Minä + Sinä = Me

Nyt sain viimein aloitettua tämän parisuhdepostauksen. Eilen illalla puhuttiin nukkumaan mennessä Juhon kanssa meistä ja millaisia olemme. Sanoin, että on niin ihme, että viime syksynä päätin niin spontaanisti lähteä Intiaan ja sinne mennessäni tapaankin miehen, jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Viime syksynä kaatui tosiaan kaikki päälle ja viikon itkettyäni tokaisin ääneen, että lähden Intiaan etsimään itseäni. "Miksi juuri Intiaan?" Taisi olla yleisin, mitä minulta kysyttiin. Intian kulttuuri on aina kiehtonut. Kaikki värit ja uusi ja ihmeellinen. Niinpä aloin suunnittelemaan reissuani ja hetken päästä huomasinkin hankkineeni viisumit ja lentoliput ja matka pystyi alkamaan. Olin tavannut Juhon netin keskustelupalstalla, missä suomalaisia oli lähtemässä Intiaan. Juho kertoi, että oli yhtä spontaanisti päättänyt lähteä Intiaan hänen isänsä kerrottua, että se on hieno paikka. Mikä mahdollisuus on siihen, että kaksi ihmistä eri puolilta Suomea päättävät spontaanisti lähteä reissaamaan Intiaan lähes samaan aikaan? En usko normaalisti kohtaloon, mutta Juhon myötä olen alkanut uskomaan siihen, että kaikelle tapahtuvalle on tarkoituksensa. Kirjoitin blogiakin tuon intian reissun ajan. Jos jotakin kiinnostaa lukea, niin se löytyy osoitteesta http://mynewlifeinindia.blogspot.fi

Kuuntelin yksi päivä myös Haloo Helsinkiä. Vapaus käteen jää-kappale kertoo jollakin tavalla elämääni ja aikaa ennen Intiaa ja uutta elämää. Tuntuu, etten edes elänyt tuolloin. Jos joku kysyi, mitä kuuluu, pystyin vastaamaan vain että töitä. Elämäni oli työtä ja koulua toisensa perään. Parisuhteet olivat rikkonaisia, joihin ei olisi ikinä pitänyt uskoa. Ymmärrän nyt paremmin käsitteen: "Rakkaus on sokea." En nähnyt totuutta, vaikka se tarjottiin eteeni hopeatarjottimella.

Juhon kanssa olen kokenut todella paljon todella lyhyessäkin ajassa. Viime kesä oli todella vaikea. Dissosiaatio-oireiden hypättyä pintaan en uskonut, että Juho haluaisi oikeasti seurustella ihmisen kanssa, joka oli välillä itsetuhoinen, vaikkei sitä itse kontrolloinutkaan. Silti siitä selvittiin, yhdessä. Sain olla ihmisen kanssa, joka hyväksyy minut täsmälleen sellaisena kuin olen. Enää ei tarvinnut miettiä, miten käyttäytyä eri tilanteissa tai mitä sanoa milloinkin. Pystyin ilmaisemaan asiat suoraan kiertelemättä.

Olen aina ilmaissut itseäni musiikin kautta. Joko itse tekemällä biisejä, sanoittamalla tai löytämällä itseäni koskettavan lyriikan jostakin biisistä. Ensimmäinen kappale, minkä Juho minulle lähetti oli Judas Priestin Before the dawn. Edelleen tuo biisi saa kylmät väreet kulkemaan selässäni. Toinen "meidän biisi" on ehdottomasti Haloo Helsingin Maailma on tehty meitä varten. Siitä tulee mieleen viime kesän roadtrip Vaasan raippaluodolle ja Ilosaarirock, jossa oltiin vapaaehtoishommissa.

Nyt olen varma, että meidän tarina jää elämään. Me yhdessä. Siitä ei ole yhtään epävarmuutta. Näin on tarkoitettu.