Voihan isous!

Nyt alkaa tuntumaan siltä, että on ISO, vaikka tämä vielä kasvaakin. Kenkien jalkaan laittaminen, kumartuminen, kaulitseminen, käveleminen, kantaminen, nukkuminen, tiskaaminen, lattioiden pesu... kaikki on niin hankalaa. Jopa sohvalla makaaminen tuntuu tukalalta. Alan melkein jo toivomaan, että aika menisi nopeasti ja pääsisin vatsasta eroon ja samalla se on kuitenkin jo iso osa identiteettiä.

Viime yönä sain kauhean paniikkikohtauksen. Näin unta hämähäkeistä, joita inhoan yli kaiken. Pienet ja suuret hämähäkit ovat ihan ok, mutta peukalonpään kokoiset jotain sietämätöntä. En muista unesta juurikaan mitään, mutta heräsin siihen, että haukoin henkeä. Meni hetki saada itsensä taas kasaan ja käperryin Juhon viereen hämähäkit unohtaen. Yh.

Pitäisi ehkä kirjoittaa välillä jostain mukavastakin. Tuntuu, että vain valitan kaikesta jatkuvasti. Kuitenkin ollaan jo viimeisellä kolmanneksella ja olisi ehkä outoa, jos olo olisi mitä mainioin. Viikosta 37 otan kyllä käyttöön kaikki keinot, millä synnytyksen käynnistymistä voi jouduttaa. Siihen olisi aikaa vielä pikkaista alle 9vko. Reilu 2kk siis. Mihin tämä aika oikein hukkuu?

Tänään käytiin metsässä juoksuttamassa koiria. Koirat telmivät tyytyväisinä lumihangessa, kun pakkanenkin oli lauhtunut. Aamulla tosin kiukuttelin taas Juholle kaikesta, kun joka paikka oli kipeä. Se saa jotenkin karvani pystyyn. Pieni, ärsyttävä ja jatkuva kipu. Onneksi huomenna on edessä hölläilypäivä ja sitten ti-to taas töitä. Perjantaina on neuvolalääkäri ja saa kuulla, saanko jatkaa normaalisti töitä. Nyt on muutama ilta tuntunut ikäviä vihlaisuja alapäässä, joten toivotaan, ettei paikat ole pehmenneet ainakaan vielä!