torstai 13. helmikuuta 2014

Raskausviikko 32 alkaa!

Huh, taas ollaan askelta lähempänä etappia. Eilen illalla juttelin Juhon kanssa, että parhaimmassa tapauksessa vauva voisi syntyä jo kuuden viikon päästä täysiaikaisena. Mikä olisikaan sen parempaa!

En ole taas vähään aikaan saanut lisättyä masukuvia tänne, mutta tässä olisi nyt viime keskiviikolta eli 30+5. Kauhea möllykkähän se alkaa olemaan. Kääntymiset näkyy todella hyvin, samoin kuin venyttelyt. Eilen vatsaa rasvatessa vauvan jalka oli keskellä vatsaa pystyssä. Vatsani oli siis päältä kuin nuuskamuikkusen teltta hetken aikaa! Kyllä nauratti! Aina välillä ei edes "muista", kuinka iso tuo jo on. Siitä on tullut niin tavallinen asia. Sitten jää vatsastaan kiinni jonnekin ja todellisuus paljastuu!


Tänään käyn Tokmannilta ostamassa kaksi tuttia ja tuttipullon. Siellä on perjantai-sunnuntai alennuksessa Leijona-tuotteita ja nyt haetaan jätkälle vaaleansiniset Leijona-tutit ja pullo! Sitten on nekin hankittu. Rupeaahan tässä pikkuhiljaa tulemaan kiire muiden tavaroiden hankkimiseen. Onneksi kaikki kriittiset on suht koht hankittu.


Tarkoitus oli kirjoittaa ällösöpö parisuhdepostaus näin ystävänpäivän kunniaksi, mutta siirretään sitä nyt sitten hieman eteenpäin! Hyvää ystävänpäivää kaikille! Muistakaa näyttää, ettei se toinen ihminen vieressäsi ole mikään itsestäänselvyys vaan henkilö, jota rakastatte ja jonka kanssa on hyvä olla. 



2 kommenttia: