Leikkaus

Kaksi viikkoa sitten tein positiivisen raskaustestin. Olimme onnellisia ja jännittyneitä tulevasta. Olemme päättäneet, että toinen lapsi saa tulla, kun on tullakseen. Haluamme kuitenkin kaksi ensimmäistä lasta suht pienillä ikäeroilla. Näköjään minun onkin helppo raskautua, vaikka toisin luulin. Kuitenkin viime keskiviikkona alkoi pieni tiputteluvuoto ja heitin jo hanskat tiskiin, että tämäkin meni kesken. Vuoto oli kuitenkin tosi pientä eikä kipuja ollut paljon, joten soitin ensineuvoon ja kysyin ohjeita. Ensineuvosta ohjattiin ensin terveyskeskukseen ja sieltä naistentautien poliklinikalle. Lääkäri ultrasi ja totesi kohdun olevan tyhjä ja pyysi uusiin verikokeisiin 27.pvä, että nähdään miten hcG laskee. Perjantaina aloin vuotamaan hieman enemmän, mutta kipuja ei edelleenkään ollut. Itkin hetken taas ja mietin, että miksi juuri meidän pitää kokea näitä keskenmenoja. On tosi vaikea olla iloinen muiden iloisista vauvauutisista, kun meiltä revitään mattoa jalkojen alta. Kuitenkin olen vilpittömästi iloinen näiden ihmisten onnesta ja onhan meillä maailman ihanin pienimies jo kotona, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Eilen olin jo valmistautunut töihin lähtöön, kun yht äkkiä alkoi vatsaan koskemaan todella paljon. Jouduin kävelemään kyyryssä ja makasin vain sängyllä. Juho käski soittamaan töihin ja sanomaan, etten pääse töihin ja menemään sairaalaan. Soitin siis taas ensineuvoon ja he ohjasivat päivystykseen. Ei tarvinnut mennä edes päivystyksen kautta, vaan pääsin suoraan naistentaudeille. Toimistossa hoitaja pyysi minua labraan verikokeisiin, mutta koska en päässyt kävelemään, tultiin kokeet ottamaan polille. Odottelin melkein kaksi tuntia labrojen vastausta ja pääsin lääkärille. Lääkäri paineli vatsaa, mikä sattui todella paljon ja ultrasi sisältä. Kohdun limakalvo oli normaalin ohut, mutta oikeassa munatorvessa oli 2cm pituinen löydös. Myös munatorvi oli paksuuntunut ja siellä oli nestettä. Vielä toinen lääkäri kävi katsomassa ja se todettiin kohdunulkoiseksi. Myös hcG oli noussut perjantaista.

Hoitaja ohjasi minut osastolle ja laittoi kipulääketipan. Suonta oli vaikea löytää, kun olin niin kuiva, joten useampi neulanjälki tuli käteen. En saanut syödä enkä juoda, sillä riskinä oli munatorven repeäminen, jolloin mentäisiin kiireesti leikkaussaliin. Juho ja Eino kävivät katsomassa minua ja Eino hurmasi koko osaston naureskelemalla.

Illalla kivut yltyivät ja päivystävä lääkäri ultrasi uudelleen. Nesteen määrä oli hieman noussut, joten hän määräsi päivystysleikkauksen. 1,5h myöhemmin minua vietiin jo saliin. Kun minua valmisteltiin leikkaukseen palelin kuin horkassa. Herätessäni luulin olevani töissä ja hoin hoitajille aterioiden summia. Heräämössä palelin ja sain kaksi ylimääräistä peittoa ja lämpöpuhaltimen. Lämpö oli pikkaisen reilu 35 eli ei ihmekään, että palelin! Kipulääkkeet auttoi kipuun hetkittäin ja minulle sanottiin, että sitä saa aina lisää jos siltä tuntuu. Kahden aikaan yöllä pääsin takaisin osastolle.

Oikea munatorvi jouduttiin poistamaan kokonaan. Löydös oli niin iso, että oli vaurioittanut torvet ja jos sitä ei olisi leikattu, olisi seuraavan kohdunulkoisen riski suuri. Lääkäri tosin sanoi, ettei sen pitäisi juurikaan vaikuttaa raskautumiseen. Tottakai se silti pelottaa. Mitä jos en enää saisikaan lapsia? Samalla on myös jotenkin "viallinen" ja "tyhjä" olo. Osa naisellisuuttani on jotenkin käsittämättömällä tavalla viety. Mutta nyt ei auta kuin yrittää toipua ja ajatella positiivisia. Vain aika näyttää, mitä se tuo tullessaan.

Onko kellään kokemusta/tietoa raskautumisesta munatorven poiston jälkeen? 

Korvatulehdus

Einolle rantautui korvatulehdus. Viikon verran oli hengitys rohissut ja ollut yskää, mutta ei kuumetta. Sitten yksi aamu alkoi haromaan oikeaa korvaa ja soitin lääkärille ajan. Lääkärissä Eino oli hyväntuulinen itsensä ja ihmetteli paljon kaikkea ympärillä. Kiltisti antoi katsoa korvat ja toisessa korvassa olikin tulehdus. Saatiin siis antibioottikuuri ja särkylääkettä. Edelleenkin korva vähän häiritsee, mutta suurimmaksi osaksi ollaan tyytyväisiä.

Kirjoittteleminen on jäänyt hieman, kun työt pitävät kiireisenä. Kaksi päivää olen ollut pitkässä aamuvuorossa ja kyllä tuntuu polvissa. Ilta on kulunut sohvan nurkassa kaurapussi polvissa. Saatiin eilen vietyä tavaraa kirpputorille myyntiin ja nyt sormet ristiin, että saadaan vähän taskurahaa!

Lomasuunnitelmat muuttuivat, eikä lähdetä nyt etelään vaan pienemmälle lomalle. Ajateltiin ensin risteily ja sitten miniloma Helsinkiin. Muutama päivä ihan vain oman perheen kesken. Tuntuu, että on ollut niin paljon kaikkea stressattavaa, että ei ole kunnolla pystynyt hengähtämään. Loma on siis enemmän kuin tarpeellinen.

Onko teillä ehdotuksia minilomalle? 

Flunssailua

Pahoittelen blogihiljaisuuttani. Olen ollut hurjan kipeänä nyt hetken aikaa. Ensin meni kurkku kipeäksi ja sitten nousi kuume. Nenä meni tukkoon ja tuli kauhea yskä. Veti kyllä niin mehut pois, että huhhuh!  Tänään on ensimmäinen aamu, kun olo tuntuu suhteellisen hyvältä. Aloitinkin aamun pienellä lääkeannoksellla, sillä tänään mennään käymään match showssa Maltin ja Tehon kanssa. Huomenna taas suunnataan kohti Lappeenrantaa käymään ystävän luona ja tutustumassa mahdollisesti uuteen perheenjäseneen. ;)

Eino oli ennen minua myös hetken aikaa kipeä, mutta se meni onneksi ohi ihan parissa päivässä. Mielummin itse sairastan, kuin Eino. Meillä ollaan nyt kunnolla tajuttu pyörähtely ja lattialla viihdytään hetki selällään, sitten mahallaan ja taas selällään. Ostettiin myös uusi leikkimatto ja hyppykiikku pienelle miehelle ja tämä jos mikä riemastutti tuota marakattia!  Ihana, kun lasten ilo on niin vilpitöntä.

Keskiviikkona olisi minulla puolestaan aika kirurgille. Polvi on alkanut taas reistailemaan ihan kunnolla ja sillä on inhottava astua. Tuntuu, ettei se pidä alla vaan on ihan väljä. Tosin kummatkin polveni kaipaavat leikkausta. Pitkä kuntoutuminen siis edessä.

Marraskuussa ollaan suunniteltu lomareissua. Joko Espanjaan, Turkkiin tai Kreikkaan. Muutaman lyhythihaisen paidan kävin Einolle ostamassa kirpparilta ja jo pelkästään tuo pieni ostos sai matkakuumeen aikaan. En ole kyllä yhtään ajatellut, mitä muuta pitäisi vauvalla olla matkassa.

Ylihuomenna on Einon 5kk neuvola. Kirjoittelen siis maanantaina lisää meidän kuulumisia. Luonnoksissa on monta aihetta ja yritän ehtiä myös kirjoittamaan ne pois, kunhan kunnolla parannun!

Oletteko olleet matkalla vauvan kanssa? Mitä ehdottomasti tarvitsee muistaa pakata mukaan?

Piina pakkolevossa

Piina on nyt muutaman viikon ulahtanut mennessään makaamaan tai noustessaan ylös. Muutama päivä takaperin sen olo vain paheni ja alkoi huutamaan kunnolla. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja hän käski mitata lämmön ja soittaa parin tunnin päästä uudestaan. Kuumetta ei ollut ja eläinlääkäri pyysi tuomaan näytille. Samalla otin pissanäytteen lääkärille.

Lääkärissä lääkäri paineli Piinan läpi ja totesi, että se aristaa kaularankaa ja selkää. Saatiin lääkepiikki ja viikoksi särkylääkettä. Nyt kaksi viikkoa ehdoton pakkolepo. Ei leikkimistä muiden kanssa, ei pään heiluttelua, ei pitkiä lenkkejä, ruoka syödään tasolta ja valjaat käyttöön. Kahden viikon päästä mennään röntgeniin, jos ei ala parantumaan. Toivotaan siis, että olisi vain pahat kasvukivut. :/

Jälkitarkastus

Kirjoittelu on taas käynyt vähiin, kun ohjelmaa on ollut senkin edestä. Aloitetaan siis viime viikosta.

Viime viikkona jouduin soittamaan ensineuvoon ja kysymään, mitä teen. Alapää oli niin kipeä, etten meinannut pystyä kävelemään tai tekemään mitään muutakaan. Lisäksi vuodin kellertävää nestettä. Ensineuvosta ohjasivat sitten suoraan päivystykseen. Eikka oli mummilla hoidossa ja menin istumaan päivystykseen. Sanoin onneksi jo ilmoittautuessa, että minulla on pieni vauva hoidossa, enkä ihan yöhän asti joutunut istumaan. Minua ennen olisi meinaan ollut 20 potilasta! Lääkäri teki sisätutkimuksen ja konsultoi gynekologia, joka määräsi 10pvä antibioottikuurin kahdella eri antibiootilla. Ilmeisesti pitkään olleet tikit olivat aiheuttaneet arpikudoksen tulehduksen. Yh! Nyt on kuitenkin jo huomattavasti helpompi olla.

Tänään oli sitten jälkitarkastus ja Eikan lääkärintarkastus. Ensin punnittiin Eino ja hän painoi jo hurjat 6090g ja pituuttakin oli 58,0cm. On kyllä huomattu, että kasvaa hyvin, kun 56cm vaatteet eivät enää mahdu! Hurjaa, kuinka nopeasti aika menee. Pipo oli kasvanut 41,3cm. Lääkäri kirjoitti: "Kasvaa hyvin. Nyt mennyt pelkkä korvike, koska äidillä antibioottikuuri, jonka aikana imetys kielletty. Lonkat ok, sydän ok, iho terve, kivekset +/+, jäntevä, virkku poika!" Lääkäriltä saatiin myös "lupa" aloittaa vellejä maidon kanssa niin saadaan korvikkeen määrää pienemmäksi. Poika kun tosiaan syö sen 1,5l korviketta/pvä! 

Hymypoika<3

Omaan jälkitarkastukseeni lääkäri kirjoitti: "Haava parantunut. Emätin ja portio siistit. Kohdun koko, kiinteys, liikkuvuus ja sisäelimet tavalliset." Hieman tulehtunut arpikudos kuulemma vielä punoittaa ja lääkäri sanoi, että tuo sivu voi vielä kiristää jonkin aikaa. Lähinnä petihommia ajatellen. Sain reseptin nyt minipillereille Desogestrel ja niitä kokeillaan puoli vuotta ja sitten PAPA-kokeisiin ehkäisyneuvolaan. 

Muuten meillä menee loistavasti. Äitiys rupee tuntumaan päivä päivältä paremmalta, kun ei ole enää kipuja. Eino syö samalla tavalla ja nukkuu ensimmäisen hetken 4h yöllä ja herää sitten vielä kerran 3h päästä. Kun häntä katsoo, hän hymyilee tunnistaessaan kasvot ja jokeltelee tyytyväisenä. Eilen myös ensimmäisen kerran läpsäistiin lelua! Äidillä voi alkaa pää pehmetä kotona ollessa. Eilen ajoin Juhoa hakemaan töistä ja Eino alkoi itkemään. Radiosta soi Haddaway - What is love. Selitin Eikalle, kuinka radiossa lauletaan siitä, mitä on rakkaus. "Joo kyllä se välillä on itkua ja kiukkuakin, mutta ei nyt sentään koko ajan!" Vähän itseäkin jo nauratti. 

Nyrkki maistuu

Huomenna suunnataan ensimmäiselle lomalle Forssaan irlanninsusikoirien erikoisnäyttelyyn. Takaisin tullaan vasta sunnuntaina. Sormet ristiin, että muistetaan kaikki Einon tavarat. Hänelle meinaan tulee meistä kaikista eniten tavaraa. On se vauvan mukaan ottaminen oma hommansa ainakin tavaroiden puolesta! Ensi viikolla päivittelen sitten kuvien kanssa viikonloppua paremmin!

Koulusuunnitematkin alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Mietin pitkään, mihin haen kouluun. Ajattelin, että aloittaisin tammikuussa 2015 opiskelemaan eläinklinikkahoitajaksi, jos kouluun pääsisin ja nyt selvisi, ettei kyseistä koulutusta ole enää tuossa koulussa. Siitähän se ahdistus sitten alkoi. Kävin vaihtoehtoja läpi ja puntaroin ja puntaroin. Nyt päätin hakea ensihoitajaksi tammikuussa 2015 alkavaan koulutukseen. Työ olisi sopivan hektistä minulle ja päivät erilaisia. Ja mikä tarkeintä, saisi tehdä työtä, millä on oikeasti tarkoitus. 

Maltti keinuttaa sitteriä

Ps. Einon kelakortti tuli! Nyt sitä kuulutaan virallisesti tähän oravanpyörään! Heija byrokratia!

Rintatulehdus

Eilen aamulla olo oli tukala. Oli kylmä ja kuuma samaan aikaan. Mittasin lämmön ja se oli 37,7. Olin aiemmin yöllä herännyt siihen, että kummatkin rinnat olivat kipeät. Toivoin silloin, että jätkä heräisi pian ja pääsisi tyhjentämään. Aamulla kipu kuitenkin jatkui ja imetys sattui aivan mielettömästi. Yritin aamulla pumppaillakin rintoja tyhjäksi, mutta sain pumpattua kummastakin vain yhteensä 50ml, kun edellisenä päivänä olin saanut yli 100ml. Koko oikea rinta lisäksi kuumotti.

Lähdettiin Juhon kanssa käymään kaupungissa kahvilla Juhon siskon kanssa ja matkalla soitin neuvolaan ja kysyin, mitä teen. Hän pyysi menemään päivystykseen. Päivystyksessä vierähtikin sitten tovi. Alkuun ottivat verikokeet ja 5h odottelun jälkeen pääsin lääkärille. Oikeaa antibioottia oli vaikea löytää, kun Kefexinille olen allerginen. Lääkäri määräsi siis Orbeninea, mikä olisi maksanut 50e/pkt ja niitä olisin tarvinnut 3kpl! Huhhuh! Apteekissa farmaseutti sanoi, että lääke on erityisluvallinen eli olisin tarvinnut lääkäriltä erityislupalapun myös. Niinpä he soittivat lääkärille ja saivat muutettua lääkkeen Roxithromycin Sandoziin ja selvittiin maksamalla reilu 6e. Hurjaa tuo lääkefirmojen kilpailu!

Tulipa myös selvitettyä, että jätkä viihtyy hyvin vaunuissa. Nukkui koko matkan tyytyväisenä. Ja ensimmäinen julki-imetyskin tuli suoritettua sairaalassa.

Tänään Juho menee töihin ja minä jään toukan kanssa yksin kotiin. Onneksi pystyn suht hyvin toimimaan jo. Näillä kohti aurinkoista viikonloppua!

Synnytyskertomus

28.4.2014
Maanantaina mentiin yliaikaiskontrolliin äippäpolille sairaalakassimme kera. Alkuun käyrille, jossa kaikki niinkuin pitikin. Pissatestissä oli proteiinit edelleen heikosti plussalla ja verenpaineet normaalit. Päästiin nopeasti lääkärille. Lääkäri ultrasi ja sanoi, ettei sen kummempaa painoarviota tee, kun se on kymmenen päivää sitten katsottu. Kuitenkin mittaili ja sai tulokseksi 4,3kg, minkä sanoi olevan hieman yläkantissa. Lääkäri kysyi, mitä mieltä olemme. Vauvalla näytti kaikki olevan hyvin, joten voisimme kahden päivän päästä tulla uudestaan, mikäli ei ole ennen sitä syntynyt. Sanoin, että olimme varautuneet siihen, että tänään käynnistellään, kun viimeksi näin meille sanottiin. Niinpä lääkäri sanoi, että minut siirretään osastolle, mutta jos mitään ei tapahdu niin sitten vielä kotiin.

Käyrillä äippäpolilla

Osastolla odottelimme hetken hoitajaa, joka näytti huoneen ja paikan. Sain ensimmäisen Cytotecin klo 11 ja naureskelin, että tekeeköhän tämä mitään. Hetken päästä alkoikin tiheät supistukset, mutta ne eivät sattuneet ollenkaan. Niinpä sain toisen pillerin klo 13 ja viimeisen vielä klo 18. Käyrä piirsi hurjia supistuksia! Parhaimmillaan toco näytti 127 ja tunsin vain vatsan kovettumiset ilmapalloksi. Juho lähti kotiin illalla klo 2015, sillä osastolle hän ei voinut jäädä. Kätilö sanoi, että aamulla siirryn kuitenkin synnärille ja siellä puhkotaan sitten kalvot. Katselin huippumalli haussa ja sitten alkoikin kipeät supistukset klo 2230. Kätilö käski suihkuun. Pääsin suihkuhuoneeseen ja tipahdin polvilleni, kun oksetusaalto pyyhkäisi yli. Hetken mietin, miten edes tulen suihkun alle pääsemään, mutta vihdoin siellä hieman helpotti. Suihkun jälkeen kätilön sisätutkimus, jossa olin väljästi 2cm auki. Kätilö lähti siirtämään minua synnärin puolelle. Soitin Juholle klo 0120 ja sanoin, että siirryin synnärille, mutta vielä ei ole mitään hätää. Juho tuli kuitenkin nopeasti ja siinä vaiheessa supistukset yltyivätkin ja jouduin jo puhisemaan niiden tullessa. Kätilö toi kipulääkkeeksi Oxydornia ja helpotti hetkeksi. Synnärillä oli kauhea ruuhka, joten kätilöt eivät juurikaan käyneet katsomassa minua. Särkylääke auttoi ja sain torkuttua aamuun asti.

29.4.2014
Aamulla kätilö tuli pistämään minut taas käyrille klo 07 ja lähti sen jälkeen kotiin. 40min päästä soitan kelloa ja pyydän, että pääsisin jo irti. Hyvin tympeä kätilö irrottaa minut ja lähtee samalla pois. Myöhemmin toinen kätilö käy sanomassa, ettei tiedä kohtaloani ja että synnytyssalit ovat täynnä. Sanoi, että lääkäri tulee katsomaan, kunhan joskus kerkiää. Itkin turhautumisitkut kun oli niin epätietoinen olo koko päivästä ja olin äärettömän väsynyt. Klo 9 tulikin jo lääkäri ja teki sisätutkimuksen. Tilanne oli hyvin pehmeä, kahdelle sormelle reilusti auki. Ballonki ei kuulemma enää hyödyttäisi yhtään mitään, sillä se vain tipahtaisi pois. Sanoi, että iltapäivästä ruuhkan loppuessa puhkaistaan kalvot ja tarvittaessa vauhditetaan tipalla. Tavoite olisi kuulemma saada tänään lapsi syliin. Klo 13 käymme kysymässä väliaikatietoja ja kätilö toteaa tylysti, että ei ole saleja ja puhe oli, että EHKÄ puhkotaan kalvot. Itkin taas parit turhautumisitkut ja mietin, miksei täällä voi saada mistään mitään tietoa ja miksi kaikki puhuvat niin hiton ristiriitaisesti.

Suurimmat supistukset ilman kipua

Klo 14 saan iltapäiväteen ja pullan. Luen Torey Hadenin kirjaa ja juon teetä, kun kätilö ja lääkäri porhaltavat huoneeseen ja sanovat, että nyt siirrytään synnytyssaliin. Hämmennyin ja annoin Juhon juoda teeni lopun. Salissa vaihdoin vaatteet kaapuun ja kipusin pöydälle. Lääkäri laittoi pyllyni alle astian ja sitten olikin jo kalvot puhki. Vedet vain holisi kuppiin. Lääkäri totesi veden olevan hieman vihertävää ja toivotti onnea synnytykseen. Olo oli outo, kun aina pikkaisenkaan jännittäessä lihaksia, holahti lisää vettä. N. 10 minuutin päästä vihlaisi ensimmäisen kerran alavatsasta ja siitä se meno sitten lähtikin. Kätilöksi vaihtui juuri mukava hieman nuorempi nainen, joka kysyi mitä kivunlievitystä haluan. Vastasin, että kaikki kelpaa, kunhan ei vain satu. Kätilö naurahti ja antoi alkuun taas Oxydornia, neuvoi ilokaasun käytön ja ohjasi sitten suihkuun. Pääsin suihkuun ja pystyin istumaankin siellä hetken, mutta sitten kivut vyöryivät päälle toden teolla. Oksetti, pyörrytti ja sattui aivan mielettömästi. Kipu ei tullut supistusten mukana vaan oli kuin koko ajan olisi ollut supistus päällä. Olin kontillani lattialla ja Juho hälytti kätilön paikalle, joka auttoi minut sängylle ja sängyllä siirryttiin takaisin synnytyssaliin. Salissa kätilö totesi minun olevan aivan väritön kasvoilta ja tökkäsi ilokaasun taas käteen ja sanoi tekevänsä sisätutkimuksen. Sisätutkimuksessa olin jo 4cm auki ja vauva kiinnittynyt, joten epiduraalia lähdettiin tilaamaan. Olin niin tuskissani, etten pystynyt puhumaan juurikaan ja vetelin ilokaasua senkin edestä. Supistusten välissä vajosin jonkinasteiseen transsitilaan ja kuulin vain muutamia sanoja sieltä täältä. Selkä putsattiin ja kaikki laitettiin valmiiksi mutta anestesialääkäriä ei saatu kiinni. Meni kauan, (kuulemma tunnin verran), ennen kuin anestesialääkäri viimein tuli ja laittoi epiduraalin. Epiduraalin jälkeen vaivuin euforiaan. Oli ihanaa olla, kun ei enää sattunut ollenkaan. Sain syötyäkin yhden myslipatukan ja laitettiin synnytys-cd soimaan. Melkein heti epiduraalin laitoin jälkeen alkoi kamala painontunne pyllyssä. Sanoin siitä kätilölle ja kätilö teki sisätutkimuksen todeten, että täydet 10cm ollaan jo auki. Ei siis ihme, että sattui niin jumalattomasti, kun avautuminen vain humpsahti. Kysyin pitääkö minun laittaa vastaan painon tunteelle aina supistusten tullessa vai saanko jo ponnistaa. Kätilö vastasi, että varovasti voidaan aloitella ponnistaminen, sillä vauva oli saatava alaspäin vielä. Aluksi ponnisteltiin seisaalteen hetki ja sitten säkkituolin päällä synnytyssalin sängyllä. Sitten käännyin puoli-istuvaan ja alkoi kunnon ponnistaminen. Joka supistuksella kerkesin ponnistamaan aina kolme kertaa. Ponnistaminen ei sattunut ollenkaan, mutta kyllä siinä kunnon työ oli. Juho antoi aina väleissä juotavaa ja sitten taas uusi ponnistus. Kätilö sanoi minun tuntuvan kuumalta ja mittasi kuumeen, mikä oli 37,9. Tippaan lisättiin uusi pullo laskemaan kuumetta, ettei vauva häiriinny siitä. Epätoivo alkoi iskemään, sillä tuntui etten etene minnekään vaikka kuinka ponnistan. Kätilö sanoi, että pää aina pikkaisen ponnahtaa takaisin ja pitää vain ponnistaa pitkään joka ponnistuksella. Lopuksi saatiin pää siihen kohtaan, ettei se enää ponnahtanut takaisin ponnistusta lopettaessa. Tässä vaiheessa alkoi taas kipu. Ensin alkoi kiristämään ja ehdin miettimään, että miksi ihmeessä tämä näin sattuu. Kuitenkin apinanraivolla jatkettiin. Kätilö puudutti välilihan valmiiksi, jos se jouduttaisiin leikkaamaan. Kuitenkin hetken päästä saatiin pää ulos ja kätilöt puhdistivat vauvan ilmatiet. Vielä muutama ponnistus ja vauva oli kokonaan ulkona järjettömän kivun kanssa. Kätilö totesi vauvan syntyneen käsi poskella. Sain jätkän heti syliini ja olo parani heti. Tirautettiin pienet itkut Juhon kanssa ja vain siliteltiin pientä ihmettä. Kätilö sanoi, että joutuu ikävästi vähän painamaan, että saadaan istukka nopeasti ulos. Kun istukka saatiin ulos, totesi kätilö sen olevan jo hieman kalkkeutunut ja oli hyvä, että nyt syntyi. Kätilö otti valmiiksi ompelutarvikkeet ja alkoi ommella. Hetken aikaa katsellessaan alapäätäni hän ilmoitti, ettei pysty näitä ompelemaan ja soitti päivystävän kirurgin paikalle.

Hetken päästä saapui kirurgi ja pyysi erilaisia välineitä ja alkoi puuduttamaan alapäätäni. Kätilö kehoitti minua ottamaan ilokaasua ja ehdin miettimään miksi, sillä olihan alapääni kuitenkin jo puudutettu. Hetken päästä syy selvisi, kun kirurgi alkoi painelemaan alapäätäni ja kipu vyöryi yli. Kolmas kätilö soitettiin paikalle ja Juhoa pyydettiin pitämään lamppua kirurgille. Kävi sääliksi Juhoa, kun hän katsoi minua niin säälien. Myöhemmin hän kertoi, miltä olin näyttänyt alapäästä enkä yhtään ihmettele, että oli myötätunto noussut pintaan. Vetelin ilokaasua kuin viimeistä päivää. Kolmas kätilö ilmoitti, ettei pysty olemaan paikalla ja lähti äkkiä pois. Selitin kirurgillekin, kuinka tuntuu, kuin olisin mielettömässä kännissä ja Juholle, ettei taida vähään aikaan olla purrpurr makuuhuoneen puolella. Kirurgi ilmoitti, että lähdetään leikkaussaliin, kun näitä haavoja ei saa paikattua salissa. Juho sai vauvan syliinsä ja minua lähdettiin kiireellä kärräämään leikkaussaliin. Salissa olin jotenkin täysin hämmentynyt koko tilanteesta. Sain spinaalipuudutuksen, enkä tuntenut mitään rintakehästä alaspäin. Minua alettiin operoimaan ja kirurgi totesi paikkojen olevan "tuhannen pillun päreinä." Vauriot ulottuivat kuulemma virtsaputkeen ja hyvin syvälle. Tikkaukseen meni tunti ja koko sen ajan olin ihan itkuun pillahtamassa.

Viimein pääsin takaisin synnytyssaliin, missä Juho oli. Vauva nukkui omassa kopassaan vieressä. Aloin itkemään hysteerisesti, kun kaikki oli käynyt niin nopeasti. En tiennyt vauvan painoa, pituutta, pisteitä... En yhtään mitään. Kätilö toi meille onnittelukahvit, leivät ja pullat. Niiden syömiseen meni aikaa kyyneleiltä. Kätilö katsoi säälien ja kysyi onko kaikki hyvin, enkä edes muista mitä vastasin. Muistin sentäs kysyä mitat. Juhokaan ei niitä muistanut, kun oli ollut myös niin sumussa. Aamuyöstä Juho joutui lähtemään ja jäin itsekseni saliin. Kätilö kävi nostamassa jätkän viereeni ja torkuin joten kuten aamuun.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli järkyttävä. Ei ehkä niinkään kipujen osalta, vaan sen sumun osalta, kun kaikki kävi niin nopeasti. Ponnistusvaihe kesti tunnin ja lopputuloksena siis III-IV asteen repeämät. Nyt joudun olemaan ainakin kaksi viikkoa istumakiellossa. Sängystä nouseminen on yhtä tuskaa, samoin syöminen makuullaan. Muuten olo alkaa olla jo suhteellisen hyvä. Toivon, ettei tästä jää traumaattista kokemusta vaan vielä joskus haluaisin alakautta synnyttää. Aika kultaa muistot, sanotaan. Toivotaan, että myös tässä asiassa. Kuitenkin nyt meillä vihdoin on maailmassa meidän jätkä.<3 Oli kyllä kaiken kivun arvoinen.

Ps. Juho on kauheasti kehunut ja sanoi ihmetelleensä, kun en koko synnytyksen aikana kertaakaan huutanut tai kiroillut. Taisin olla niin omissa maailmoissani, etten tajunnut!

Osastolla odotellaan käynnistystä

Päivystys

Eilen sain aikaiseksi soittaa äitipolille tuon kylkikivun takia. En ole muutamaan päivään syönyt paljon mitään, sillä kylkikipu pahenee syönnin jälkeen. Toissayönä heräsin mielettömään kylkikipuun ja nyt ajattelin selvittää, mikä ihme tämä on.

Äitipolilla vastasi kätilö, joka ei osannut sanoa oikein yhtään mitään. Kysyi vielä kaiken hyvän lisäksi olenko raskaana?! Herranen aika! Tuskin äitipolille soittaisin, jos en raskaana olisi. Niinpä aloin jonottamaan ensineuvoon, josta hoitaja käskikin sitten päivystykseen.

13:18 pääsin päivystykseen, missä ensin hoitaja haastatteli. Verenpaine oli vähän korkeampi kuin yleensä 129/96, lämpöä 37,4 ja verensokeri 7,1. Otettiin vielä verikokeet ja jäin odottamaan lääkäriä. Päivystyksessä oli kauhea ruuhka ja pääsin lääkärille vasta viiden aikaan. Lääkäri tosin pahoitteli myös paljon, kun olin joutunut odottamaan. Kyseli ja paineli. Verikokeissa kaikki muuten hyvin, mutta hb matala (mikä ei uutta olekaan) ja veren valkosolut koholla. Veikkasi joko alkavaa sappitulehdusta tai sappikiviä. Seuraavana aamuna pitäisi mennä kontrollikokeisiin ja ultraääneen ja sitten uudestaan lääkärille, niin keksittäisiin syy. 
Tänä aamuna siis uudestaan ensin verikokeisiin ja sitten odottelemaan ultraääneen pääsyä. Lähete ultraan oli kadonnut, mutta se tehtiin samantien uudestaan. Ultrassa sappi ja maksa olivat normaalit, mutta munuaisissa painetta. Sanoi, että johtuu usein siitä, kun vauva ja kohtu painaa, mutta kipu voi johtua juuri tuosta. Katsoi samalla vauvaakin ja sanoi, että alkaa pienellä olla aika ahtaat oltavat. Niinpä lääkärin odottelua. Odotustilassa vanha nainen alkoi juttelemaan ja kertomaan lapsuudestaan ja kyseli lasketusta ajasta.

Lääkärille pääsin viimein. Arvot olivat pysyneet samana kuin eilen ja kuulemma pientä hydronefroosin oiretta olisi munuaisissa, mutta ei mitenkään varmaa, kun raskaudessa kohtu kuitenkin painaa. Niinpä määräsi haponestäjiä ja pyysi sanomaan neuvolassa ensi ma, jos vielä jatkuu. Sitten pitää kuulemma miettiä keuhkoröntgeniä, mihin en tule suostumaan, joten tämän kivun kanssa sitten kärvistellään. Tättärää. Jos vielä kolme viikkoa jaksaisi ja jos vaikka syntyisi jo silloin. Sormet ja varpaat ristiin!

Synnytysvalmennus

Eilen oli tosiaan synnytysvalmennus. Päästiin äitipolille, jossa hieman vanhempi kätilö kertoi alkuun itsestään ja kyseli kaikilta lasketut ajat, ovatko he mistä ja kuinka mones lapsi on kyseessä. Kaikkien paikalla olleiden perheiden laskettu aika oli huhtikuussa ja kaikille oli ensimmäinen lapsi. Kätilö kertoi alkuun synnytyskivusta ja siitä, kuinka se on hirveintä, raastavinta luonnollista kipua. Vähän alkoi naurattamaan joidenkin äitien ja isien ilmeet. Itse en tosiaan tuota kipua pelkää, niin en kai osaa ottaa sitä "tosissaan" jollakin tapaa. Tiedän sen sattuvan, mutta se on kuitenkin vain kipua ja loppuu aikanaan.

Sitten puhuttiin erilaisista kivunlievityksistä. Ns. pehmeitä keinoja oli amme, suihku, jääpussit, lämpöpussit, jumppapallo, keinutuoli yms. Itse voisin ehkä muuten kokeilla tuota ammetta, mutta sinne pääsee vasta kun on 4cm auki ja siellä saa tunnin oleskella yhtäjaksoisesti. En ehkä myöskään halua ihan ilkosen alasti olla synnytyshuoneessa vaikka kuinka luonnollista onkin. Jotenkin en vain osaisi olla. Mutta ajatuksena tuo kiehtoo. Lisäksi ammeeseen oli todella paljon rajoitteita; ei saa olla yli- eikä ennenaikainen, ei myrkytystä, ei leikkausuhkaa, ei puudutuksia yms. Joten en edes tiedä, olisiko tuo käytännössä mahdollista. Pallo ja lämpöpussit kuulostivat noista siis hyvinkin realistisilta itselleni.

Lääkkeellisistä kivunlievityksistä ajattelin kokeilla, (jos mahdollista), ilokaasua ja epiduraalia. Spinaalipuudutuskin olisi vaihtoehto, mutta haluaisin kuitenkin pystyä kävelemään suhteellisen normaalisti. Myös pudendaalipuudutus, eli häpyhermon puudutus, kuulosti ihan vaihtoehdolta.

Kätilö kertoi teoriassa, miten lapsi ponnistetaan ulos ja meille näytettiin erilaisia ponnistusasentoja. Myös isän roolista synnytyksessä keskusteltiin. Kätilö myös sanoi, että jollemme muista mitään muuta tästä valmennuksesta niin pitää muistaa ainakin, ettei laita vastaan supistuskivuille, koska se voi vain pahentaa oloa. Isää muistutettiin ottamaan mukaan evästä ja äidille herkkuja. Lohdullista oli myös kuulla, ettei täältä käännytettäisi kotiin, vaan sairaalaan pitää lähteä, kun olo kotona alkaa olla sietämätön. Ei siis tarvitse kellotella supistuksia ja hyvä niin!

Sitten käytiin kierroksella synnärillä. Alkuun käytiin vastaanottohuoneessa, jossa oltiinkin jo oltu käyrillä aiemmin. Sitten nähtiin tarkkailuhuoneet, missä yhdessä oli leveä runkopatjasänky, mikä näytti suhteellisen mukavalta. Synnytyssalit olivat ehkä kodikkaammat, kuin mitä olin kuvitellut. Tietenkin niissä näkyi, että sairaalassa ollaan, mutta yllätyin positiivisesti! Pitää vielä polttaa oma cd musiikkia synnäriä varten, niin pystyy keskittymään ehkä siihenkin paremmin. Saatiin hypisteltäväksi virkkuukoukku, jolla puhkaistaan kalvot, sydänäänianturi, mikä asetetaan lapsen päähän sekä erilaisia imukuppeja. Meinattiin Juhon kanssa kuolla nauruun, kun kävelimme yhden synnytyssalin ohi, jossa joku oli synnyttämässä ja huoneesta kuului luonnollisesti huutoa. Kaikki hiljenivät ja kätilön kasvoille levisi leveä hymy ja hän sanoi: "No niin! Ja jatketaan!" Aivan kuin suoraan brittikomediasta! Käytiin vielä pyörähtämässä olohuoneessa ja isien huoneessa ja sitten suunnattiin osastolle.

Osastolle on kuulemma alettu sijoittamaan muitakin, kuin synnyttäneitä. Kirurgisen puolen potilaat ja gynekologiset potilaat ovat myös osastolla. Kätilö kertoi, että osastolla voi olla kaiken ikäisiä ja kuoleviakin potilaita. Nice. Ei lohduttanut kauheasti. Muuten osasto oli ihan ok. En tietenkään sairaaloista pidä, mutta ihan toimiva ratkaisu kuitenkin. Tuolla on nykyään myös yksi perhehuone, jonne ajateltiin mennä, jos se vain mahdollisesti on vapaa silloin. Ei tarvisi olla kenenkään vieraan kanssa osastolla vaan saisi olla Juhon ja vauvan kanssa kolmistaan. Toivotaan, että päästään sinne, kun aika koittaa. Käväistiin vauvalassa, missä opetetaan vauvojen hoitoa ja nähtiin ovet vauvojen teholle. Usein kuulemma vauva joutuu sokeritippaan teholle, jos äidillä on raskausdiabetes. Se oli hurjaa kuultavaa, sillä en olisi ikinä kuvitellut sen noin konkreettisesti vaikuttavan, vaikka myöhemmin tajusikin kuinka loogista se on. Vauvahan on silloin vatsassa tottunut suurempaan sokeripitoisuuteen kuin syntyessään saa, jolloin sokeripitoisuudet lähtevät laskemaan. Kätilön mukaan täälläpäin on kauhean yleistä tuo lapsen sokeritippa nimenomaan raskausdiabeetikoille.

Kaiken kaikkiaan valmennus oli mielestäni hyvin hyödyllinen. Nyt tuntuu ihan mukavalta lähteä synnyttämään, kun on nähnyt tilat ja tietää suunnilleen miten kaikki etenee.

Illalla Juhon sisko ja hänen lapsensa tulivat meille. Tehtiin ruokaa, katsottiin Putous ja pelattiin lautapelejä. Tuli naurettua aivan liikaa koko päivänä ja se kostautui illalla, kun alkoi repivä kylkikipu. Lämpöpussikin auttoi vain hetken. Kun menin nukkumaan alkoi myös aaltomainen reisikipu! Kipu meni aalloissa alas vasenta reittä, kesti hetken ja loppui sitten. Ja hetken päästä alkoi taas. Tätä onneksi kesti ehkä vain 10min ja pääsin jotenkin nukkumaan. En nukkunut taaskaan hyvin, mutta ainakin kipu on nyt ohi.

Tänään vielä Juhon äidille auttamaan koulutyössä ja ostoksille. Tarvitsen rintaliivit, imetysliivit ja alushousuja. Lisäksi joku uusi paita voisi olla kiva! Lähinnä kuitenkin lähdetään hakemaan nuo tarpeelliset. Pitkä päivä tulossa siis tästäkin, huhhuh. Onneksi voi sitten koko viikon vain olla ja lauantaina lähteä ajamaan kohti Tamperetta!

Ostoksia!

Huh, että otti eilinen päivä kunnon päälle! Ensin ajelin kaupungille ja pyörähdin kirpputorilla. Mitään en varsinaisesti ollut etsimässä, mutta löysinkin muutaman yöpaidan ja muumipyyhkeen, jotka sitten tarttuivat mukaan siltä reissulta. Vaatteita nyt ei muutenkaan kauheasti enää tosiaan tarvita, kun ei kohta kaappiin mahdu enempää. Kirpputorilla oli ihan kauheasti porukkaa ja oli vaikea liikkua. Hiihtolomaviikot vetävät näköjään porukkaa myös sinne.

Kirpputorin löydöt

Täysi vaatekaappi

Kirpputorin jälkeen kävin syömässä Kotipizzassa Kotzonen ja käväisin Juhon siskon luona. Hän asuu aivan kaupungin keskustassa, niin on helppo nähdä aina silloin tällöin. Tämän jälkeen siirryin Sinooperiin ostamaan ristiäiskortteihin pohjia. Jouduin hetken pyörimään ja miettimään, kun visio kortteihin ei ollut aivan selvä, mutta nyt olen tyytyväinen valintoihini. Niistä myöhemmin sitten lisää, kun joitakin valmiiksi saan. Samassa kaupassa oli myös kaikkien sisustusttavaroiden outlet -50% ja ostin meidän vauvan huoneeseen kyltin. Maksoi alle euron.

Kävin juomassa Latten ja näin yhden työkaverin samalla, joka toivotteli hyviä odotuksia. Siinä vaiheessa Juho jo soittikin, että pääsi työharjoittelusta. Lähdettiin sitten yhdellä autolla ensin Agrimarkettiin hakemaan pari säkkiä koiranruokaa ja kuppiteline. Pihalla nähtiin myös Juhon isä, joka oli ollut ostamassa hevosille rehua. Siitä sitten Citymarkettiin euron päiville ja apteekkiin pyörähtämään. Apteekista ostin itselleni lisää parasetamolia ja vauvalle valmiiksi särkylääkettä sekä koiralle D-vitamiinia. Ihan perus kauppalista oli pitkä ja hintaisa, mutta nyt on kaikki hoitotarvikkeet vauvalle ostettu! Sinkkivoidekin löytyi paljon halvemmalla peruskaupasta, kuin apteekista.

Suoja-alustat, vaipat, liivinsuojukset ja yösiteet

Loput hoitotarvikkeet ja ihana tuttinauha

Käväistiin Mustissa & Mirrissä hakemassa Maltille uusi panta ja kanille ruokaa ja siitä jatkettiin hakemaan Juhon äiti kyytiin. Käytiin yhdessä Eurokankaassa, jossa Juhon äiti osti meille kaksi muovitettua froteeta vaunuihin ja pinnasänkyyn. Gigantista Juhon äiti osti meille Aventin itkuhälyttimen, mihin kummatkin meistä tykästyivät. Laitteiden välillä pystyy puhumaan, eli jos vauva alkaa itkemään, voi itkuhälyttimeen puhua. Samoin hälytin soittaa tuutulauluja ja siinä on yövalo. Vanhempien yksikön saa ripustettua kaulaan nauhalla. Ja se on kaiken hyvän lisäksi vielä vaaleansininen. :) Antonista&Niinasta Juhon äiti osti meille vielä kaksi pakettia kuviollisia harsoja ja me ostimme ihanan hiirituttinauhan. Punnitse&Säästä-kaupasta hain vielä mukaan vadelmanlehtiteen valmiiksi. Oltiin lähdössä kauppakeskuksesta, kun keski-ikäinen mies huusi minulle: "Kaunis vatsa!" Ehkä hämmentävintä koko raskauden aikana!

Muovitetut froteet

Kuvioharsot

Itkuhälytin

 Kun vihdoin päästiin kotiin, oli olo todella nuutunut. Kannettiin kaikki sisälle ja köllähdettiin hetkeksi sohvalle telkkarin ääreen. Koirat pihalle ja sitten nukkumaan. Tänä aamuna heräsin pirteänä auringonpaisteeseen ja lähdin koirien kanssa metsään. Lunta ei ole juuri nimeksikään ja erilaiset linnut lauloivat metsässä. Hain samalla myös synnytykseen valmistautumisöljyn postista. Tuntuu kyllä, että taakka on tippunut harteilta, kun kaikki hoitovälineet on nyt hankittuna.

Öljy

Lumeton metsäpolku

Hakkuuaukolla oli vielä vähän lunta

 Innostuin samalla myös kuvaamaan eilisen postauksen sairaalalaukun sisällön sekä vaunut ja pinnasängyn. Hyvin kuva-aiheinen postaus tästä nyt tulikin!

Vauvan kotiintulovaatteet

Omat kotiutumisvaatteet

Vauvan huoneesta kuvattu kevät

Vaunut valmiina

Pinnasänky makkarissa

Harjoitussupistuksia ja sairaalakassia

Viime päivät on supistanut aika hurjasti. Myös levossa ollessa menee vatsa ihan kivikovaksi, puhumattakaan kävelystä tai vaikka tiskaamisesta. Turhauttaa, kun oikein mitään ei pysty tekemään, vaan pitää vain maata sohvalla aloillaan. Välillä myös tulee sukkapuikkovihlaisuja. Toivottavasti ei vielä kuitenkaan kypsyttäisi paikkoja liikaa. Pieni kypsyttäminen ei haittaisikaan, niin tietäisi ettei ainakaan mene yliaikaiseksi! ;) Muuten päivät onkin koostuneet kirjan lukemisesta, (vain yksi osa Myyttihovia jäljellä, nyyh!), leipomisesta ja telkkarin katsomisesta. Koirien kanssa kävelen joka aamu metsäreitin ja Maltin kanssa treenataan seisomista, minkä poika osaa jo todella hienosti! Tänään treenasin myös vähän ravaamista, mikä sekin menee jo yllättävän hienosti. Paljoahan en voi juosta, ilman vatsan kiristymisiä, mutta edes vähän. Niin ja onhan tuolla ulkona ihan tappoliukastakin.

Uusi äitiyspakkaus julkistettiin tänään ja olen ihan tyytyväinen, ettei saatu sitä. Pidän enemmän viime vuoden siilimakuupussista ja tietenkin niistä sammakkolakanoista! Onni onnettomuudessa siis näin päin! Tässä vielä kuva uudesta paketista.

Äitiyspakkaus 2014

Saatiin vihdoin lähes pakattua sairaalalaukku. Minun sairaalalaukkuni sisältää:

-Vauvan kotiintulovaatteet (New Baby-body, housut, sukat, pipo ja pehmoinen ja lämmin nalle-fleecehaalari)

- Omat vaatteet (Huppari, t-paita, haaremihousut, omia alusvaatteita, sukkia)

- Imetysliivit (Mitkä pitäisi vielä käydä ostamassa)

- Villasukat

- Shampoo, hoitoaine, dödö, hammasharja ja tahna, hiusharja

- Kamera + laturi

- Liivinsuojukset

- Kännykän laturi

- Neuvolakortti 

Mitään ajavietettä en aikonut ottaa mukaan. En usko, että pitkästyn kuitenkaan niin pahasti ja onhan Juho sitten siellä aikaa tappamassa myös. Tietenkin jos näyttää siltä, että joudun olemaan pidempään sairaalassa. niin voin pyytää Juhoa tuomaan jotakin lukemista ja tekemistä. Nyt on jo vähän helpottuneempi olo kun tietää, että kassi on lähtövalmiina!

Tänään skarppaan ja lähden kaupungille pitkästä aikaa. Käyn kirpputorilla tekemässä toivottavasti hyviä löytöjä tulevalle pienelle, käyn ostamassa kastekorttien pohjat, apteekista ostamassa lisää särkylääkkeitä ja Maltille D-vitamiinia ja kirjastosta lainaamassa muutaman kirjan lisää. Tänään vau.fi kertoi, että pitäisi alkaa lukemaan synnytyksestä ja ehkä pitäisi jokin kirja senkin kannalta lukea. Saisi itseänsä vähän psyykattua siihenkin. Lisäksi Juhon äiti ilmoitti, että ostaa meille tänään itkuhälyttimen. 

Perjantaina suunnistamme pääkaupunkiseudulle vanhemmilleni. Siskoni palaa lomalle Suomeen ja pystyn vihdoin esittelemään Juhon hänellekin. Siskoni on siis matkaoppaana ollut ulkomailla jo muutaman vuoden ja näkemiset ikävästi rajoittuu vain hetkiin silloin tällöin. Nyt ainakin tulevalla pojallamme ja siskolla on syntymäpäivät huhtikuussa molemmilla. Tai no. Eihän sitä tosiaan tiedä, koska tuo haluaa maailmaan tuolta tulla. 8.päivä  suuntaamme sitten Tampereelle mummolleni ja käymme Ikeassa samalla ja mahdollisesti myös kummitädilläni. Onhan tässä yllättävän paljon ohjelmaa maaliskuulle. Ainakaan ei aika käy kamalan pitkäksi. 

Ainiin! Alle 5viikkoa, niin vauva syntyisi jo täysiaikaisena! Kohta meillä on jo oma nyytti sylissä.<3

Neuvolalääkäri ja uudet tropit

Eilen oli tosiaan neuvolalääkäriaika aamulla. Sain samalla myös tietää sokerirasituksen luvut, jotka olivat 0h: 4,8mmol/l, 1h: 5,4mmol/l ja 2h: 5,0mmol/l. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni ja pituus oli 3cm. Vauva on kuitenkin alkanut jo laskeutumaan ja neuvolalääkäri sanoi, että hyvin tuntee vauvan pään jo alvahaalta kokeiltaessa. Sf- mitta oli 27cm eli pikkaisen keskikäyrän yläpuolella. Paineet olivat kuitenkin korkeat 148/96 ja siksi varattiin ensi tiistaiksi kontrolliaika. Päänsärky ei ollut hellittänyt, joten soitettiin sitten synnärille ja kysyttiin, miten toimitaan. Synnäri kehotti tulemaan paikan päälle.

Synnärillä makoilin käyrillä taas puolisen tuntia. Käyrä oli hyvin katkonainen, kun jätkällä oli iltapäiväjumpat menossa ja kauhea meno päällä. Paineet olivat laskeneet 132/75, mutta lääkäri ultrasi vielä varmuuden vuoksi ja otatti verikokeet. Pääsin odottelemaan kokeiden tuloksia tarkkailuhuoneeseen, missä oli mukava pehmeä sänky. Verikokeet olivat kunnossa ja neurologi kävi vielä juttelemassa ja arveli, että migreenini on päässyt kroonistumaan, kun sitä ei ole päästy katkaisemaan. Konsultoi gynekologia ja määräsi lääkkeiksi panacodia, primperania ja tramalia tarvittaessa. Ei siis kaikkia samaan aikaan vaan jotakin noista. Luin vielä internetistä ja useille muillekin raskaana oleville on samoja lääkkeitä määrätty satunnaiseen käyttöön raskausaikana. Vaarallisimpia kaikki lääkkeet ovat yleensäkin alkuraskauden aikana.

Nyt päänsärky on jo hieman hellittänyt ja pystyy tekemään jopa jotakin, eikä vain murjottamaan.Tänään olen siivoillut ja heittänyt turhat vaatteet pois vaatekaapista. Näin siitä unta ja pitihän se sitten toteuttaa. Tuli jollakin tavalla haikea olo, kun katseli vaatteita ja muisti tilanteita, joissa niitä on pitänyt päällään. Intiassa tuli pidettyä vaikka mitä kivoja kesävaatteita. Olisipa jo kesä! Rintaliivejä pitää ostaa lisää, sillä kaikki ovat liian pieniä. Itseasiassa olivat jo ennen raskautta, mutta en vain ole saanut aikaan käydä ostamassa lisää. Ehkä muiden hankintojen kanssa voisi hieman skarpata.

Koirat pääsivät tänään taas metsälenkille. Ollaan otettu tavaksi pyörähtää nyt metsälenkki joka aamu ja ilta. On ihana nähdä, kuinka koirat nauttivat, kun saavat vapaana juoksennella ja telmiä. Koiran ilo välittyy jotenkin niin aidosti ja vilpittömästi. Maltille on rokotusaikakin varattu nyt 19.2 klo 10. Tänään myös punnittiin Maltti ja painoa oli reilu 14kg jo. Muutama kuukausi niin meidän pentu ei ole enää pennun mitoissa. Huhhuh, kun aika juoksee.

Eilen illalla Juho naureskeli, kun juttelin vatsalleni ja sanoin, että jätkä saa luvan syntyä maaliskuun 28.-30. viikonloppuna. Silloin pidän teekestit ja juon vadelmanlehtiteetä saunoessani! Sitä pitää kyllä alkaa juomaan kuulemma jo viikolla 34, eli kuukauden päästä. Kyllä sitä vaan alkaa toivomaan, että syntyisipä jo. Tietenkin niin, että pärjäisi jo itsekseen eikä keskoseksi jäisi. Tuolloin maaliskuun lopussa olisi jo 37 viikkoa täynnä ja hän olisi täysiaikainen. Ajattelin kokeilla myös välilihan rasvausta ihan vain varmuuden vuoksi. Sitä varten pitäisi käydä ostamassa Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä. Rasvaus alkaa samoilla viikoilla teen kanssa.

Sairaalalaukun ajattelin pakata maaliskuun lopussa varmuuden vuoksi. Ikinä ei tiedä millaisia yllätyksiä sitä voi tulla ja sitten on hyvä, että kaikki tavarat on valmiiksi pakattuna. Olen jo alustavasti miettinyt sairaalasta lähtö-vaatteitakin. Muutama pikku juttu pitää vielä hommata maaliskuun alussa ja sitten on bebe vapaa tulemaan. Toisaalta minun tuurillani menee niin yliaikaiseksi, että ehdin jo monta kertaa turhautumaan.

Tässä vielä vähän tavaralistan täydennystä kuvineen:

- Pikkupyyhkeitä Ikeasta 

- Harsoja Ikeasta

- Säilyskorit Ikeasta

- Säilytysrasiat hoitopöydän alle Ikeasta

- Lokerikko hoitopöydälle myös Ikeasta

- Seinälokerikko Ikeasta

- Kantoliina 

- Itkuhälytin

- Rintakumi (varmuuden vuoksi)

- Tutti x 2

- Vaippoja

- Imetysliivit x 2

- Rintaliivit x 2

- Talkkia

- Vanulappuja

- Kosteuspyyhkeitä

- Korviketta

- Vauvaöljyä

- Syöttötuoli

- Potta

- Unipussi? 

- Särkylääkettä vauvalle

- Sinkkivoidetta

- Tuttinauha

- Kaksi roskista

- Vadelmanlehtitee

- Weleda synnytykseen valmistautumisöljy

Kaikkiahan ei ihan heti alkuun tarvitsisi edes hankkia, mutta suurin osa näistä löytyy Ikean puolelta ja sinne kun on meiltä vähän matkaa, niin samalla hankkii sitten kaikkea mitä tarvitsee.

TJ 100!

Tänään jäljellä tasan 100 päivää laskettuun aikaan ja 42päivää äitiysloman alkuun. Etappipäivä siis kaikin puolin. Eilen kävin kaupungilla hakemassa eilisessä postauksessa mainitsemaani rasvaa ja tuoksuu muuten niin paljon paremmalta kuin bio-oil ja oli muutaman euron halvempaakin. Samalla tuli haettua tulevalle koiranpennulle D-vitamiinitipat ja matolääkkeet. Kirjastosta bongasin Anna-Leena Härkösen kirjan "Heikosti positiivinen", mikä kertoo lapsettomuudesta synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tänään alkaa ahkera lukeminen taas ennen töitä. Kirpputorilla pyörähtäessä löytyi kasa vaatteita ja vauvan leikkimatto. Yhteensä 10€. On kyllä tullut ihastuttua kirpputorilla käymiseen ainakin lastenvaatteita etsiessä. Noistakin melkein kaikki vaatteet maksoivat 0,20-0,50€.

Työilta meni suhteellisen nopeasti, vaikka olikin hiljaista. Vain muutama venäläislauma teki pieniä ruuhkia. Yksi venäläismies seisoi ja tuijotti vatsaani pitkään ja hymyili. Vatsa aiheuttaa hupia myös työkavereiden keskuudessa. Paras oli eilen, kun kaksi työkaveria kiusoitteli toisiaan. Miespuolinen lähinnä naista. Nainen kysyi mieheltä: "Mikset kiusaa Sannaa vaan koko ajan mua?" Mies vähän hämmentyneenä vastasi: "No kun... Sanna on raskaana." Saatiin päivän parhaat naurut. Vatsakin kesti mukana hyvin koko illan. Vähän kävely alkaa pistämään tuonne oikealle alavatsaan, mutta muuten olo oli ihan mukava. Tänään taas töihin klo 16-21. Tekisi kyllä mieli ennen sitä käydä ostamassa korttipohjat valmiiksi, mutta ehkä kiltisti odotan äitiyloman alkuun, etten innostu ennen aikojani! 

Eilen illalla nukkumaan mennessä aloin miettimään asioita. On todella outoa, ettei enää oikeastaan edes tunnu siltä, että olisi raskaana. Tai oikeammin kaikki tuntuu kauhean epätodelliselta. Kyllähän minulla on faktoja asiasta, että se on todella totta, mutta mieli ei jotenkin osaa prosessoida sitä välillä. Jätkä potkii minkä jaksaa ja vatsa kasvaa. Puhumattakaan siitä, kuinka huonossa kunnossa olen normaaliin verrattuna. Toisaalta mitenpä asiat voisivatkaan konkretisoitua, kun ei ole koskaan aiemmin käynyt tällaista läpi? Ehkä asiat konkretisoituvat vasta, kun synnytyssairaalassa saa lapsen rinnalleen ja tajuaa, että nyt se pieni nyytti sitten oikeasti on siinä, eikä vain vatsassa piilossa. Kyllä tämä silti on jännää aikaa kaikinpuolin. Eniten nyt kuitenkin toivon, ettei synnytys käynnisty syystä tai toisesta ainakaan ennen sitä viikkoa 35. Paras olisi jos kestäisi mukana viikolle 39. Juho jää kuitenkin kotiin silloin viikolla 39 ja on siitä kaksi viikkoa. Sitten toivotaan, että tämän aikavälin sisällä syntyy tai sitten kehitetään varasuunnitelma. Itsekseni en lähde synnyttämään ja se on varma! Enkä kyllä ketään muuta siihen mukaan haluakaan. Synnytyksestä toivon myös normaalia alateitse syntymistä, mutta sen saamme tietää paremmin sitten synnytystapa-arvioinnissa, joka on joskus helmi-maaliskuun taitteessa. Sektiossa on kuitenkin aina tulehdusriski ja siitä parantuminen vie aikansa. En minä repeämiä pelkää. En ole koskaan mikään kipuherkkä ollut. Jos repeää niin sitten repeää. Eiköhän se unohdu, kun toimitus on ohi! Kipulääkkeitä vastaan en ole, enkä ole vielä tähän mennessä ymmärtänyt ihmisiä, jotka haluavat synnyttää ilman mitään kipulääkkeitä. Avuksihan ne on kehitetty. Sairaalassa toivon joutuvani olemaan mahdollisimman vähän aikaa senkin takia, että Juho joutuu menemään aina kotiin, koska täällä ei ole perhehuoneita. Eli toivottavasti selvitään sillä kolmella päivällä eikä yllätyksiä tule!

Tähän mennessä kaikki on ollut vauvalla niin hyvin, että on suhteellisen vakaa pohja tulevaisuuteen. Kasvu on ollut tasaista, kaikki rakenteet kunnossa, liikkeet tuntuvat ja sydän lyö. Mitään poikkeavuuksia ei ole ollut. Ja jo nyt syntyvällä lapsella on hyvät mahdollisuudet selviytyä. Käpälät ristiin siis, että kaikki menee loppuun asti hyvin! 

Nyt hieman kullan leipomaa Mango-tuorejuustokakkua ja teetä sekä hyvä kirja tämän etappipäivän kunniaksi!