tiistai 26. elokuuta 2014

Hei meillä pyöritään!

Nyt se hetki tuli, kun Eino otti ja käännähti selältä vatsalleen!  Tein keittiössä ruokaa ja Eino oli lattialla leikkimatolla. Ohimennen katsahdin lattialle ja herra oli vatsallansa. Hihkaisin,  että Nytkö sitä käännyttiin ja Eino kääntyi äkkiä takaisin selälleen. Ihan kuin kukaan ei olisi huomannut. Nyt sitä pyöritään koko ajan. On muuten vaippojen vaihdostakin tullut aikamoinen operaatio!
Herra kierijä
Torstaina on neuvolalääkäri ja päästään kuulemaan uudet mitat. Eino syö nyt herätessään vellin klo 6-9, n. joka toinen päivä aamupuuron,  päivällä 1/3 piltin sosetta, iltapäivästä 1/3 piltin marjasosetta ja illalla ennen nukkumaanmenoa vellin. Nukkumaan mennään klo 21 ja Eino herää lopullisesti klo 9 aamulla. Joskus mennään yöt ilman syöttöjä ja joskus herätään kerran. Hyvin siis nukutaan kaikki!

Eino nukahti ostoskärryihin
Nyt on saatu koti suhteellisen kasaan ennen lauantain kihlajais/tupareitamme. On ihanaa istua kodissa, mikä tuntuu oikeasti kodilta ja missä viihdymme. Sisustuksemme on itämainen ja sensuelli, mikä sopii matkustus intoomme paremmin kuin hyvin. Vallitsevana elementtinä on myös musiikki, mikä on kummallekin tärkeä. Viikonloppuna voisin lisäillä kuvia kodistamme.

Käteeni tuli mahdollisesti hermopinne ja nyt odottelen kutsua ENMG-tutkimukseen. Polveni odottavat aikaa taas kirurgille. Tätä menoa olen kohta invalidi!  Polvet haluan kuntoon mahdollisimman pian, että pääsisin taas treenaamaan ja harrastamaan.

Äiti ja poika♡
Mitähän muuta? Viime viikonloppuna kävin Maltin kanssa Kouvolassa ja Heinolassa koiranäyttelyissä. Kouvolassa saatiin tulokseksi EH3 ja Heinolassa EH2. Lisäksi esitin ryhmäkehässä tutun serran. Tyytyväinen olen ja kummatkin tuomarit kehuivat Maltin päätä, mittasuhteita ja luustoa. Vielä kun saadaan höseltäminen pois liikkeessä niin hyvä tulee!

Maltti 9kk
Tässä lyhyt ja ytimekäs paketti kuulumisista! Kirjoittelen torstaina sitten neuvolakuulumiset.

2 kommenttia:

  1. Nyt Einoa ei pysäytä mikään :D Voi kun nää kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia!

    Oi tee postaus teidän uudesta kämpästä!! Rakastan kaikkia erilaisia sisustuksia, ärsyttää kun nykyään kaikki on valkoista, valkoista... itämainen, sensuelli kuulostaa niin houkuttelevalta!!

    VastaaPoista