvia, kun sinne asti päästään.

Onko muuten jotakin, mistä haluaisitte minun erityisesti kirjoittavan tai mikä kiinnostaisi? Nyt olen lähinnä kirjoittanut päivien kulusta. Ehdotelkaa toki aiheita!

Tehon kanssa aamulenkillä.