maanantai 4. elokuuta 2014

Harrastetaan vauvan kanssa! Mutta mitä?

Eilen tuli puheeksi erään toisen äidin kanssa vauvan kanssa harrastaminen. Aloin sitten selaamaan oman paikkakuntani tarjontaa vauvoille ja äideille. Seurakunnalla oli muutamia avoimia päiväkoteja, jotka eivät jotenkin sytyttäneet ollenkaan. Nyt on ollut nuo mammatapaamiset, joissa tutustui jo muutamaan kivaan äitiin! Enkä jotenkin koe oloani mukavaksi tuollaisissa "istutaan ja keskustellaan"- paikoissa.

Suuret silmät<3
Seuraavaksi aloin miettimään vauvauintia. Eino varmasti tykkäisi siitä, kun tykkää kylpeäkin tosi paljon. Ja nyt ollaan jo sen 3kk, mikä on alaikäraja vauvauinnille. Toisaalta uinti olisi aina lauantaisin klo 830. Meillä nukutaan vielä tuohon aikaan ja itse vihaan käydä aamuisin suihkussa muutenkin. Lisäksi pitäisi kerätä syöttää Eino ennen uintia ja siihen meneekin sitten vielä enemmän aikaa. Mitenkä onnistuisi suihkuttelut vauvan kanssa? Ja yh, en tiedä olenko vielä siinä kunnossa, että haluaisin esitellä kroppaani missään julkisesti.

Onneksi täällä on tarjolla myös muskaria ja taidekerhoa. Muskarissa olisi mieleistä puuhaa ainakin minulle. Tosin saa nähdä, mitä Eino tykkäisi. Nykyään aina kun laulan Einolle, alkaa hillitön nauru ja leveä hymy! :D Kertookohan tämä omista taidoistani...? Taidekerhossa olisi tarkoitus opettaa vauvalle värejä ja tuottaa myöhemmin joku taideteos yhdessä. Voi olla, että toimisi myös. Ainakin Eino on juuri alkanut kiinnittämään huomiota kaikkeen värikkääseen. Ei olla tosin vielä Janinan kanssa tultu yksimielisyyteen siitä, minne lähdetään. Hän lupasi siis oman 4,5kk tyttönsä kanssa lähteä minun ja Einon mukaan.

Harvinainen kuva, kun on tutti suussa!
Tänään facebookin mammaryhmässä puhuttiin myös vauvajumpasta. Sitä ei täällä ole, mutta en oikein tiedä kaipaisinko edes sellaista. Jotenkin käsite jumppa+vauva tuntuu vieraalta. Ainakin, kun itse on tottunut aina treenaamaan niin kauhean apinanraivolla!

Nyt Einon kanssa liikkuminen on ollut lähinnä vaunulenkkeilyä. Onneksi uuden kodin ympäristössä on mukava lenkkeillä! Keskustaan on 2km ja sinne olen nyt kahtena päivänä kävellyt Einon ja vaunujen kanssa. Eino yleensä nukahtaa liikkeelle lähtiessä ja herää, kun pysähdytään. Välillä alkaa ikävystyttämään selällään makoilu, mutta kuomu alhaalla tykätään katsella pään yläpuolella roikkuvia puun oksia. Kunhan nämä helteet vähän helpottaisivat niin voitaisiin lähteä pidemmille lenkeille!

Iltalenkki puiston läpi ja Saimaan rantaa.

Mitä harrastuksia oma paikkakuntasi tarjoaa vauvoille? Mitä olette kokeilleet ja mihin olette olleet tyytyväisiä?

Eilinen iltalukuhetki Maltti kainalossa.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti