Menettämisen pelko? Aika moni, jos ei ihan jokainen äiti, kokee tuon tunteen jossakin kohtaa. Aiemmin välttämin uutisia, missä jonkun lapsi oli joko kuollut kohtuun tai kätkytkuolemaan. En halunnut edes ajatella, että voisi olla tuollainen mahdollisuus. Ihmiset puhuivat internetissä kätkytkuolemaa ehkäisevistä antureista, mitkä asetettaisiin pinnasänkyyn. Tämä laite reagoisi vauvan hengitykseen. Synnytyksen jälkeen osastolla tarkkailin Einon hengitystä peläten, että kohta se lopettaa hengittämisen. Synnyttyään pelkäsin, ettei Eino itke ollenkaan ja kuolisi jo siinä. Raskausaikana pelkäsin vauvan kuolevan kohtuun.
Nykyään en enää pelkää Einon kuolemaa. Olen oppinut, ettei minun tarvitse tarkkailla hengitystä. Silti pelko menettämisestä on jäänyt alitajuntaan.
Viime öinä olen nähnyt unta, missä Eino jostakin syystä joutuu pois luotani. Niin epärealistisia kuin ne ovat olleetkin. Milloin Einon isä on ollut merimies ja kaapannut hänet mukaansa merimatkalle eikä ikinä tullut takaisin. Milloin jokin yliluonnollinen on vienyt hänet. Aina olet herännyt ja kironnut unet maan alimpaan rakoon. Miksi minun pitää nähdä tuollaisia unia?
Ehkä kyseessä on samanlainen ajatus, kuin minulla on mustasukkaisuudesta. Olen sitä mieltä, että parisuhteessa osapuolten kuuluukin olla hieman mustasukkaisia. Jos toista ihmistä rakastaa, ei hänestä halua luopua ja siksi sitä myös pelätään. Enkä tarkoita sairaalloista mustasukkaisuutta. Käy siis järkeen, että koska rakastan Einoa niin paljon, en halua menettää häntä. Eikö? Jos en välittäisi en varmasti pelkäisikään.
En usko, että ikinä pääsen pelosta eroon, mutta voin oppia elämään sen kanssa. Koska lopulta kuitenkin kaiken voittaa rakkaus.<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti