tiistai 19. marraskuuta 2013

Liikuntaa ja kutittelua

Eilen kävin pitkästä aikaa ratsastamassa. Vatsa kesti sen yllättävän hyvin. Rakko oli hieman koetuksella ja jatkuvasti tuntui pieni paine, mutta ei sen pahempi, kuin vatsalla maatessakaan. Erkki oli hieman innoissaan, kun sillä ei vähään aikaan oltu ratsastettu ja ravista laukkaan nostaessa hieman pukittikin. Ei kuitenkaan niin, että minulla olisi ollut hätääkään tippua. Lähinnä innostunutta pukittelua. Huomasi kyllä, että ilmat ovat kylmenneet, kun sormet ja varpaat jäätyivät.

Eilen käytiin Juhon kanssa syömässä Amarillossa. jalapenopopperseja ja chevreburger. -50% - alennuksen ja henkilökuntaedun jälkeen maksettavaksi jäi 20e. Halpa ravintolakäynti siis. Parasta siinä kuitenkin oli se, että pystyi viettämään aikaa yhdessä. Nyt on jäänyt yhteinen vapaa-aika taas hieman kortille, kun kummatkin ovat vuorotyössä.

Juhon isä laittoi eilen viestillä kuvan pinnasängystä, jonka ostaa meille. Siinä on laskettava laita ja pohjaa pystyy nostamaan. Lisäksi seinäpehmusteet. Kohta meidän pienellä on kunnon sänkykin.

Tänään oli töissä aamuvuoro. Nukuin yön jotenkin huonosti. Alkuun puristi rintakehään niin, että tuntui ettei saanut kunnolla happea vai todellisuudessa hengittikin ihan hyvin. Lopun yön pyörin ja kuuden aikaan olin jo ihan pirteä. Aamulla ylösnoustessa alkoi oksettamaan pitkästä aikaa. Sain väkipakolla alas vitamiinit ja appelsiinimehua ja nappasin rahkan töihin mukaan. Töissä oksetti ja pyörrytti, mutta syötyäni hieman helpotti. Kaipa se oli vain verensokeri, joka oli pompannut alas. Töiden jälkeen menin syömään Ramin konditoriaan, kun odottelin Juhoa koulusta. Istuessani pitkästä aikaa aloillani, alkoi vatsassa kauhea myllerrys. Se on alkanut tuntua nyt jo parin viikon ajan, kun olen liikkeestä pysähtynyt. Tuntuu melkein, kuin joku kutittelisi vatsan sisäpuolta. Jännää! Juho tosin odottelee, että pääsisi itsekin tuntemaan liikkeet.

Kasvattaja ilmoitti, että tuleva koiranpentumme on syntynyt tänään! Pentu kotiutuu meille tammikuun lopussa. Laitan tännekin kuvan, kunhan sen saan.

Tällä viikolla vielä huominen, lauantai ja sunnuntai töitä. Sitten odotellaan kuumeisesti ensi viikon rakenneultraa ja neuvolaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti