keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Synnytystapa-arvio

Eilen oli tosiaan synnytystapa-arvio. Ensin makoilin käyrillä n.30min ja vauva melkein nukkui koko ajan. Sitten pääsin lääkärille, jossa oli lääkärin lisäksi ilmeisesti erikoistuva lääkäri sekä ilmeisesti joku, joka opetti ultrauskoneen käyttöä. Lääkäri pikaisesti ultrasi ja sai painoarvioksi 3,7kg, mikä pikkaisen kouraisi sydämestä. Myöhemmin tosin katsoi mitat uudestaan ja sai tällöin arvoksi 3,3kg. Pää oli edelleen suuri ja muutkin mitat vastasivat rv40 vaikka tänään on vasta rv 38+0. Sisätutkimuksessa 3cm auki, mutta kanavaa vielä jäljellä. Pyöritteli kalvoja ja teki muutenkin rajumman sisätutkimuksen, jos vauhdittaisi syntymistä. Jos ei itsekseen lähde syntymään niin käynnistysaika on kahden viikon päästä 29.7 klo 9. Toivon niin paljon, että päättäisi lähteä syntymään ennen sitä. Nyt toista päivää vuotaa verestävää vuotoa eli peukut pystyssä.

Tänään vietiin auto 150 000km huoltoon ja käveltiin melkein 4km takaisin. Illasta vielä uudelle lenkille, jos vaikka hieman vauhdittaisi ennestään!

1 kommentti: