tiistai 2. joulukuuta 2014

"Varhaisultra"

Eilen kävin gynellä ns. varhaisultrassa. Ensin näkyi ruskuaispussi ja tiivistymää ja hetken päästä saatiin näyttöön alkiokin. Se tosin oli ihan seinämässä vielä kiinni, joten mittojen ottaminen oli vaikeaa. Alkuun ei nähty sykettä, mutta oikeassa kohdassa erottui selvästi pieni väpätys, mikä myös virtauksissa näkyi. :) pää-perämitta oli 3,1mm ja laskettu on 29.7.2015 näillä näkymin. Tosin voihan  se vielä Np-ultrassa muuttua. Gyne muistuttikin, että pitää varata ultra nimenomaan sille 12+0 viikolle, koska tämä eka mittaus voi heittää hyvinkin 5-6 päivää. Lähtiessäni muistutti vielä, että sitten kun ei haluta enää lapsia niin pitää muista, että minä olen erittäin hedelmällinen. :D


Pahoinvointi on valitettavasti tullut takaisin. Viime yönä oksensin kahdesti taas. Aamuisin on hyvä, kun sängystä ylös pääsen. Seaband-rannekkeet auttaa jonkin verran, samoin sitruunavichy. Kauheasti tekisi mieli kaikkea ja etenkin lihaa, mutta ulos tulee samantien. Harmittaa, kun en pysty tekemään mitään tai käymään töissä, mutta juoksisin vain vessassa jatkuvasti. Tänään varasin ajan lääkärille jos saisin vaikka pahoinvointilääkkeet, mitkä auttaisi edes hieman.

Silti on huojentunut olo, että ainakin vielä kaikki on hyvin. Huokaisen vasta rv 12+ viikoilla.

Nyt parhaimmat konstit pahoinvointia vastaan! 

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä pahoinvoinnin kanssa:)! Itsellä pahoinvointi alkoi vasta viikolla 13. Tosin onneksi wc-pöntön halailu oli satunnaista, mutta on se oksentaminen aina yhtä kamalaa:/

    VastaaPoista
  2. On. Hirveä nälkä, mutta ei tee mieli syödä. :(

    VastaaPoista
  3. Mulla auttoi sitruunalla höystetty vesi ja sipsit pahimpaan pahoinvointiin! :) ja aamulla heti herätessäni join lasin mehua jotta välttyisin suurimmalta pahoinvoinnilta, auttoi aika hyvin!

    VastaaPoista