Meidän taipaleemme

Osallistuin ennen isänpäivää Vau.fi:n järjestämään kirjoituskilpailuun siitä, missä tapasit lapsesi isän. Kas kummaa, sijoituin kolmanneksi ja muutama päivä takaperin sain kirjapalkinnon esikoisellemme. Nyt ajattelin julkaista tarinan tällekin puolelle blogia. :)

Viime syksynä olin hyvin loppuun palanut töiden ja koulun kanssa. Tuntui, että jokainen pienikin asia kaatui päälle. Kämppä lähti alta ja jouduin luopumaan rakkaista koiristani. Yksi ilta itkiessäni koulumme asuntolassa päätin vihdoinkin repäistä ja lähteä ulkomaille etsimään itseäni. Etsin vapaaehtoistyön eläinten parissa ja matkapaikaksi määräytyi Intia. Varasin matkan ja guesthousen ja matkani oli määrä alkaa 1.1.2013. Takaisin tulisin vasta vuoden päästä.

Viimeiset kaksi viikkoa vietin äidilläni ja surffailin internetissä lueskellen ihmisten kokemuksia Intiasta. Eksyin sivustolle, jossa kerrottiin muistakin suomalaisista, jotka ovat lähdössä Intiaan. Törmäsin miehen kuvaan, jossa hänellä oli hyvin "maalaismainen" asustus ja jossa hän teki heinätöitä. Jollakin tavalla tuo kuva kiehtoi nuorta naista, joka oli koko elämänsä elänyt kaupungin sykkeessä. Sivustolla pystyi näkemään, kuka oli käynyt kuvaasi katselemassa. Tästä alkoi molemminpuolinen kuvien katselu. Aina sisäänkirjautuessani näin, että hän oli käynyt katsomassa kuvaani ja menin aina hänen kuvaansa katsomaan. Loppujen lopuksi uskaltauduin ja aloitin keskustelun siitä, että olemme kummatkin Intiaan lähdössä ja vielä samaan suuntaankin. Siitä se keskustelu sitten alkoikin. Foorumin keskustelut eivät riittäneet ja siirryimme käyttämään messengeriä. Juttelimme yöt läpeensä ja nukahdin aina hymyillen.

Uudenvuoden aatonaattona kerroin, kuinka minulla ei ole mitään tietoa, mitä teen uutena vuotena. Naureskelimme yhdessä, että voisinhan tehdä pienen roadtripin Etelä-Savoon.Sanoinkin, että mikäs siinä. Minulla on kyllä auto, mikä kulkee. Niinpä hyppäsin autooni 31.12.2012 ja lähdin ajamaan. Heinolan kohdalla pysähdyin ABC:lle ja ilmoitin olevani jo siellä. Vastaus olu hämmentynyt naurahdus ja myöhemmin sain kuulla, ettei hän ollut uskonut, että todella lähtisin ajamaan uutenavuotena niinkin pitkälle. Pääsin perille asti ja halasimme. Oikeastaan mikään kunnollinen kahvila ei ollut auki ja menimme istumaan paikalliseen kuppilaan kahville. Mies avasi minulle oven, mistä hämmennyin totaalisesti. Minulle ei ollut kukaan koskaan aiemmin avannut ovea! Baarimikko naureskeli, kun emme kumpikaan ottaneet maitoa kahviimme. Sanoi, ettei ole palvellut paria, joista kumpikin joisi kahvinsa mustana. Juttelimme pitkät pätkät Intiasta ja itsestämme, kunnes lopulta kummankin aika alkoi käymään vähiin ja meidän piti lähteä tahoillemme. Mies tokaisi, että mistä ihmeestä tuollaisia naisia, kuin sinä tulet. Kotipuolessa kaikki olivat kuulemma kauhean tavallisia ja tylsiä. Hän saattoi minut autolleni ja kysyi saako minua suudella. Siinä sitten vaihdettiin myös ensimmäinen pusu, vuoden viimeisenä päivänä.

Ei mennyt kuin 10min ja minun oli pakko laittaa viesti, että minulla oli ollut todella mukavaa. Sain samanlaisen vastauksen. Illalla menin ystävälleni juhlimaan uuttavuotta, mutta ilta meni viestejä lähetellessä tuolle miehelle. Taisin naureskella ja hymyillä itsekseni koko illan. Keskiyöllä menimme katsomaan ilotulituksia Senaatintorlle ja mies laittoi minulle uudenvuoden toivotuksen ja pienen laulunpätkän: "It's been a lifetime, since I found someone, someone who will stay." Aamulla herätessäni oli vielä tullut kuvaviesti ja hyvät huomenet.

Haikeana lähdin lentokentälle ja mietin, että näkisimme vasta kuukauden päästä Goalla, sillä mies kävisi ennen sitä muissa paikoissa. Ei se viestittely tietenkään loppunut, vaikka niin yritin vannottaa itselleni. Intiasta Suomeen kun ei ole mitenkään kovin halpaa viestitellä. Vähintään kolme viestiä/päivä lähti Suomeen ja saman verran tuli takaisin.

Loppujen lopuksi tuli ilta, kun meidän piti nähdä. Pukeuduin valkeaan pitkään mekkoon ja tallustelin lähellä olevaan ravintolaan, jossa mies ystävineen istui. Istahdin hänen viereensä ja hänen ystävänsä katsoivat minua suu auki. Jatkoimme kahdestaan rantabaariin istumaan. Aurinko laski Intian Valtamereen ja aallot löivät rantaan. Tuuli sai kirkkaan punaiset hiukseni heilumaan ja naureskeli suolan makua huulillani. Juttelimme koko illan ja kävelimme takaisin rannantuntumassa niin, että suurimmat aallot kastelivat helmani ja miehen sortsit. Miehellä oli käsi lanteillani ja hetki oli täydellinen.

Loppu Intian matkan asuimme yhdessä ja nukuimme yhdessä. Opimme joka päivä toisesta enemmän ja enemmän ja ihastuminen syveni rakkaudeksi. Lähestyvä ero tuntui murskaavalta, sillä miehen oli tarkoitus lähteä kotiin helmikuun lopussa. Kun matkapäivät lyhenivät, kumpaakin alkoi ahdistaa. Mies päätti siirtää paluutaan kuukaudella. Tuon kuukauden aikana reissasimme hieman Intiaa ympäri ja nautimme toistemme seurasta. Loppujen lopuksi tein päätöksen ja ilmoitin palaavani Suomeen miehen mukana. Niinpä 20.3.2013 astuimme kummatkin samaan aikaan Lontooseen lähtevään lentokoneeseen ja sain viimeisen yön nukkua pää vasten hänen rintakehäänsä. Lontoosta Suomeen emme saaneet samaa konetta, joten jouduimme hyvästelemään toisemme portilla. Itketti, vaikka tiesin, että kohta olisimme taas yhdessä. Miehestä oli kauheaa jättää minut yksin kentälle ja minusta oli ihan yhtä hirveää jäädä.

Suomessa olimme päivän kumpikin tahoillamme, kunnes mies ilmoitti lähtevänsä hakemaan minut kotoani. Hän ajoi koko matkan Helsinkiin ja menin hänen mukanaan Etelä-Savoon. Siitä lähti yhteinen taipaleemme, emmekä sen jälkeen ole olleet erossa toisistamme päivääkään. Intia sai meidät näkemään toisemme mahdollisimman pahalla päällä kuumuuden ja nestehukan vuoksi, eikä sekään ole parisuhdettamme horjuttanut. Vuosipäivämme pääsemmekin viettämään myös minun ison vatsani kanssa.<3