Kun sydän hyppää kurkkuun

En ole vähään aikaan pelästynyt yhtä pahasti kuin tänään. Käytiin päivällä kaupoilla ja pysähdyttiin kahvilaan antamaan Einolle välipalaa. Annoin välipalan jälkeen Einolle hänen vauvalusikkansa ja sivusilmällä näin, kun poika huitaisi sillä. Ja hirveä itku! Silmä vuoti ja oli punainen, mutta Eino rauhoittui hetken päästä ja nukahti autoon. Jatkoi vielä nukkumista kotonakin pari tuntia. Herätessään alkoi kauhea itku eikä Eino avannut silmiään ollenkaan. Soitin ensineuvoon ja kysyin, mitä teen ja he pyysivät näytille. Ajattelin, että annetaan ensin päivällinen niin jaksaa sairaalassa. Ensimmäiset pari lusikallista meni hyvin ja sitten Eino meinasi nukahtaa! Pää alkoi nuokkua ja silmät pyörivät kuopissaan. Samalla muistin, että Eino oli aamulla kolauttanut päänsä ja pelästyin tosi paljon. Mitä jos Einolla onkin joku aivovamma! Kauhealla kiireellä vaatteet päälle, poika autoon ja sairaalaan.

Sairaalassa hoitaja sanoi, että tuskin on pahempaa, kun poika on suht hyväkuntoinen kuitenkin. Hoitaja tutki ja päästiin odottelemaan lääkäriä. Vanha mummo höpötteli Einolle ja Eino oli tyytyväinen, kun pääsi lattialle mönkimään. Parin tunnin päästä päästiin lääkärille, joka katsoi lampulla silmään ja sanoi silmän näyttävän hyvältä. Sitten laitettiin ikäviä silmätippoja, mitkä värjäsivät silmän niin, että sinisellä valolla näki mahdolliset haavaumat. Alhaalla silmässä olikin haava ja saatiin siihen antibioottitippoja ja perjantaina kontrolloidaan. Einokin oli jo parempi ja kotiin tullessa lähti samantien mönkimään ja tutkimaan paikkoja. Eino oppi muutama päivä ennen joulua mönkimään. Nyt sitä sitten mennään!

Ensimmäinen neuvola

Tänään oli oma ensimmäinen neuvola. Oltiin pikkaisen myöhässä, kun aamu ei meinannut lähteä käyntiin ja menee muutenkin aina aikaa pukea Eino ja pakata rattaat autoon etc. Juteltiin pitkään vähän kaikesta. Välillä Einosta ja välillä raskaudesta. Tällä kertaa en tarvitse sokerirasitusta, mikä pelasti koko odotusajan! Hb oli 126 eli yllättävän paljon minulle ja paineet 129/74. Pissa oli puhdas. Tänään siis 8+5 ja tähän mennessä kaikki on mennyt suht hyvin. Pahoinvointia on edelleen ja samoin huimausta. Eilen olin itsekseni kotona ja silmissä pimeni ja tulin käsi edellä kaappiin. Lääkärissä kirurgi sanoi käden olevan murtunut, mutta kuvissa ei onneksi murtumaa oollutta hoidoksi riittää kipsilasta. Minkä kanssa on tosi vaikea tehdä yhtään mitään. Lääkärissä katsottiin paineet, verensokeri ja hemoglobiini ja kaikki oli kunnossa. Kirurgi yritti tarjota pizzaa, mutta tyydyin mehuun. Hauskin lääkäri käynti vähään aikaan. :D

Seuraavaksi olisi labrat tammikuun alussa, 15.1 np-ultra ja tammikuun lopussa uusi neuvola. Einon neuvolalääkäri on tammikuun puolessavälissä myös. Eli menoa on ja tarpeeksi!

Huomenna lähdetään Juhon töiden jälkeen kohti etelää ja mennään minun porukoilleni jouluksi. Toivotaan, että Eino jaksaa automatkan! Ps.hirveät turvotukset. Olen kohta varma, että tuolla on useampikin! :D

DIY Joululahjat: Saippua

Päätettiin Juhon kanssa toteuttaa tänä jouluna mahdollisimman moni joululahja itsetehtynä ja nyt vuorossa oli saippuan valmistus.

Tarvitset ensin saippuamassaa esim.askarteluliiikeestä. Samalla ostettiin saippuaväriä ja tuoksuja neljää eri tuoksua. Myös omia saippuamuotteja myydään, mutta saippuat voi tehdä myös esim. jogurttipurkkeihin.

Saippuamassaa paloitellaan pieniksi paloiksi ja sulatetaan vesihauteessa. Älä päästä seosta kuumentumaan liikaa, sillä se värjää massan tummaksi. Myös liiallinen sekoittaminen on haitaksi, sillä se saa massaan ilmakuplia.

Kun massa on sulanut se jaetaan erillisiin astioihin, joihin sekoitetaan eri värisiä ja tuoksuisia saippuoita. Me teimme keltaisia ja kirkkaita saippuoita, joiden sisään laitoimme laakerinlehtiä, kuusenhavuja ja katajanmarjoja koristeiksi. Tuoksuina meillä oli "ylangylang","fresh" ja "lavender". Keltaisiin saippuoihin lisäsimme hunajaa ja kirkkaisiin kookosöljyä. Käytimme myös ruusuvettä tuomaan tuoksua. Saippuan pitää antaa jähmettyä muoteissa 24h ja sitten ne irrotetaan. Kuuma vesi helpottaa irroittamisessa. Saippuat tulee kietoa tuorekelmuun, tai muuten niiden pintaan muodostuu harmaa peite.

Ps. Kurkatkaahan Laskettu Aika-blogiin ja siellä käynnissä olevaan muumimuki arvontaan :)

Blogiin pääset tästä! 

"Varhaisultra"

Eilen kävin gynellä ns. varhaisultrassa. Ensin näkyi ruskuaispussi ja tiivistymää ja hetken päästä saatiin näyttöön alkiokin. Se tosin oli ihan seinämässä vielä kiinni, joten mittojen ottaminen oli vaikeaa. Alkuun ei nähty sykettä, mutta oikeassa kohdassa erottui selvästi pieni väpätys, mikä myös virtauksissa näkyi. :) pää-perämitta oli 3,1mm ja laskettu on 29.7.2015 näillä näkymin. Tosin voihan  se vielä Np-ultrassa muuttua. Gyne muistuttikin, että pitää varata ultra nimenomaan sille 12+0 viikolle, koska tämä eka mittaus voi heittää hyvinkin 5-6 päivää. Lähtiessäni muistutti vielä, että sitten kun ei haluta enää lapsia niin pitää muista, että minä olen erittäin hedelmällinen. :D

Pahoinvointi on valitettavasti tullut takaisin. Viime yönä oksensin kahdesti taas. Aamuisin on hyvä, kun sängystä ylös pääsen. Seaband-rannekkeet auttaa jonkin verran, samoin sitruunavichy. Kauheasti tekisi mieli kaikkea ja etenkin lihaa, mutta ulos tulee samantien. Harmittaa, kun en pysty tekemään mitään tai käymään töissä, mutta juoksisin vain vessassa jatkuvasti. Tänään varasin ajan lääkärille jos saisin vaikka pahoinvointilääkkeet, mitkä auttaisi edes hieman.

Silti on huojentunut olo, että ainakin vielä kaikki on hyvin. Huokaisen vasta rv 12+ viikoilla.

Nyt parhaimmat konstit pahoinvointia vastaan! 

Eino 7kk

Nyt olisi paljon kirjoitettavaa ja kerrottavaa, joten jaan asiat kahteen postaukseen. Aloitetaan Einon 7kk neuvolasta.

Neuvolatäti oli tyytyväinen Einon monipuoliseen syömiseen. Nyt ollaan alettu syömään myös enemmän sormiruokia, kuten maissinaksuja, kiiviä, luumua, porkkanaa, kurkkua, päärynää, banaania ja banaanimunakasta. Pienelle miehelle maistuu hyvin ja kaikki uusi on hirveän jännää. Päikkäreiden suhteen ollaan siirrytty melkein kokonaan kaksiin; aamulla klo 930-10 ja 16-18. Joskus myös nukutaan pienet powersnapit klo 12-1230. Yöunille käydään klo 20 ja herätään klo 630-730. Vatsallaan pyöritään lattialla, välillä nousee polvet alle, mutta kontata ei vielä osata. Eino kuitenkin seisoo itse tuettuna. Voi olla, että hyppykiikku on opettanut, miten seisotaan. Uskon, että Eino lähtee ennemmin kävelemään kuin konttaamaan. Istua osataan, jos lähettyvillä on jotain mielenkiintoista. Muuten ampaistaan saman tien lattialla vatsalleen ja jonkun lelun kimppuun. Kaksi hammasta suussa ja kuulo kunnossa. Osaa pinsettiotteen ja nappaa itse tutin pois tai laittaa suuhun, kun haluaa. Viime aikoina on opittu pudistamaan päätä, mikä on jostakin kumman syystä kauhean hauskaa. Eino tosin onkin kauhea rämäpää. Hirmuinen kikatus, kun heittelee ilmaan tai rokottaa pää alaspäin. Välillä Eino sylissä istuessaan oikein nojaa taaksepäin, että pääsisi roikkumaan. Kyllä meillä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun tuo pieni mies lähtee liikkeelle. :D

Painoa on tällähetkellä 10,3kg ja pituutta 75,2cm. Kulkee tasaisesti isojen poikien käyrällä. Kaikin puolin kuulemma sopusuhtainen. Neuvolatäti myös kehui kauheasti taas meitä ja Einoa ja kuinka Einosta näkee, että häntä rakastetaan. "Eihän tuollaisia geenejä ole olemassa!" Kyllä sitä joka päivä on vain onnellisempi, kun on tuollaisen pojan äiti.♡

Nyt ajateltiin Juhon kanssa, että jään osittain hoitovapaalle ja vähennän töitä. Työt alkavat ottaa polvien päälle tosi paljon ja aina töiden jälkeen särkee joka paikkaan ja olen vain tosi kiukkuinen. Ei tällaisessa turhasta riitelyssä ole mitään ideaa ja työt ei mene ikinä parisuhteen edelle. Nyt Kela tarjoaa minulle kuntoutusta, joiden avulla pääsisin kouluttautumaan ammattiin, mikä olisi minulle polvien kannalta paras. Jään odottamaan innolla, mitä se tuo tullessaan.

Onko teillä kokemusta Kelan tarjoamasta kuntoutuksesta? 

Lapsisurmat

Muutama vuosi sitten uutisotsikoissa oli kouluampumiset, nyt lapsisurmat. Äitinä nuo uutiset tuntuvat aina pahalta, enkä halua edes avata niitä uutisia. Kai samaistun uutisiinkin niin pahasti, että alkaa puristamaan.

En voi ymmärtää, miksi joku tappaa omat lapsensa. Ymmärrän väsymyksen ja masennuksen. Itse olen sairastanut vaikeaa masennusta, mutta en siinäkään tilassa olisi tehnyt kellekään muulle pahaa. Tiedän miltä tuntuu, kuin haluaisi vain kuolla ja lopettaa oleminen ja ajatteleminen. Edelleenkin välillä tuntuu siltä, että voisi lopettaa ajattelemisen kokonaan, mutta kuolla en enää halua. Nyt on se vahva syy elää; oma lapsi.

Osaltaan ymmärrän itsemurhan. Ymmärrän, miksi jotkut siihen ajautuvat ja varmasti se helpottaa. Pahinta siinä on vain se, ettei se kosketa vain itsemurhan tehnyttä vaan myös kaikkia hänet tuntevia. Silti olen sitä mieltä, että noilla lapsilla olisi ollut parempi elämä vaikka ilman äitiään, kuin ei elämää ollenkaan.

Miksi toisten ihmisten hätää ei nähdä tai miksi siihen ei puututa? Voi olla, että Suomessa on ns.suorittamisen kulttuuri. Koulut käydään kunnialla loppuun ja hankitaan hyväpalkkainen työpaikka, jossa puurretaan mahdollisesti esimieheksi asti. Pitää suorittaa kursseja ja saada todistusta niistä. Pitää aina olla jotenkin toista parempi. Avun pyytäminen tai hakeminen nähdään valitettavan usein heikkoutena. Ihan kuin olisit muita huonompi, kun et jaksa. Pakko myöntää, että näin ajattelin aikoinaan itsekin. Oli jotenkin "noloa" lähteä hakemaan apua. Pelkäsin läheisten ihmisten reaktiota ja sitä, että he pitävät minua ihan hulluna ja sekopäänä. Onneksi nyt tiedän asioiden oikean laidan. Nämäkin ovat yksi syy, miksi tekisi mieli muuttaa ulkomaille pois tästä oravanpyörästä.

Pahuushan ei lopu maailmasta, se on selvää. Onneksi täällä ei tarvitse kulkea yksin. Pitkäkin matka tuntuu lyhyemmät, kun sen aikana voi jutella toisen kanssa tai pitää toista kädestä. Pitäkää kädestä jokaista läheistänne ja auttakaa jos itse pystytte. Ja muistakaa hakea apua, jos sitä tarvitsette. Se kertoo siitä oikeasta rohkeudesta, sillä se vaatii sitä paljon enemmän kuin asian sivuun työntäminen.

Hyviä uutisia!

Näin viime yönä painajaista tämän päivän soittoajasta gynelle. Unessa gyne sanoi, ettei hcg ollut juurikaan noussut ja kuulemma kesken menee. Kyselin vielä, että miten voi olla varma, kun en edes vuoda, mutta toisti vaan itseään.

Tänään sitten oikeasti gyne soitti. Keskiviikkona oli hcg ollut vasta 152, mutta perjantaina jo 397 eli oli yli tuplaantunut! Sanoi, että kuulostaa hyvältä. Kysyi jaksanko odottaa ensi viikkoon ultraan ja sain tiistaille ajan. Jospa laskettu aikakin selviäisi!

Pahoinvointi on alkanut ja rinnat on kipeät. Toivoin, että tässä raskaudessa välttyisin pahoinvoinnilta, mutta pahalta näyttää. Itselläni on vähän auttanut seaband-rannekkeet ja jääpaloilla viilennetty sitruunavichy! Kannattaa kokeilla!

Mitä alkuraskauden oireita teillä on ollut?

Tasa-arvoinen avioliittolaki

Mietin pitkään lähdenkö kirjoittamaan aiheesta, mutta tulin siihen tulokseen, että nämä ovat mielipiteitä ja kun joku on toista mieltä, on se hänen mielipiteensä. Tämä on siis pelkästään oma mielipiteeni asiasta.

Minulla ei ole mitään homoja vastaan. Jokainen saa kuksia kenen kanssa haluaa tai rakastaa ketä haluaa, vaikka kahvikuppia jos niin haluaa. Ainoa, mikä itse homoudessa ärsyttää on siitä kehittynyt "muoti-ilmiö". Useimmiten julkkikset tosi-tv ohjelmista ovat joko bimboblondeja, joilla on hullut silikoonit tai stereotyyppisiä homoja. Miksi? Onko homous jotenkin hieno asia? Hienompi kuin heterona olo?

Homojen avioliittoa vastaan minulla ei ole yhtään mitään. Kirkko päättäköön kirkon osuuden ja valtio valtion sen suhteen. Mikä minä olisin rakkauden edessä seisomaan? Minun puolestani näyttäköön rakkautensa ja menköön naimisiin. Mutta...

Homojen oikeutta adoptioon en kannata. Voi olla, että kanta on muuttunut nyt oman lapsen myötä. Minusta jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin. Kukaan nainen ei voi olla isä eikä kukaan mies voi olla äiti. Tässä en siis tarkoita nyt fyysisiä ominaisuuksia. Ainakin meillä mies tekee tuhat kertaa paremman ruskeakastikkeen kuin minä ja minä taas avaan samalla tavalla tukoksen putkesta kuin mies. Puhun niistä psyykkistä ominaisuuksista, mitä ei voi nähdä. Lapsi-isä ja lapsi-äiti suhteet ovat tärkeitä. Kummankin kanssa muodostetaan täysin erilainen suhde.

En väitä, että homopari olisi huonompi kasvattamaan lapsen kuin heteropari. En väitä, että homot eivät rakastaisi vai välittäisi lapsesta. Enkä väitä, että lapsen olisi parempi laitoksessa, kuin homoperheessä. Onhan maailmassa myös yksinhuoltajia ja lapsen yksin hankkineita naisia. En tiedä, mitä mieltä olen niistä, jotka lapsen hankkivat yksin. Mutta yksinhuoltajaksi mielestäni joudutaan. Homoparit eivät joudu adoptoimaan vaan päättävät.

Samalla tavalla haluaisin, että myös muut vähemmistöt saavat samat oikeudet kuin homot, jos lakialoite menee läpi. Mielestäni on väärin, että yksi vähemmistö sallitaan, mutta ei muita. Mitenkäs transseksuaalit, polyaviolliset tai eläimiin rakastuvat? Enkä puhu nyt eläimiin sekaantuvista! Seksi ei mielestäni aina automaattisesti kuulu rakkauteen.

Tämä on vain yhden ihmisen mielipide asiasta.

Mitä mieltä te olette?

Gyneä ja hampaita!

Tänään oli gynekologin aika. Heti alkuun hän sanoi, että onpa outoa, kun neuvola antoi ajan jo nyt, sillä raskaus on niin alkuvaiheessa vielä. Ultrattiin ja kohdun seinämät olivat paksut ja munatorvi siisti. Kohdussa näkyi myös pientä tiivistymää, mikä viittasi kohdunsisäiseen tällä kertaa! Kävin labroissa tarkastamassa hcg:n ja perjantaina uudet labrat. Lääkäri soittaa uudestaan maanantaina ja jos hormooni on lähtenyt hyvin nousemaan, niin ultrataan parin viikon päästä uudestaan. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin!

Einolle ilmestyi ensimmäiset hampaat!  4.11 huomattiin ensimmäinen alahampaan tynkä ja 13.11 toinen alahammas. Nyt ensimmäinen onkin kasvanut jo isoksi hampaan aluksi. Eino harjoittelee kovaa vauhtia hampaiden pesua itsenäisesti. Eihän se yhtä kivaa ole kuin jos äiti ne harjaisi. Kehityksen suhteen ei mitään suurta. Pyöritään edelleen ympyrää vatsallaan ja kääntyillään (koko ajan!!!!) vatsalleen ja takaisin. Eino yrittää myös vetää itseään ylös kaikesta, mihin käsi nyt vain sattuu osumaan. Hyppykiikku on paras juttu. Nyt ollaan opittu ottamaan muutama hyppyaskel läheiselle kaapille, kaappi auki ja paperit lattialle. En tiedä odotanko innolla sitä, kun tuo pieni mies lähtee liikkeelle!  :D

Pelonsekaista iloa

Minulle nousi lämpö viime viikon alussa. Alkuun ajattelin olevani vilustunut, mutta mitään nuhan oireita ei ollut. Sitten aloin pohtimaan raskauden mahdollisuutta, mikä kuitenkin olisi häviävän pieni. Eihän minulla leikkauksen jälkeen ole ollut edes kuukautisia. Kierrosta en osaa siis sanoa yhtään mitään. No päätin kuitenkin testata varmuuden vuoksi.

Apteekin testi näytti heti testin teon jälkeen negatiivista, mutta 3min myöhemmin testissä virnisti haamu. En kuitenkaan luottanut tuohon haamuun ja testasin seuraavana aamuna clearbluen digitaalisella. Näytössä teksti: "Raskaana 1-2". Alan kohta olemaan sitä mieltä, että raskaudun pelkästään Juhoa tuijottamalla. :D

Soitin neuvolaan ja pyysin aikaa ultraan, sillä kohdunulkoisen jälkeen riski uuteen on suuri. Sehän tästä puuttuisi, että toinenkin munanjohdin vaurioituisi ja jouduttaisiin poistamaan. Sitten ei enää lapsia saisi kuin koeputkilla. Huh, pelkkää ajatusta. En siis vielä hypi riemusta, vaan hieman varaudun siihen, että voi mennä tämäkin kesken. Toivotaan kuitenkin parasta!<3

Ps. Tuttuja pyydän vielä olemaan hiljaa, sillä kaikki on niin epävarmaa vielä.

6kk neuvola!

Huh, kun on jäänyt päivittäminen vähillä, kun on ollut niin paljon töitä. Juuri loppui seitsemän päivän työputki ja nyt saa viikon levähtää. Ensi viikolla lähdetään pikku reissuun ja huomenna mennään Jyväskylään koiranäyttelyyn.

Mutta asiaan. Einon 6kk neuvola oli viime viikolla. Odoteltaessa vuoroamme, Eino tyytyväisenä makoili vatsallaan lattialla. Kovasti meillä läiskitään jo jaloilla ja käsillä, mutta ei olla vielä hoksattu, miten tästä pääsisi eteenpäin. Meillä oli käynnillä mukana terveydenhoitajaopiskelija, joka pääosin katsoi Einon. Hoitopöydällä oli Einon mielestä mahdottoman paljon mielenkiintoisia asioita ja kaikesta piti yrittää napata kiinni ja napattiinkin! Hyvä, että pystyttiin suojaheijasteet katsomaan. Einolla kuitenkin löytyi jo nyt joka puolelta heijasteet! Painoa oli 10,3kg ja pituutta 72,1cm. Pää oli 46,5cm.

Ruokailumme kuulostaa kuulemma oikein hyvältä. Ollaan annettu Einolle tosi nopeasti uusia makuja, kun ei ole ongelmia vatsan kanssa ollut. Nyt syödään aamuisin ja iltaisin puuro, lounas, välipala ja päivällinen ja väleissä tietenkin maitoa. Lisäksi ollaan alettu sormiruokailemaan. Herkkua onkin ollut vesimeloni, luumu, maissinaksut ja kiivi!

Eino nukkuu edelleen hyvin. Päivällä otetaan kahdet lyhyemmät (0,5-1h) päikkärit ja illalla yhdet pidemmät (2h). Nukkumaan mennään n.klo 20 ja aamulla herätään klo 7. Yöllä ei heräillä ollenkaan.

Lopuksi katsottiin Einon silmät ja näytettiin helmeä. Eino yllätti kaikki ja nappasi pinsettiotteella helmestä kiinni ja sai paljon kehuja. Neuvolatäti kehui meitä ihanan positiivisiksi ja elämäniloisiksi ihmisiksi ja siksi kuulemma Einokin on niin onnellinen ja tyytyväinen vauva.

"Eino on iloinen ja aktiivinen poika. Kasvaa hienosti. Pyörii akselinsa ympäri. Juttelee. Suojaheijasteet tulevat esille. Ravitsemus ikätasoista. D - vit. käytössä. Iho siisti. Aukile ok. Näkee helmen (10mm).  Valoheijaste symm."

Toissa päivänä Eino yllätti taas ja huomasin ensimmäisen hampaan! Jee vihdoin! Onneksi ollaan vältytty suuremmilta itkuilta!

Jos ylipaino on ylivoimaa niin alipaino on...?

Päivä alkoi kauhean hyvin. En ollut väsynyt aamulla lähtiessäni töihin ja töissäkin oli kiva fiilis. Juho ja Eino tulivat vastaan töihin ja aurinko paistoi. Siitä se alamäki sitten alkoi.

Kotiin oli tullut kirje sairaanhoitopiiriltä. Avatessani sen huomasin sen olevan vain sanelu kirurgilta, joka oli tutkinut polveni. Luin samat jupatukset uudestaan, kunnes pysähdyin lauseeseen: "10kg painonpudotus voisi lievittää oireita." Suutuin ja saatoin muutaman kyyneleenkin tirauttaa. Olen juuri päässyt yli ulkonäköpaineista ja pitkästä aikaa ollut tyytyväinen siihen, miltä kroppani näyttää. Olen oppinut hyväksymään vielä hieman pehmeän vatsani raskausarpineen ja nyt tulee joku, joka rivien välistä haukkuu ylipainoiseksi. En ole ylipainoinen minkään käyrän mukaan. Painan 70kg ja olen yli 170cm pitkä. Minun pitäisi siis laihduttaa 60kg asti.

Samantien alkoi kauheat itsesyytökset. Ei tehnyt mieli syödä mitään. Juoksisin varmaan lenkkejä, jos polvet kestäisi. Miksi tämän sairaan valtion pitää ihannoida langanlaihoja malleja, jotka elävät vitamiineilla ja vedellä. Malleilla, joita ei tunnistaisi naisiksi, jollei heilläkin pitkät hiukset ja meikkiä. Jos olet normaalipainoinen, olet xl-malli. M-koko on kriisi, puhumattakaan koosta 40!

Pakko tunnustaa, että olen itsekin syyllistynyt tuohon kriiseilyyn. Vaikka paitani ovatkin kokoa s ja housut kokoa 38 koen kriisiksi, jos koko suurentuisi. Miksi? Minulla on rakastava avomies ja ihana poika, jotka rakastavat minua tällaisena. Enkä mielestäni ole ollut seksuaalisestikaan vähemmän haluttavampi. Ja Herranen aika! Minä olen synnyttänyt 6kk sitten! Pitäisikö äidin olla jo 1kk synnytyksen jälkeen täysin kunnossa ja freesin näköinen.

Välillä tekisi mieli nostaa kytkintä ja muuttaa ulkomaille. Aloittaa kokonaan uusi elämä uudessa kulttuurissa, missä ei länsimaalaisten sairas medianäkökulma tule esille.

Nyt sitten alkaa dieetti ja katsotaan tuoko se helpotusta sitten polvikipuihin. Ei kai tässä muukaan auta.

Leikkaus

Kaksi viikkoa sitten tein positiivisen raskaustestin. Olimme onnellisia ja jännittyneitä tulevasta. Olemme päättäneet, että toinen lapsi saa tulla, kun on tullakseen. Haluamme kuitenkin kaksi ensimmäistä lasta suht pienillä ikäeroilla. Näköjään minun onkin helppo raskautua, vaikka toisin luulin. Kuitenkin viime keskiviikkona alkoi pieni tiputteluvuoto ja heitin jo hanskat tiskiin, että tämäkin meni kesken. Vuoto oli kuitenkin tosi pientä eikä kipuja ollut paljon, joten soitin ensineuvoon ja kysyin ohjeita. Ensineuvosta ohjattiin ensin terveyskeskukseen ja sieltä naistentautien poliklinikalle. Lääkäri ultrasi ja totesi kohdun olevan tyhjä ja pyysi uusiin verikokeisiin 27.pvä, että nähdään miten hcG laskee. Perjantaina aloin vuotamaan hieman enemmän, mutta kipuja ei edelleenkään ollut. Itkin hetken taas ja mietin, että miksi juuri meidän pitää kokea näitä keskenmenoja. On tosi vaikea olla iloinen muiden iloisista vauvauutisista, kun meiltä revitään mattoa jalkojen alta. Kuitenkin olen vilpittömästi iloinen näiden ihmisten onnesta ja onhan meillä maailman ihanin pienimies jo kotona, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Eilen olin jo valmistautunut töihin lähtöön, kun yht äkkiä alkoi vatsaan koskemaan todella paljon. Jouduin kävelemään kyyryssä ja makasin vain sängyllä. Juho käski soittamaan töihin ja sanomaan, etten pääse töihin ja menemään sairaalaan. Soitin siis taas ensineuvoon ja he ohjasivat päivystykseen. Ei tarvinnut mennä edes päivystyksen kautta, vaan pääsin suoraan naistentaudeille. Toimistossa hoitaja pyysi minua labraan verikokeisiin, mutta koska en päässyt kävelemään, tultiin kokeet ottamaan polille. Odottelin melkein kaksi tuntia labrojen vastausta ja pääsin lääkärille. Lääkäri paineli vatsaa, mikä sattui todella paljon ja ultrasi sisältä. Kohdun limakalvo oli normaalin ohut, mutta oikeassa munatorvessa oli 2cm pituinen löydös. Myös munatorvi oli paksuuntunut ja siellä oli nestettä. Vielä toinen lääkäri kävi katsomassa ja se todettiin kohdunulkoiseksi. Myös hcG oli noussut perjantaista.

Hoitaja ohjasi minut osastolle ja laittoi kipulääketipan. Suonta oli vaikea löytää, kun olin niin kuiva, joten useampi neulanjälki tuli käteen. En saanut syödä enkä juoda, sillä riskinä oli munatorven repeäminen, jolloin mentäisiin kiireesti leikkaussaliin. Juho ja Eino kävivät katsomassa minua ja Eino hurmasi koko osaston naureskelemalla.

Illalla kivut yltyivät ja päivystävä lääkäri ultrasi uudelleen. Nesteen määrä oli hieman noussut, joten hän määräsi päivystysleikkauksen. 1,5h myöhemmin minua vietiin jo saliin. Kun minua valmisteltiin leikkaukseen palelin kuin horkassa. Herätessäni luulin olevani töissä ja hoin hoitajille aterioiden summia. Heräämössä palelin ja sain kaksi ylimääräistä peittoa ja lämpöpuhaltimen. Lämpö oli pikkaisen reilu 35 eli ei ihmekään, että palelin! Kipulääkkeet auttoi kipuun hetkittäin ja minulle sanottiin, että sitä saa aina lisää jos siltä tuntuu. Kahden aikaan yöllä pääsin takaisin osastolle.

Oikea munatorvi jouduttiin poistamaan kokonaan. Löydös oli niin iso, että oli vaurioittanut torvet ja jos sitä ei olisi leikattu, olisi seuraavan kohdunulkoisen riski suuri. Lääkäri tosin sanoi, ettei sen pitäisi juurikaan vaikuttaa raskautumiseen. Tottakai se silti pelottaa. Mitä jos en enää saisikaan lapsia? Samalla on myös jotenkin "viallinen" ja "tyhjä" olo. Osa naisellisuuttani on jotenkin käsittämättömällä tavalla viety. Mutta nyt ei auta kuin yrittää toipua ja ajatella positiivisia. Vain aika näyttää, mitä se tuo tullessaan.

Onko kellään kokemusta/tietoa raskautumisesta munatorven poiston jälkeen? 

Mutta miltä vauvasta voisi tuntua?

Olen ihmisenä ollut aina sellainen, että mietin aina miltä toisesta mahtaa tuntua. Siksi on vaikeaa katsoa surullisia elokuvia tai ohjelmia, koska samaistun niissä oleviin ihmisiin. Nyt viime päivinä olen alkanut miettiä, miltä mahtaa Einosta tai vauvasta ylipäätään tuntua.

1) Vauva herää itkien.
Ehkä vauva on nähnyt pahaa unta. Olen itsekin joskus herännyt itkien pahaan uneen. Voi myös olla, että vauva pelästyy herättyään yksin. Mitäpä jos sinä heräisit oudosta paikasta pimeässä täysin pakokauhussa?

2) Vauva itkee nälkäänsä
Pienten lasten vatsa kestää vähemmän nälkää kuin aikuisten ja tyhjentyy useammin.  Aikuisen ihmisen nälänsietokyky on huomattavasti parempi, mutta mietitään asiaa suhteutettuna. Mitä jos sinulla olisi niin nälkä, että itkisit?

3) Paljon vieraita ihmisiä ympärillä
Mitä jos heräisit vieraasta paikasta ja ympärilläsi olisi joukko ihmisiä, joita et muista nähneesi ja jotka koskettelevat sinua ja puhuvat sinulle?

4) Vauva turhautuu lattialla olemiseen
Ainakin meillä Eino turhautuu ollessaan pitkään lattialla. Toisaalta miettikäähän, jos ette itse pääsisi liikkumaan vaan joutuisitte makaamaan aina siinä paikalla, mihin joku teidät laskee.

5) Vauva turhautuu syödessä
Olisi varmasti vaikeaa, jos joku muu syöttäisi, etkä itse pystyisi sanomaan mitään. Suuhusi laitettaisiin ruokia, mitä et voi sietää tai sitä lapotaan liian nopeasti. Ruoka voi olla liian kylmää tai kuumaa mielestäsi.

Nämä kaikki ovat tietenkin kärjistettyjä tilanteita, enkä tarkoita, etteikö lasta saisi jättää yksin hetkeksikään. Ja emmehän me voi tietää, mitä lapsen mielessä tapahtuu.

Oletteko miettineet koskaan asiaa näin? 

Korvatulehdus

Einolle rantautui korvatulehdus. Viikon verran oli hengitys rohissut ja ollut yskää, mutta ei kuumetta. Sitten yksi aamu alkoi haromaan oikeaa korvaa ja soitin lääkärille ajan. Lääkärissä Eino oli hyväntuulinen itsensä ja ihmetteli paljon kaikkea ympärillä. Kiltisti antoi katsoa korvat ja toisessa korvassa olikin tulehdus. Saatiin siis antibioottikuuri ja särkylääkettä. Edelleenkin korva vähän häiritsee, mutta suurimmaksi osaksi ollaan tyytyväisiä.

Kirjoittteleminen on jäänyt hieman, kun työt pitävät kiireisenä. Kaksi päivää olen ollut pitkässä aamuvuorossa ja kyllä tuntuu polvissa. Ilta on kulunut sohvan nurkassa kaurapussi polvissa. Saatiin eilen vietyä tavaraa kirpputorille myyntiin ja nyt sormet ristiin, että saadaan vähän taskurahaa!

Lomasuunnitelmat muuttuivat, eikä lähdetä nyt etelään vaan pienemmälle lomalle. Ajateltiin ensin risteily ja sitten miniloma Helsinkiin. Muutama päivä ihan vain oman perheen kesken. Tuntuu, että on ollut niin paljon kaikkea stressattavaa, että ei ole kunnolla pystynyt hengähtämään. Loma on siis enemmän kuin tarpeellinen.

Onko teillä ehdotuksia minilomalle? 

Before I die

Elämää jaksaa, kun on unelmia, mitä haluaa saavuttaa. Siksi päätin listata kuvia, mitä haluan saavuttaa ennen kuolemaani.

En vielä tiedä, mitä haluaisin työkseni tehdä, mutta haluan sen olevan mieluista. 

Intia tai Afrikka. Kunhan saisi hienoja kuvia eläimistä! 

Intiassa tuli köllittyä, mutta tähän ei ikinä kyllästy. 

Mitä tähän sanoisi? Kivaa!

Ratsastaminen on aina ollut kauhean terapeuttista.♡

Olen kaksi kertaa aloittanut ja kaksi kertaa lopettanut. Ehkä vielä joskus...

Varmaan jokaisen unelma, jolla on omia lapsia.

Sitten olisi maailman paras poika ja tytär ♡

Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Joskus ajattelin, ettei talon tarvitse olla iso, mutta nyt olen alkanut arvostaa tilaa.

Oikeastaan ihan missä tahansa maassa.

Olisiko pikkaisen hienoa? 

Välillä tulee tällaisia hetkiä...

Ja tämä tullaan toteuttamaan vielä koko perheen voimin!

Tai mikä tahansa muu paratiisi.

Liittyy maailman matkailuun. 

Mitä extremempi, sitä mielenkiintoisempi! 

Hammaslääkärikammoisen unelma...

Välillä sitä antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa elämään ihan liikaa.

Häämatka? ;)

Joku siinä vaan kiehtoo.

♡

Aika hankalaa näissä olosuhteissa. 

21.5.2016♡

Kaduttaa vieläkin, kun joskus hiukseni leikkasin.

Jos vaikka seuraava ;)

Ehkä, kun lapset asuvat omillaan. 

Tätäkään en tiedä, mikä olisi unelmatalo, mutta talo jossa viihtyy!

Mikä on teidän unelmanne?