keskiviikko 6. elokuuta 2014

Soseiden sekametelisoppa!

Meillä ollaan aloitettu soseiden maistelu neuvolan ohjeiden mukaan. Vellejähän meillä on mennyt jo kuukauden päivät ja edelleen syödään iltavelli ja aamuvelli. Iltavelli syödään klo 20-23 aikaan ja aamuvelli ensimmäisenä kun herätään, eli klo 06-08. Vellejä vaihdellaan aina ja nyt syödään maissia, riisiä ja peruna-porkkanaa.

Soseista ollaan nyt keritty maistamaan luumua, maissia ja bataatti-kesäkurpitsaa. Kaikki muut kelpasivat, mutta maissi oli yök. Tänään lipaistiin myös ruusunmarja-vadelmaa, mikä pienelle miehelle maistui. Tulee siis äitiinsä. Vauvana lempisoseeni oli kuulemma juurikin ruusunmarja.

Olen päättänyt, että me teemme itse soseet Einolle. Eilen käytiin kaupassa ostamassa bataattia, perunaa, parsakaalia ja kesäkurpitsaa. Porkkanaa meiltä löytyy valmiiksi jo kaapista. Tänään sitten surrautin parsakaalin soseeksi ja pakastin jääpalamuoteissa. Nyt löytyvät valmiiksi pakkasesta, kun sitä aletaan syömään. Hedelmistä ja marjoista en ajatellut itse tehdä soseita vaan ne ostan valmiina.

Soseet valmiina pakastamista varten
On ollut kiva huomata, ettei korviketta ole mennyt enää niin paljoa kuin aiemmin. Yksi paketti riittää pidemmäksi aikaa ja Einon nälkä pysyy kauemmin poissa. Nyt jaksetaan seurustella paljon pidempään kuin aiemmin ilman, että nälkä yllättää.

Teettekö itse soseet vai ostatteko valmiina kaupasta? Miksi, miksi ei?

3 kommenttia:

  1. Meillä kans tehdään soseet itse, paitsi nuo hedelmä- ja marjasoseet.. Niitä alan myös tekemään itse sitten myöhemmin. Meillä tehdään soseet itse sen takia, että ne on ravintorikkaampia, ruokaisampia ja paremman makuisia. Hugo aivan maiskuttelee ja sanoo "ammmnamnam", kun syö.. Kaupan soseista ei oikein muu maistu kuin maissi ja nuo hedelmäiset. Kaupan soseissa on melko pieni määrä itse sitä ruokaa, vettä sitten onkin sitä enemmän. Ja tietääpähän mitä poitsu massuunsa laittaa, kun ne on itsetehtyjä :) Ja minusta on tosi kivaa tehdä vauvalle ruuat... Ja yksinkertaista ja edullista!

    VastaaPoista
  2. Laitatko sie soseen sekaan korviketta vai miten teet soseet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo korviketta sen verran, että soseesta tulee löysempää. Tuohon parsakaaliin ei tarvinnut kuin 60ml :)

      Poista