Työilta meni suhteellisen nopeasti, vaikka olikin hiljaista. Vain muutama venäläislauma teki pieniä ruuhkia. Yksi venäläismies seisoi ja tuijotti vatsaani pitkään ja hymyili. Vatsa aiheuttaa hupia myös työkavereiden keskuudessa. Paras oli eilen, kun kaksi työkaveria kiusoitteli toisiaan. Miespuolinen lähinnä naista. Nainen kysyi mieheltä: "Mikset kiusaa Sannaa vaan koko ajan mua?" Mies vähän hämmentyneenä vastasi: "No kun... Sanna on raskaana." Saatiin päivän parhaat naurut. Vatsakin kesti mukana hyvin koko illan. Vähän kävely alkaa pistämään tuonne oikealle alavatsaan, mutta muuten olo oli ihan mukava. Tänään taas töihin klo 16-21. Tekisi kyllä mieli ennen sitä käydä ostamassa korttipohjat valmiiksi, mutta ehkä kiltisti odotan äitiyloman alkuun, etten innostu ennen aikojani!
Eilen illalla nukkumaan mennessä aloin miettimään asioita. On todella outoa, ettei enää oikeastaan edes tunnu siltä, että olisi raskaana. Tai oikeammin kaikki tuntuu kauhean epätodelliselta. Kyllähän minulla on faktoja asiasta, että se on todella totta, mutta mieli ei jotenkin osaa prosessoida sitä välillä. Jätkä potkii minkä jaksaa ja vatsa kasvaa. Puhumattakaan siitä, kuinka huonossa kunnossa olen normaaliin verrattuna. Toisaalta mitenpä asiat voisivatkaan konkretisoitua, kun ei ole koskaan aiemmin käynyt tällaista läpi? Ehkä asiat konkretisoituvat vasta, kun synnytyssairaalassa saa lapsen rinnalleen ja tajuaa, että nyt se pieni nyytti sitten oikeasti on siinä, eikä vain vatsassa piilossa. Kyllä tämä silti on jännää aikaa kaikinpuolin. Eniten nyt kuitenkin toivon, ettei synnytys käynnisty syystä tai toisesta ainakaan ennen sitä viikkoa 35. Paras olisi jos kestäisi mukana viikolle 39. Juho jää kuitenkin kotiin silloin viikolla 39 ja on siitä kaksi viikkoa. Sitten toivotaan, että tämän aikavälin sisällä syntyy tai sitten kehitetään varasuunnitelma. Itsekseni en lähde synnyttämään ja se on varma! Enkä kyllä ketään muuta siihen mukaan haluakaan. Synnytyksestä toivon myös normaalia alateitse syntymistä, mutta sen saamme tietää paremmin sitten synnytystapa-arvioinnissa, joka on joskus helmi-maaliskuun taitteessa. Sektiossa on kuitenkin aina tulehdusriski ja siitä parantuminen vie aikansa. En minä repeämiä pelkää. En ole koskaan mikään kipuherkkä ollut. Jos repeää niin sitten repeää. Eiköhän se unohdu, kun toimitus on ohi! Kipulääkkeitä vastaan en ole, enkä ole vielä tähän mennessä ymmärtänyt ihmisiä, jotka haluavat synnyttää ilman mitään kipulääkkeitä. Avuksihan ne on kehitetty. Sairaalassa toivon joutuvani olemaan mahdollisimman vähän aikaa senkin takia, että Juho joutuu menemään aina kotiin, koska täällä ei ole perhehuoneita. Eli toivottavasti selvitään sillä kolmella päivällä eikä yllätyksiä tule!
Tähän mennessä kaikki on ollut vauvalla niin hyvin, että on suhteellisen vakaa pohja tulevaisuuteen. Kasvu on ollut tasaista, kaikki rakenteet kunnossa, liikkeet tuntuvat ja sydän lyö. Mitään poikkeavuuksia ei ole ollut. Ja jo nyt syntyvällä lapsella on hyvät mahdollisuudet selviytyä. Käpälät ristiin siis, että kaikki menee loppuun asti hyvin!
Nyt hieman kullan leipomaa Mango-tuorejuustokakkua ja teetä sekä hyvä kirja tämän etappipäivän kunniaksi!
Minun kohdalla täytyy vähän mietiskellä noita kivunlievityksiä, että mitä ne tulee olemaan. Mulla tahtoo olla niin, että voimakkaatkaan lääkkeet ei juurikaan auta ja sitten ne vievät elimistön omien kivunlievitysentsyymien tehon aivan kokonaan. Tässä joutuu nyt sitten vähän puntaroimaan kuinka kannattaa tehdä. Viimeistään siellä synnytyssalissa sitten tiedetään, mikä on parasta siihen tilanteeseen :)
VastaaPoistaÄidilläni on sama juttu.. Ekassa synnytyksessä hänelle oli laitettu epiduraali, joka ei oikein ollut auttanut. Vähän oli auttanut, mutta oli sitten pitkittänyt synnytyksen kulkua hirveästi. Toisessa synnytyksessä taas sama homma ja minun kohdalla hän oli jättänyt koko piikin pois. Synnyinkin melko verkkaaseen tahtiin ja äitilläni on parhaimmat muistot tästä synnytyksestä. Kuulemma kivuiltaan todella paljon lievempää kuin edelliset.
Onneksi näitä kivunlievitystapoja on niin monia, niistä sitten vain valita ja kokeilla, mikä voisi sopia :)
Jännä kuulla tuollaisestakin! Tuohan nyt on ihan ymmärrettävää. Tosin tänään luin juuri joltakin palstalta, kuinka jollakin oli ollut juuri päinvastaisesti. Eli itse kipu oli pitkittänyt synnytystä ja lääkkeet taas saaneet homman etenemään. Meitä on moneen junaan. :)
PoistaEhdottomasti näin on! Jokainen on yksilö ja omaa kehoaan pitää kuunnella :) Minä en oo oikein mitään pohtinut synnytykseen liittyvää, turhaapa se onkin kun ei sitä vielä voi tietää miten kaikki menee. Sitten tilanteen mukaan ja lääkärien avustuksella edetään :)
PoistaMä oon pohtinut noita lievitysjuttuja ja oon todennut, että kestän mielummin tuskaisen avautumisen kuin otan epiduraalin ja hengaan pysähtyneiden supistusten kanssa monta päivää sairaalassa.. Mielummin käynnistyy kotona ja puhkaisevat kalvot sitten kun oon tarpeeksi auki.
VastaaPoistaMietin ehkä liikaa, mutta kun suvussa on kätilöä, lääkäriä, sairaanhoitajaa jne niin on tullut aika paljon kuultua.. :)
Niinkuin tohon aiempaan tosiaan kirjoitin, niin jollakin oli ihan synnytystä pidentänyt pelkkä kipu. Riippuu varmaan ihmisestä. Mullakin paljon kavereita ja tuttuja terveydenhoitoalalla, mutta ihmiset on kuitenkin niin yksilöitä. :)
PoistaOi mä muistan vielä tuon kun oli 100 päivää, nyt on 36 päivää..huh miten aika juoksee :) nauti vielä hyvästä olosta ;)
VastaaPoistaSaattaa tulla vielä itkettyä tuon tj 100:n perään. :D Mutta se on sitten sen ajan ongelma!
VastaaPoista