Leikkaus

Kaksi viikkoa sitten tein positiivisen raskaustestin. Olimme onnellisia ja jännittyneitä tulevasta. Olemme päättäneet, että toinen lapsi saa tulla, kun on tullakseen. Haluamme kuitenkin kaksi ensimmäistä lasta suht pienillä ikäeroilla. Näköjään minun onkin helppo raskautua, vaikka toisin luulin. Kuitenkin viime keskiviikkona alkoi pieni tiputteluvuoto ja heitin jo hanskat tiskiin, että tämäkin meni kesken. Vuoto oli kuitenkin tosi pientä eikä kipuja ollut paljon, joten soitin ensineuvoon ja kysyin ohjeita. Ensineuvosta ohjattiin ensin terveyskeskukseen ja sieltä naistentautien poliklinikalle. Lääkäri ultrasi ja totesi kohdun olevan tyhjä ja pyysi uusiin verikokeisiin 27.pvä, että nähdään miten hcG laskee. Perjantaina aloin vuotamaan hieman enemmän, mutta kipuja ei edelleenkään ollut. Itkin hetken taas ja mietin, että miksi juuri meidän pitää kokea näitä keskenmenoja. On tosi vaikea olla iloinen muiden iloisista vauvauutisista, kun meiltä revitään mattoa jalkojen alta. Kuitenkin olen vilpittömästi iloinen näiden ihmisten onnesta ja onhan meillä maailman ihanin pienimies jo kotona, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Eilen olin jo valmistautunut töihin lähtöön, kun yht äkkiä alkoi vatsaan koskemaan todella paljon. Jouduin kävelemään kyyryssä ja makasin vain sängyllä. Juho käski soittamaan töihin ja sanomaan, etten pääse töihin ja menemään sairaalaan. Soitin siis taas ensineuvoon ja he ohjasivat päivystykseen. Ei tarvinnut mennä edes päivystyksen kautta, vaan pääsin suoraan naistentaudeille. Toimistossa hoitaja pyysi minua labraan verikokeisiin, mutta koska en päässyt kävelemään, tultiin kokeet ottamaan polille. Odottelin melkein kaksi tuntia labrojen vastausta ja pääsin lääkärille. Lääkäri paineli vatsaa, mikä sattui todella paljon ja ultrasi sisältä. Kohdun limakalvo oli normaalin ohut, mutta oikeassa munatorvessa oli 2cm pituinen löydös. Myös munatorvi oli paksuuntunut ja siellä oli nestettä. Vielä toinen lääkäri kävi katsomassa ja se todettiin kohdunulkoiseksi. Myös hcG oli noussut perjantaista.

Hoitaja ohjasi minut osastolle ja laittoi kipulääketipan. Suonta oli vaikea löytää, kun olin niin kuiva, joten useampi neulanjälki tuli käteen. En saanut syödä enkä juoda, sillä riskinä oli munatorven repeäminen, jolloin mentäisiin kiireesti leikkaussaliin. Juho ja Eino kävivät katsomassa minua ja Eino hurmasi koko osaston naureskelemalla.

Illalla kivut yltyivät ja päivystävä lääkäri ultrasi uudelleen. Nesteen määrä oli hieman noussut, joten hän määräsi päivystysleikkauksen. 1,5h myöhemmin minua vietiin jo saliin. Kun minua valmisteltiin leikkaukseen palelin kuin horkassa. Herätessäni luulin olevani töissä ja hoin hoitajille aterioiden summia. Heräämössä palelin ja sain kaksi ylimääräistä peittoa ja lämpöpuhaltimen. Lämpö oli pikkaisen reilu 35 eli ei ihmekään, että palelin! Kipulääkkeet auttoi kipuun hetkittäin ja minulle sanottiin, että sitä saa aina lisää jos siltä tuntuu. Kahden aikaan yöllä pääsin takaisin osastolle.

Oikea munatorvi jouduttiin poistamaan kokonaan. Löydös oli niin iso, että oli vaurioittanut torvet ja jos sitä ei olisi leikattu, olisi seuraavan kohdunulkoisen riski suuri. Lääkäri tosin sanoi, ettei sen pitäisi juurikaan vaikuttaa raskautumiseen. Tottakai se silti pelottaa. Mitä jos en enää saisikaan lapsia? Samalla on myös jotenkin "viallinen" ja "tyhjä" olo. Osa naisellisuuttani on jotenkin käsittämättömällä tavalla viety. Mutta nyt ei auta kuin yrittää toipua ja ajatella positiivisia. Vain aika näyttää, mitä se tuo tullessaan.

Onko kellään kokemusta/tietoa raskautumisesta munatorven poiston jälkeen?