keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Rv 37

Tänään pyörähti mittariin jo rv 36+0. Enää kuukausi laskettuun ja viikko täysaikaisuuteen. Aika on mennyt kyllä niin nopeasti, että sitä on vaikea uskoa! Eilen käytiin ostamassa loput pienet tilpehöörit vauvaa varten. Mukaan tarttui tuttipullo, tutin, vaipanvaihtoalustat, liivinsuojat ja kosteuspyyhkeet. Lisäksi hommasin oman shampoon ja hoitoaineen sairaalakassiin. Enää puuttuu vaunuverho ja imetysliivit,mitkä ajattelin käydä ostamassa Juhon palkasta lauantaina. Sitten olisi kaikki valmiina.

Olo alkaa olla aika tukala ja nyt nämä muutama kuuma päivä on verottanut ennestäänkin. Kumartelu on lähes mahdotonta ja tuntuu, että kaikki ärsyttää. Eino on nukkunut huonosti ja sekin on ärsyttänyt, mikä on taas ennestään lisännyt ärsyyntymistä itseensä! Turhauttavaa suorastaan. Päivät on kuluneet lähinnä kotona siivoillen ja Einon kanssa touhuten.  Puhalsin Einon uima-altaan melkein täyteen ja tietysti ilmat nyt taas viileni. Tavoitteeksi olen lisäksi ottanut kävellä joka päivä vähintään 7km, mikä tulee helposti täyteen kahdella vaunulenkillä/päivä. Einokin viihtyy kun näkee niin hyvin ympärilleen. Kaksi viikkoa sitten irtosi limatulppa ja nyt viimeiset viisi päivää on supistellut n.4h 6-4min välein, mutta aina ne ovat laantuneet. Katsotaan tulisiko joku päivä oikeasti lähtö!

Einon selfie :D

Sunnuntaina on luvassa babyshowerit, johon Juho hankki ihanana yllätyksenä paljun! Mutta niistä oma postaus sitten myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti