Sitten on sellaisia ihmisiä kuin minä. Koulutus kyllä löytyy, mutta palkkaus on niin huono, ettei sillä elätä itseään. Säästötilillä ei ole juurikaan rahaa eikä meillä ole edes omakotitaloa. Silti päätöstämme lapsen hankkimisesta ei ole koskaan kyseenalaistettu.
Alkuun oli mukava jäädä kotiin, kun oli pitkään ollut töissä. Ensimmäiset 3-4kk menivät nopeasti ja helposti. Sitten neljän seinän sisällä oleminen alkoi ahdistaa. Päivät alkoivat toistaa itseään: pyykkäys, imurointi, tiskien laitto, lelujen siivous, vaunulenkki... Olen aina ollut menevä ihminen ja nyt pysähtyminen oli hankalaa. Tapasin lähes samanikäisen äidin, jolla oli melkein samanikäinen lapsi kuin meillä ja päivät saivat lisää sisältöä. Sitten tuo uusi ystäväni muutti toiselle paikkakunnalle ja päivät taantuivat taas. Välillä siihen tottui ja välillä taas turhautti.
Nyt olen yrittänyt joka päivä käydä suht pitkillä kävelyillä Einon ja koiran kanssa. Jos istun hetkenä pidempään sohvalla alkaa pieni mies osoittaa mieltään. Viime viikkoina kävely on ollut hankalaa, kun vauva on ilmeisesti laskeutunut. Päivisin turhauttaa, kun haluaisi tehdä jotain, mutta ei kuitenkaan pysty tai jaksa. Ei ihmekään, että olen ollut tavallista ärtyneempi.
Kyselin Facebookin vauvaryhmässä, miten muut kotiäidit saavat ajan kulumaan ja valitettavan moni vastasi olevansa samassa tilanteessa kuin minä. En saanut siis uusia ideoita. Onneksi nyt tulee kesä ja pystyy tekemään hieman enemmän. Toivon myös, että kuntoudun tästä synnytyksestä nopeammin ja pääsen hommailemaan heti sairaalasta päästyäni. Pihaa olisi kiva saada parempaan kuntoon ja rannallekin tekisi mieli. Puhumattakaan liikunnasta!
Miten muut kotiäidit saavat ajan kulumaan?
