perjantai 21. maaliskuuta 2014

Synnytystapa-arvio

Synnytystapa-arvio tehtiinkin jo eilen synnärillä. Lääkäri oli venäläinen tomera nainen. Oli kyllä naurussa pidättelemistä! Ultrasi pitkään vauvaa ja kertoi tarkkaan kaikki osat. Kaikki oli rakenteellisesti kunnossa. Mittoja ottaessa pudisteli ja pyöritteli päätään useasti ja lopuksi sanoi, että vauva on tosi iso viikkoihin nähden. Kysyi, onko kummankaan suvussa diabetesta ja kun kielsimme asian, kysyi koska minulla on sokerirasitus. Minulla on hänen mukaansa radi, koska vauva on niin iso. Kerroin arvojen olleen ihanteelliset. Vauva vastasi siis kooltaan keskimäärin viikkoja 41+. Kaikki mitat olivat yläkanttiin, suurimpana pää. Lääkäri sanoi myös, että minulla on pieni maha vauvan kokoon nähden, mutta johtuu kuulemma siitä, että itse olen niin pitkä.

Nyt saatiin uusi painoarvio 10pvän päähän ja siellä lääkäri katsoo uudestaan, mitä tehdään. Jos kasvu näyttää yhtä kovalta, aion pyytää käynnistystä aiemmin. En ensisynnyttäjänä halua tunkea hervotonta vauvaa ulos väkisin.

Jätkällä on nyt tosi vähän tilaa ja itseänikin ahdistaa jo pelkkä oleminen. Kumartuminen alkaa oksettamaan ja sohvalla makaaminenkin on ikävää. Välillä kantapää tunkee kyljestä ulos ja sen saa tökkäisemällä takaisin. Raskausaika ei tunnu enää yhtään hehkeältä. Lähinnä tuntuu vain isolta. Ketterä kuin gepardi, kyllä!

Muuten päivät ovat sujuneet hitaasti ja uneliaasti. Juho on pitkiä päiviä töissä ja itse en keksi kotona oikeastaan mitään tekemistä. Olen järjestänyt kaikki, mitä täällä voi järjestää ja siivonnut joka päivä. Pakkaseen en viitsi enempää leipoa, mutta en myöskään jaksaisi vain lukeakaan koko päivää. Vauvan vaatteet voisin vielä uudemman kerran järjestää ja kiinnittää hyllyihin kokojen numerot, jotta tietää mistä mitäkin löytää. Kohta alan varmaankin neuroottisesti hinkkaamaan seiniä hammasharjalla. :D

Huomenna olisi tarkoitus käydä Juhon äidillä syömässä ja auttamassa tietokoneen kanssa. Ensi viikolla onkin vain Maltin rokotukset tiistaina. Kovasti sitä haluaisi tehdä jotain, mutta en tiedä antaako oma jaksaminen periksi. Onneksi hyvä ystäväni lupasi tulla tänne pitämään seuraa minulle, niin en täysin turhaudu.<3 Muutenkin kyläilyseura olisi tervetullutta! Harmi, että kaikki hyvät ystävät asuvat niin kaukana...

Loppuun vielä pari kuvaa! Elikä uusin ultrakuva jätkän kasvoprofiilista ja tämän päivän masu (rv36+0.)

4 kommenttia:

  1. Onpa masu kasvanut <3 mut pyydä ihmeessä käynnistystä, aika hurjalta koko kuulostaa ja ku vielä nytki joudut 10 pvää oottelemaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kasvanut joo! Enää ei ole kateellinen olo siun silloiselle masulle. ;) Toivotaan, että lääkäri kuuntelee. :/

      Poista
  2. Huhhuh, kyllä on massulla jo kokoa! Jaksamisia sinne! Tulisin niin mielelläni viihdyttämään sinnuu, jos asuisin lähempänä... ;/ Oon ajatuksissa mukana! <3

    VastaaPoista
  3. Minäkin ajaisin sinne, jos pystyisi vielä autossa istumaan suht kivuttomasti! :(<3

    VastaaPoista