Miten raskaus on muuttanut minua?

Olen nyt jo hyvän aikaa pyöritellyt tätä aihetta päässäni, kun Elsa pyysi minua kirjoittamaan tästä. Alkuun ajattelin, ettei mitenkään, mutta sitten aloin ryhmittelemään asioita henkisiin ja konkreettisiin asioihin.

Konkreettiset asiat:
- Kahvin ja energiajuomat olen jättänyt lähes kokonaan. Energiajuomia en ole muutenkaan juurikaan juonut, mutta sekin vähä on pannassa nyt. Kahvin haju teki todella pahaa alkuraskaudessa ja se jäi kokonaan sekä minulta, että Juholta. Nyt tykkään haistella töissä kahvipapupusseja ja silloin tällöin voin erikoiskahvin juoda. Korkeintaan sen kerran kuukaudessa, jos silloinkaan.

- Olen alkanut nukkumaan enemmän. Aiemmin liika nukkuminen sai minut ahdistumaan, mutta nyt voisin nukkua vuorokauden ympäri hyvällä omallatunnolla. Olen myös alkanut näkemään mitä erikoisempia unia. Olen aiemminkin ihmetellyt outoja uniani, mutta nyt niistä on tullut hyvin todentuntuisia. Voin lisäksi nähdä kymmeniä unia yössä ja muistaa aamulla niistä jokaisen. Väsymys on alkanut myös painamaan, vaikka aiemmin en ole ollut juuri koskaan väsynyt. Nyt kaiken aloittaminen tuntuu ponnistelulta.

-  Ulkonäkökriittisyyteni on tasoittunut. Aiemmin olin todella tarkka siitä, mitä söin ja peili oli painajainen. Nyt omaa kehoaan on oppinut arvostamaan ja ymmärtämään enemmän. Ei se tosin ikuista hiuskriisiä ole poistanut! Iho-ongelmia raskaus ei ole mukanaan tuonut, eikä niitä minulla aiemminkaan ole ollut.

- Limakalvot kuivuvat. Yöllä tuntuu, ettei meinaa saada henkeä ja aamulla on nenäontelot täynnä kuivunutta verta. Ikävä osuus raskaudessa. Myös lysyssä istuminen tai selällään makaaminen estävät hapen kulun.

Henkiset asiat:
- Olen aina kokenut olevani kauhean tasainen persoona, mutta nyt olen huomannut, kuinka saatan räjähtää hyvinkin pienestä asiasta. Huomaan itsekin ärsyyntyväni siitä, että ärsyynnyn jostakin. Maiskuttaminen, ryystäminen ja muut häiritsevät äänet saavat minut ihan tolaltaan, ja täysin syyttä suotta! Mielialat hyppivät myös ylionnellisesta surkeaan ja ärtyneeseen. Onneksi töissä on pystynyt pitämään pään suhteellisen tasapainossa. Itkenyt en ole sen enempää kuin aiemminkaan, vaikka alkuraskaudessa jotkut tv-ohjelmat saivat kyyneleet silmiin. En ole ikinä muutenkaan pitänyt itseäni herkistelijänä.

- Perhe ja sukulaiset ovat tulleet eri tavalla tärkeiksi. Sitä osaa arvostaa ja kunnioittaa ihmisiä ihan eri tavalla. Harmi, että meidän pieni suku on hajaantunut vähän ympäriinsä tällä hetkellä.

- Tunteiden syventyminen. Jotenkin sitä vain nauttii Juhon seurasta myös pieninä lyhyinä hetkinä todella vahvasti. Itsekseen oleminen saa taas ajattelemaan yhdessä oloa. Vauvat eivät vielä aiheuta "aww"- kohtauksia kadulla. Ainoa, mistä olen ollut innoissani on, kun on nähnyt aivan pienen vauvan. Silloin sitä ajattelee, että kohta meilläkin on tuollainen. Ei muiden lapset saa sellaista tunneryöppyä, mutta oma lapsi on aina oma lapsi.

- Olen käynyt koko tunneskaalan läpi siitä, millainen äiti minusta tulee. Olenko hyvä, myötätuntoinen ja osaanko kasvattaa lapsen oikein? Osaanko näyttää rakastavani häntä? Varmasti kaikki käyvät nämä samat tunteet läpi odottaessaan. En kuitenkaan ole epävarma tai epätietoinen. Lähinnä olemme Juhon kanssa miettineet, miten tietyistä asioista kerrotaan lapselle. Vaikka siihen onkin vielä monta vuotta aikaa. Esim. Mitä on kuoleman jälkeen? Meistä kumpikaan ei osaa ihan kunnolla itsekään vastata tuohon, mutta kummatkin uskomme, ettei elämä lopu kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei itse tiedostaisikaan. Raamatun taivaaseen en usko, enkä uudelleensyntymään. Silti haluaisin lapselle kertoa enkeleistä ja siitä, ettei kuolema ole lopullista, mutta Juho ateistina ei taas enkeleihin usko. Enkä nyt sano itsekään uskovani, mutta se jollakin tasolla on rinnastettavissa Joulupukkiin, pääsiäispupuun ja hammaskeijuun, mitkä ehdottomasti haluan lapsen elämään tuoda. Lapsen pitää saada olla lapsi ja kokea nuo juhlapyhät juhlapyhinä.